Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Verilöyly Kongossa: Ainakin 35 kuoli siviileihin kohdistuneessa iskussa

Vajaan kahden vuoden aikana Benin alueella Itä-Kongossa on tapettu arviolta 600 ihmistä.

Ulkomaat
 

Ainakin 35 ihmisen kerrotaan kuolleen Benin kaupungissa Kongon demokraattisen tasavallan itäosassa. Myöhään lauantai-iltana tapahtunut joukkosurma paljastui viranomaisille sunnuntaina, uutistoimisto AFP kertoo.

Uhrit löytyivät Benin laidalta Rwangoman kaupunginosasta.

”Ruumiiden etsintä jatkuu”, armeijan tiedottaja Mak Hazukay sanoi sunnuntaina.

Hazukayn mukaan kapinalliset livahtivat armeijan joukkojen ohi tappaakseen ihmiset ja kostaakseen siten armeijan tekemät operaatiot alueella.

Joukkosurma tehtiin vain kolme päivää presidentti Joseph Kabilan alueelle tekemän vierailun jälkeen. Kabila lupasi vierailunsa yhteydessä tehdä kaikkensa palauttaakseen alueelle rauhan ja taatakseen asukkaiden turvallisuuden.

Benin sairaalaan ruumishuoneelle oli sunnuntaina tuotu 35 ruumista.

Armeija ja YK ovat usein syyttäneet alueen väkivaltaisuuksista ADF-islamistiryhmää.

Yksin Benin alueella on tapahtunut useita verilöylyjä vuoden 2014 lokakuun jälkeen. Kaikkiaan 600 siviilin uskotaan kuolleen alueella. Esimerkiksi toukokuussa 16 kyläläistä tapettiin viidakkoveitsillä hakkaamalla.

Itä-Kongossa yli 20 vuotta toiminutta ADF-ryhmittymää on usein syytetty ihmisoikeusrikoksista. Sen uskotaan olevan myös kytköksissä rikollisjärjestöihin, ja rahoittavansa toimintansa muun muassa kidnappauksilla ja salakuljetuksella.

Pohjois-Kivun maakunnassa Kongon itäosassa toimii kymmeniä aseistautuneita ryhmiä. Myös hallituksen joukkoja on syytetty siviilien vainoamisesta.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat