Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tutkimus: Äitikuolleisuus kaksinkertaistunut Texasissa kahdessa vuodessa – taustalla todennäköisesti republikaanien säästö­politiikka

Yhdysvaltojen Texasin äitikuolleisuus on kehittyneen maailman suurin.

Ulkomaat
 
Sari Gustafsson / Lehtikuva
Muu maailma on onnistunut vähentämään äitikuolleisuuden määrää viime vuosikymmeninä, mutta Yhdysvalloissa se on noussut vuosien 2000 ja 2014 välillä.
Muu maailma on onnistunut vähentämään äitikuolleisuuden määrää viime vuosikymmeninä, mutta Yhdysvalloissa se on noussut vuosien 2000 ja 2014 välillä. Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

Yleensä vastaavaan muutokseen tarvitaan ”sota, luonnonkatastrofi tai ankara taloudellinen mullistus”, mutta Texasissa se on tapahtunut ilman ulkoisia apuja: tutkimuksen mukaan Yhdysvaltain eteläisessä osavaltiossa raskauteen ja synnytykseen liittyvien kuolemien määrä on tuplaantunut kahdessa vuodessa, todennäköisesti konservatiivipoliitikkojen vahvalla myötävaikutuksella.

Obstetrics and Gynecology -lehdessä julkaistu tutkimus kertoo, että äitikuolleisuus kaksinkertaistui Texasissa vuosien 2011 ja 2012 aikana. Raskauteen ja synnytykseen liittyvä kuolleisuus ei ole yhtä yleistä missään muualla kehittyneessä maailmassa. Asiasta kirjoittaa muun muassa The Guardian -lehti.

Myös Yhdysvaltojen tilanne kaikkiaan näyttää synkältä. Vaikka muu maailma on onnistunut vähentämään äitikuolleisuuden määrää viime vuosikymmeninä, Yhdysvalloissa se on noussut vuosien 2000 ja 2014 välillä. Jos laskuista jätetään pois Texas ja kuolleisuutta vähentänyt Kalifornia, on äitikuolleisuus lisääntynyt Yhdysvalloissa kyseisellä aikavälillä noin 27 prosenttia.

Texas nousee raportissa kuitenkin selkeimmäksi huolenaiheeksi muutoksen suuruuden ja äkillisyyden vuoksi.

Vasta julkaistu tutkimus ei pysty todistamaan suoria yhteyksiä politiikan ja kuolleisuuden lisääntymisen välillä, mutta terveydenhuollon ammattilaiset ovat osoittaneet viime vuosien poikkeuksellisiin säästöihin.

Texas on perinteisesti konservatiivinen osavaltio, ja sen republikaanipoliitikot ovat vähentäneet viime vuosina naisten terveydenhuoltoon suunnattua rahoitusta raskaalla kädellä. Vuonna 2011 – juuri ennen kuolleisuuden selkeää lisääntymistä – republikaanit leikkasivat kaksi kolmasosaa perhesuunnitteluun tarkoitetusta rahoituksesta.

80 klinikkaa joutui sulkemaan ovensa, ja jäljelle jääneidenkin oli mahdollista palvella vain puolet pienempää asiakaskuntaa kuin aiemmin.

Erityisesti kärsivät Planned Parenthood -järjestön klinikat, jotka tarjoavat muun muassa ehkäisyvalistusta ja syöpäseulontaa vähävaraisille naisille. Alkuvuodesta julkaistun tutkimuksen mukaan järjestöön kohdistuneet säästöt ovatkin lisänneet erityisesti köyhien naisten raskauksia. Tutkimuksesta kertoi Los Angeles Times.

Planned Parenthood on joutunut konservatiivien hampaisiin kautta Yhdysvaltojen, koska osa sen klinikoista tekee myös abortteja.

”Tietysti tämä on sotaa ehkäisyä ja abortteja ja kaikkea sellaista vastaan, siitähän perhesuunnittelussa on kysymys”, republikaanipoliitikko Wayne Christian perusteli Texasin säästöjä vuonna 2011.

Vuonna 2013 perhesuunnitteluun tarkoitettu rahoitus nostettiin Texasissa alkuperäisiin lukemiin, mutta klinikoilla on ollut vaikeuksia palauttaa palvelujaan aiemmalle tasolle.

Myös rahoitusta saavat organisaatiot ovat kyseenalaisia. Texasin terveysvirasto myönsi hiljattain köyhien naisten perhesuunnitteluun tarkoitetusta 18 miljoonan dollarin budjetistaan 1,6 miljoonaa dollaria abortteja vastustavalla ryhmälle, jolla ei ole kokemusta perusterveydenhoidon järjestämisestä. Asiasta kertoi muun muassa The Texas Tribune.

Oikaisu (HS 24.8.2016): Maanantaina 22. elokuuta väitettiin virheellisesti, että tuoreen tutkimuksen mukaan Texasin äitikuolleisuuden kasvuun ovat todennäköisesti vaikuttaneet konservatiivipoliitikkojen tekemät säästöt. Kyseinen tulkinta on terveydenhuollon ammattilaisten tekemä.

Ilana Panich Linsman / Reuter
Planned Parenthood -järjestön klinikat kärsivät säästöistä. Ne tarjoavat muun muassa ehkäisyvalistusta ja syöpäseulontaa vähävaraisille naisille. Järjestö on joutunut konservatiivien hampaisiin, koska osa sen klinikoista tekee myös abortteja.
Planned Parenthood -järjestön klinikat kärsivät säästöistä. Ne tarjoavat muun muassa ehkäisyvalistusta ja syöpäseulontaa vähävaraisille naisille. Järjestö on joutunut konservatiivien hampaisiin, koska osa sen klinikoista tekee myös abortteja.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat