Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Maastopalot levinneet lomasaari Madeiralla – kolme kuollut, yli tuhat evakuoitu

Tuuli on levittänyt sankkaa savua pääkaupunki Funchaliin.

Ulkomaat
 
Maastopalojen sankka savu leviää Madeiran Funchaliin
Maastopalojen sankka savu leviää Madeiran Funchaliin
Tuhannet asukkaat ovat paenneet Medeiralla leviäviä maastopaloja. Kuolonuhreja on ainakin kolme.

Portugalin Madeiralla leviävät maastopalot uhkaavat pääkaupunki Funchalia. Jo yli tuhat ihmistä on evakuoitu, ja tuli on tuhonnut rakennuksia Funchalin lähellä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Lisäksi ainakin kolmen ihmisen kerrotaan uutistoimisto Reutersin mukaan kuolleen paloissa.

Ihmisiä on jouduttu evakuoimaan esimerkiksi sairaalasta ja ostoskeskuksesta.

Matkailijoiden suosimalla lomasaarella on palojen vuoksi tuhoutunut ainakin noin 40 kotia ja yksi loistohotelli. Kova tuuli on levittänyt savua, mikä on häirinnyt myös lentoliikennettä Atlantin valtamerellä Pohjois-Afrikan rannikolta luoteeseen sijaitsevalla saarella. Lisäksi teitä on jouduttu sulkemaan.

Sairaaloissa on hoidettu useita kymmeniä ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi hengittäneet savua. Kaikki paloissa kuolleet tai loukkaantuneet ovat paikallisia asukkaita, ja ainakin yksi ihminen on kateissa, Miguel Albuquerque Madeiran paikallishallinnosta kertoi.

Albuquerquen mukaan keskiviikoksi on ennustettu viileää säätä, minkä arvellaan helpottavan sammutustöitä, uutisoi ABC News.

Maasto- ja metsäpalot riehuvat myös manner-Portugalissa laajoilla alueilla, muun muassa Porton kaupungin ympäristössä.

DUARTE SA / Reuters
Maastopalot ovat alkuviikolla lähestyneet Madeiralla Funchalin kaupunkia.
Maastopalot ovat alkuviikolla lähestyneet Madeiralla Funchalin kaupunkia.
DUARTE SA / Reuters
Useita ihmisiä on hoidettu heidän hengitettyään savua Madeiran palojen aikana.
Useita ihmisiä on hoidettu heidän hengitettyään savua Madeiran palojen aikana.
DUARTE SA / Reuters
Tuli on tuhonnut Funchalin lähellä myös rakennuksia.
Tuli on tuhonnut Funchalin lähellä myös rakennuksia.
DUARTE SA / Reuters
Satoja on jouduttu evakuoimaan palojen takia Madeiralla.
Satoja on jouduttu evakuoimaan palojen takia Madeiralla.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat