Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kun maailma ei riitä, lisätään todellisuutta

Myös poliittisessa keskustelussa eletään nyt lisätyn todellisuuden aikakautta, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Sami Sillanpää.

Ulkomaat
 
Sami Sillanpää
Sami Sillanpää Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n ulkomaantoimittaja.

Kehitys on saavuttanut pisteen, jossa maailma ei riitä.

On lisättävä todellisuutta.

Kesän maailmanlaajuinen hitti on ollut Pokémon Go -mobiilipeli, joka hyödyntää niin sanottua lisättyä todellisuutta. Se tarkoittaa, että näkymään todellisesta ympäristöstä on lisätty keinotekoisesti tuotettuja hahmoja.

Pelissä ihminen siis katsoo kännykkäkameransa läpi vaikkapa omaa kotikatuaan, ja siellä näyttääkin olevan vieras peikko.

Sitä jahdataan.

Peli sopii ajan henkeen. Myös poliittisessa keskustelussa eletään nyt lisätyn todellisuuden aikakautta.

Siinä keskustelussa asioiden surkea tila on aina jonkun muun vika. Syypää on paha peikko, johon kiteytyy kaikki se, mikä maailmassa on vialla. Ei haittaa, vaikka ihan sellaista peikkoa ei tositodellisuudessa olisi olemassa, koska sen voi kukin omaan todellisuuteensa luoda.

Toisin kuin Pokémon-otukset, poliitikan peikot ovat pelottavia.

Peikkojahdin iso örkki on paha muslimi. Sen peikon näkevät monet, mutta jotkut eivät muuta näekään, koska muuta tietoa omaan todellisuuskuvaan ei ole lisätty.

Kovasti jahdataan myös rasistipeikkoa. Niitähän vilisee. Joka paikassa rasistipeikkoja näkeviä ihmisiä yhdistää se, että he itse eivät suhtaudu ennakkoluuloisesti mihinkään.

Edelleen yllättävän suosittu on vanha kunnon sosialistipeikko.

Nykyisin se tosin liikkuu todellisuudessa, johon on lisätty fillari ja luova seksi, mikä tietenkin tekee siitä entistä epäilyttävämmän.

Ihan toisilla kulmilla jahdataan lihaa syövä automies -peikkoa. Sitä tavataan vain valkoihoisena.

Sen sijaan kaikkia ihonvärejä ja uskontoja edustaa tunneälykäs globalistipeikko. Se syö villiyrttejä ja halaa maailmaa ehjäksi.

Verkkaisin askelin liikkuu monia ärsyttävä nostalgiapeikko. Se muistaa tarkasti, että kaikki oli paremmin markka-aikaan, varsinkin Kekkosen kaudella.

Ikuinen mysteeri on hyväosaisuuspeikko. Kukaan ei oikein tiedä, miksi hyväosaista jahdataan, mutta kaikki niin tekevät, koska tapana on ollut.

Huonosti ymmärrettyä vastarintaa edustaa nihilistipeikko.

Se on vihainen, koska on olemassa tiede, kulttuuri, sivistys, media, käytöstavat ja faktoihin perustuva keskustelu. Tätä peikkoa ei kukaan varsinaisesti etsi, mutta jostain se aina putkahtaa.

Politiikassa viholliskuvien luonti ja pahan henkilöinti ovat ikiaikaisia propagandaopin keinoja.

Lisätyn todellisuuden ajan uutuus on, että jokainen voi osallistua peikkojen luomiseen ja vahvistamiseen.

Todellisuudessa kaikkia peikkoja jahdataan.

Lisättyyn todellisuuteen kuitenkin kuuluu, että jokainen uskoo nimenomaan vain hänenlaisensa olevan jahdin kohteena.

Uhriksi joutumisen kokemus jaetaan Facebookissa.

Pokémon Go -peli on johtanut tilanteeseen, jossa ihmiset kulkevat kaduilla katse mobiililaitteeseen nauliutuneena kukin jahdaten omia örkkejään.

Helposti siinä jää todellinen todellisuus huomaamatta, ja askel vie harhaan.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat