Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Syyttäjä: Pariisin iskujen pääepäiltyä piilotelleen perheen jäseniä pidätettiin

Ulkomaat
 
http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/633333113c910f4ef70c726ad2417c54ecb886cf-BRYSSEL.jpg
Belgian poliisi pidätti epäillyn
Perjantaisen poliisioperaation aikana Brysselin Molenbeekin kaupunginosassa kuultiin laukauksia sekä räjähdyksiä. Tiedossa ei ole, kuka videolla poliisien kiinni ottama mies on. Operaatiossa pidätettiin Salah Abdeslam, jota epäillään Pariisin marraskuisista terrori-iskuista. Kuva: Reuters

Yksi Euroopan etsityimmistä terroriepäillyistä jäi kiinni perjantaina Brysselissä, kun poliisin erikoisoperaatiossa Salah Abdeslam, 26, pidätettiin Molenbeekin kaupunginosassa.

”Saimme hänet”, Belgian siirtolaisasioista vastaava ministeri Theo Francken viestitti Twitterissä.

Belgian liittovaltion syyttäjä kertoi perjantai-iltana pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että Abdeslamin lisäksi poliisi oli pidättänyt neljä muuta ihmistä. Abdeslamin lisäksi yksi pidätetyistä oli etsittyjen listalla. Kolme muuta kuuluivat perheeseen, joka oli piilotellut Abdeslamia.

Poliisioperaatio kesti perjantaina kaikkiaan neljä tuntia.

Ranska ilmoitti odottavansa Abdeslamin luovutusta Ranskaan mahdollisimman pikaisesti. Ranskan mukaan iskujen tekijöillä on yhteyksiä terroristijärjestö Isisiin sekä Syyriaan.

Syyttäjänviraston tiedottaja kertoi tiedotustilaisuudessa illalla, että Abdeslam ja toinen pidätetty haavoittuivat lievästi ennen pidätystä käydyssä ammuskelussa. Molemmat vietiin sairaalahoitoon.

Abdeslamia on epäilty yhdeksi Pariisin marraskuisten terrori-iskujen tekijäksi. Eri puolilla Pariisia tehdyissä iskuissa kuoli 130 ihmistä.

Ranskan presidentti François Hollande totesi pidätysten jälkeen, että viranomaisille on vähitellen selvinnyt, että Pariisin iskuihin osallistui huomattavasti enemmän ihmisiä kuin ensin otaksuttiin.

Poliisi pääsi Abdeslamin jäljille aiemmin tällä viikolla Brysselissä tehdyn kotiratsian yhteydessä. Ratsia kärjistyi ammuskeluksi, jonka päätteeksi poliisin tarkka-ampuja tappoi rynnäkkökiväärillä aseistautuneen algerialaismiehen.

Asunnosta löytyi lasista Abdeslamin sormenjälkiä, ja hänen onnistui mahdollisesti paeta poliiseilta. Asunnossa oli myös muun muassa terrroristijärjestö Isisin lippu sekä runsaasti ammuksia.

Perjantaina Belgian poliisi teki uuden etsinnän Brysselin Molenbeekin kaupunginosassa. Aiemmin Belgian sisäministeri Jan Jambon on luvannut ”siivota Molenbeekin”, jonne on pesiytynyt jihadisteja, aseiden ja huumeiden kauppiaita sekä pikkurikollisia, joita on hyödynnetty terrorismin rahoittamisessa.

Molenbeekissä paikalla olleen HS:n toimittajan Paavo Raution mukaan operaatio tehtiin Molenbeekissa rauhalliselta vaikuttavalla alueella. Poliisi eristi alueen laajalti ja operaation osallistui myös useita helikoptereita.

Osa alueen asukkaista kuvaili Rautiolle paikkaa rauhalliseksi, kun toiset taas kertoivat jihadistien muuttamisesta kaupunginosaan. Vielä illallakaan asukkaat eivät päässeet koteihinsa tai ulos eristetyltä alueelta, kertoi Rautio.

”Kaikki tietävät, että tänne on tullut kasvavassa määrin jihadisteja. En ole kuitenkaan ollut huolissani omasta turvallisuudestani”, Molenbeekissa asuva Eljas Hanna kertoi Rautiolle.

Raution mukaan operaatio tehtiin matalalla profiililla, ja siihen osallistui paljon siviilipukuisia poliiseja.

”Ei tämä ollut mikään jyräys-operaatio”, Rautio sanoi.

Perjantainen operaatio alkoi iltapäivällä. Terroristijahdin käynnistyttyä Belgian pääministeri Michel poistui kaupungissa järjestetystä Euroopan unionin ja Turkin huippukokouksesta. Vielä illalla kahdeksalta Suomen aikaa Rautio kuuli eristetyltä alueelta kaksi räjähdystä.

Abdeslam on syntynyt Belgiassa ja hän on Ranskan kansalainen. Hänen veljensä Brahim räjäytti itsensä pariisilaisessa kahvilassa. Brahim haudattiin kaikessa hiljaisuudessa torstaina Brysselissä.

Abdeslam pysäytettiin Belgian rajalla Pariisin iskujen jälkeen, mutta tuolloin häntä ei vielä ollut yhdistetty iskuun, ja hänet päästettiin läpi. Ennen iskuja hän asui Molenbeekissa.

Pariisin terrori-iskujen jälkeen on selvinnyt, että iskut suunniteltiin ja koordinoitiin pitkälti Brysselistä käsin. Hyökkäyksen pääsuunnittelija, Abdelhamid Abaaoud, oli niinikään Brysselistä. Hän kuoli poliisioperaatiossa Pariisissa marraskuussa.

Belgian turvallisuusjoukot ovat tehneet useita pidätyksiä ja kotietsintöjä Molenbeekin kaupunginosassa ja muualla Brysselissä marraskuun 13. päivän Pariisin iskujen jälkeen. Joulukuun lopussa pidätettiin esimerkiksi mies nimeltä Ayoub B., jonka on kerrottu olleen Abdeslamin ystävä.

FRANCOIS LENOIR / Reuters
Brysselin Molenbeekissä oli perjantaina poliisioperaatio, jossa pidätettiin Pariisin terrori-iskujen pääsuunnittelijaksi epäilty Salah Abdeslam.
Brysselin Molenbeekissä oli perjantaina poliisioperaatio, jossa pidätettiin Pariisin terrori-iskujen pääsuunnittelijaksi epäilty Salah Abdeslam.
Reuters
Ranskan poliisin marraskuussa twitterissä julkaisema kuva Salah Abdeslamista.
Ranskan poliisin marraskuussa twitterissä julkaisema kuva Salah Abdeslamista.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat