Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Saksa suunnittelee tiukennuksia turvallisuustoimiin – ehdotettu muun muassa burkien kieltämistä

Suunnitelmat ovat vastaus Saksassa kesällä tapahtuneisiin iskuihin.

Ulkomaat
 
FABIAN BIMMER / Reuters
Saksan sisäministeri Thomas de Maiziere lisäisi liittovaltion poliisien ja turvallisuusviranomaisten määrää.
Saksan sisäministeri Thomas de Maiziere lisäisi liittovaltion poliisien ja turvallisuusviranomaisten määrää. Kuva: FABIAN BIMMER / Reuters

Vaaralliseksi katsotut ulkomaalaiset pitäisi ottaa aiempaa tehokkaammin kiinni ja karkottaa entistä nopeammin. Myös kielteisen turvapaikkapäätöksen pitäisi johtaa varmemmin karkotukseen. Terroristien riveissä taistelemisen tulee olla peruste kansalaisuuden menettämiselle.

Saksan sisäministeri Thomas de Maizière esitteli torstaina tiedotustilaisuudessa toimia, joilla hän pyrkisi parantamaan maan sisäistä turvallisuutta. Asiasta kertoo muun muassa Der Spiegel -lehti.

Ehdotukset ovat vastaus Euroopassa ja erityisesti Saksassa viime aikoina tehtyihin terrori-iskuihin, jotka ovat lisänneet turvattomuuden tunnetta ja arvostelua Saksan turvapaikkapolitiikkaa kohtaan.

Der Spiegelin mukaan Saksan hallitus hyväksyi vasta kaksi kuukautta sitten edellisen terrorisminvastaisen lakipaketin. Sen jälkeen Etelä-Saksassa on kuitenkin tapahtunut useita turvapaikanhakijoiden tekemiä iskuja, jotka ovat yllyttäneet vaatimuksia lisäuudistuksista.

De Maizièren turvallisuuspakettiin kuuluu tuntuva lisäys liittovaltion poliisien ja turvallisuusviranomaisten määrissä. Ministeri haluaisi myös, että anonyymiä Tor-verkkoa valvottaisiin aiempaa tiukemmin.

Lisäksi torstaina esiteltyyn pakettiin sisältyy ehdotus estää pakolaisten radikalisoitumista parempien tukitoimien avulla. Suunnitelmana olisi kouluttaa opetushenkilöstöä toimimaan aiempaa paremmin traumatisoituneiden ihmisten kanssa.

Jos paketin uudistukset toteutuvat, sisäministeri arvioi turvallisuuteen liittyvien menojen kasvavan vuoteen 2020 mennessä kahdella miljardilla eurolla, uutistoimisto AFP kertoo.

De Maizièren turvallisuuspaketin lisäksi Saksan osavaltioiden sisäministerit ovat valmistelemassa yhteistä ehdotusta, jossa esitetään lakimuutoksia turvallisuuden lisäämiseksi. Asiasta kertoo muun muassa Der Spiegel -lehti.

Erityisesti keskusta-oikeistolaisten CDU- ja CSU-puolueiden ministerien valmistelemalla listalla on useita kiistanalaisia kohtia.

Ministerit muun muassa ehdottavat kaksoiskansalaisuuden ehtojen tiukentamista. Ehdotuksen laatijat perustelevat rajoitusta pelolla, ettei Saksan turkkilainen vähemmistö integroidu maahan kunnolla, jos heidän siteensä entiseen kotimaahan pysyvät tiiviinä. Erityisesti ministereitä arveluttaa Turkin huolestuttava kehitys epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen.

Sisäministerit haluaisivat myös kieltää kasvojen täydellisen peittämisen. Käytännössä tämä estäisi musliminaisten burkien käytön. Lisäksi vaatimuksiin kuuluu 15 000 poliisin palkkaaminen lähivuosina sekä kameravalvonnan lisääminen julkisilla paikoilla.

Ministerien listalla on tällä hetkellä 27 vaatimusta. Lopullisen ehdotuksen on tarkoitus valmistua ensi viikolla.

Die Zeit -lehden mukaan ehdotukset ovat keränneet myös runsaasti arvostelua. Täydellistä yksimielisyyttä ei ole toistaiseksi edes sisäministerien keskuudessa.

Der Spiegelin mukaan Saksan sisäministeri De Maizière teki torstain tiedotustilaisuudessa selväksi, että burkan käytön ja kaksoiskansalaisuuden kiellot eivät ole hänen mielestään järkeviä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat