Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Fidel Castro näyttäytyi julkisesti ensimmäistä kertaa kuukausiin – ukonilma ja 90-metrinen sikari värittivät syntymäpäiväjuhlaa

Tavanomaisten juhlallisuuksien ohella Castron kunniaksi muun muassa luovutettiin verta.

Ulkomaat
 
Fidel Castro seurasi 90-vuotissyntymäpäivänään hänelle järjestettyjä juhlallisuuksia Havannan Karl Marx -teatterissa.
Fidel Castro seurasi 90-vuotissyntymäpäivänään hänelle järjestettyjä juhlallisuuksia Havannan Karl Marx -teatterissa.

Kuuban entinen johtaja, vallankumouskomentaja Fidel Castro näyttäytyi 90-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi julkisuudessa ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun.

Castro istui lauantaina Havannan Karl Marx -teatterissa järjestetyssä juhlagaalassa valkoiseen verkkaritakkiin pukeutuneena veljensä Raúl Castron ja Venezuelan presidentin Nicolás Maduron välissä, kertoo uutistoimisto AFP.

Castron elämän tärkeimpiin hetkiin keskittynyt gaala näytettiin suorana televisiossa.

Castro oli esiintynyt julkisuudessa edellisen kerran huhtikuussa osallistuttuaan viiden vuoden välein järjestettävään kommunistisen puolueen puoluekokoukseen ja vierailtuaan koulussa keskustelemassa oppilaiden ja opettajien kanssa.

Castroa juhli myös Kuuban kansa: tuhannet ihmiset kokoontuivat Havannan pitkälle rantakadulle Malecónille jo perjantaina. Suurin osa jatkoi tanssimista lauantain puolelle, jolloin koitti Castron oikea syntymäpäivä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Havannan vuotuinen karnevaali oli yhdistetty Castron juhliin, mikä näkyi muun muassa salsayhtyeiden ja tanssijoiden kulkueena. Taivasta valaisi ilotulituksen lisäksi ukonilma.

Tavanomaisten juhlallisuuksien ohella Castron kunniaksi muun muassa luovutettiin verta ja käärittiin 90-metrinen sikari, tiettävästi maailman pisin, Reuters kertoo.

Castro johti Kuuban vallankumousta vuonna 1959 syrjäyttäen Yhdysvaltojen tukeman diktaattorin Fulgencio Batistan.

Castro teki Kuubasta sosialistisen valtion, joka ajautui kylmän sodan vuosina välirikkoon Yhdysvaltojen kanssa. Maat katkaisivat diplomaattisuhteensa vuonna 1961, ja ne solmittiin uudelleen vasta vuonna 2015. Kuuba on kärsinyt valtavasti Yhdysvaltojen asettamasta kauppasaarrosta, jota on viime vuosina asteittain purettu.

Kannattajien mielestä Castro vapautti Kuuban Yhdysvaltojen kolonialististen pyrkimysten alaisuudesta ja loi koulutus- ja terveydenhoitojärjestelmän kaikkien kuubalaisten ulottuville. Arvostelijat moittivat häntä suljetusta taloudesta, köyhyydestä ja yksilönvapauden rajoittamisesta.

Castro on modernin aikakauden pitkäaikaisimpia valtionpäämiehiä. Hän hallitsi Kuubaa puoli vuosisataa, kunnes siirsi pikkuveljelleen Raúl Castrolle presidentin tehtävät vuonna 2008 ja puoluejohtajan tehtävät vuonna 2011 heikentyneen terveytensä takia.

Raúl Castro on 85-vuotias. Veljesten jälkeen valtaan nousevaa johtajaa on arvuuteltu jo vuosia.

Miraflores Palace
Fidel Castro (vas.) osallistui lauantaina syntymäpäivänsä kunniaksi järjestettyyn gaalailtaan Havannassa. Castron vieressä istui Venezuelan presidentti Nicolas Maduro.
Fidel Castro (vas.) osallistui lauantaina syntymäpäivänsä kunniaksi järjestettyyn gaalailtaan Havannassa. Castron vieressä istui Venezuelan presidentti Nicolas Maduro.
ENRIQUE DE LA OSA / REUTERS
Ihmiset katselivat 90-metristä sikaria, joka oli kääritty Fidel Castron syntymäpäivän kunniaksi Havannassa perjantaina.
Ihmiset katselivat 90-metristä sikaria, joka oli kääritty Fidel Castron syntymäpäivän kunniaksi Havannassa perjantaina.
ENRIQUE DE LA OSA / REUTERS
Kymmenvuotias Marlon Mendez (kesk.) järjesti Fidel Castron syntymäpäivän kunniaksi juhlat San Antonio de los Bañosissa Havannan liepeillä keskiviikkona.
Kymmenvuotias Marlon Mendez (kesk.) järjesti Fidel Castron syntymäpäivän kunniaksi juhlat San Antonio de los Bañosissa Havannan liepeillä keskiviikkona.
ALEXANDRE MENEGHINI / REUTERS
Ihmiset katselivat Fidel Castron kuvia suurilta näytöiltä kansanjuhlassa Havannassa perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Ihmiset katselivat Fidel Castron kuvia suurilta näytöiltä kansanjuhlassa Havannassa perjantain ja lauantain välisenä yönä.
ENRIQUE DE LA OSA / Reuters
Ihmiset jonottivat luovuttamaan verta Fidel Castron syntymäpäivän kunniaksi Artemisassa Kuubassa perjantaina.
Ihmiset jonottivat luovuttamaan verta Fidel Castron syntymäpäivän kunniaksi Artemisassa Kuubassa perjantaina.
ALEXANDRE MENEGHINI / REUTERS
Ihmiset katselivat kuvaa Fidel Castrosta valokuvanäyttelyssä, joka avattiin Havannassa perjantaina.
Ihmiset katselivat kuvaa Fidel Castrosta valokuvanäyttelyssä, joka avattiin Havannassa perjantaina.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat