Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Neljä vuotta saarroksissa olleen rauniokaupunki Darayan evakuointi alkoi Syyriassa

YK ei ollut osapuolena paikallisessa sopimuksessa kapinallisten ja Syyrian hallinnon välillä.

Ulkomaat
 
OMAR SANADIKI
Osassa Darayasta saapuvista evakkobusseista oli siviilejä, toisissa aseistettuja kapinallisia.
Osassa Darayasta saapuvista evakkobusseista oli siviilejä, toisissa aseistettuja kapinallisia. Kuva: OMAR SANADIKI

Neljä vuotta saarroksissa eläneet syyrialaiset kapinalliset ja heidän perheensä alkoivat poistua Darayan kaupungista läheltä Damaskosta perjantaina, uutistoimistot kertovat.

Darayan evakuointi saatiin käynnistettyä, kun kapinalliset ja Syyrian hallinto pääsivät sopimukseen torstaina.

Sopimuksen mukaan kapinallistaistelijat saavat ottaa mukaansa henkilökohtaisen aseensa ja siirtyä turvallisesti kapinallisten hallinnassa olevaan Idlibin kaupunkiin. Darayasta evakuoitavien siviilien odotetaan siirtyvän hallituksen hallinnassa oleviin evakkojen vastaanottokeskuksiin lähelle Damaskosta.

Arviolta 8 000 ihmistä jäi asumaan Darayaan, kun hallituksen joukot saartoivat kaupungin vuoden 2012 lopussa. Tämän jälkeen Syyrian hallinto on pommittanut Darayaa toistuvasti. Kaupunki sijaitsee vain 15 minuutin automatkan päässä Damaskoksesta.

Kapinallistaistelijat ja heidän perheensä poistuivat tuhoutuneesta kaupungista torstaina busseilla, joita saattoivat Punaisen Puolikuun ambulanssit, uutistoimisto AFP kertoo. Ensimmäisessä bussissa oli enimmäkseen lapsia, vanhuksia ja naisia. Toisissa busseissa oli kapinallistaistelijoita, joista osa kantoi käsiaseita.

Bussisaattueen edetessä Syyrian hallinnon sotilaat nostivat aseitaan ilmaan ja huusivat hallitusta kannattavia iskulauseita, AFP kertoo.

Darayan evakuointi jatkuu lauantaihin saakka.

YK ilmoitti, ettei se ollut lainkaan mukana neuvottelemassa paikallista sopimusta kapinallisten ja Syyrian hallinnon kanssa. YK:n Syyriaan nimittämä erityslähettiläs Staffan de Mistura ja YK:n humanitaarisen avun koordinaattori Stephen O’Brien sanoivat olevansa huolissaan Darayan siviilien turvallisuudesta.

”On välttämätöntä, että Darayan asukkaita suojellaan evakuoinnin aikana, ja että evakuointi tapahtuu vapaaehtoisesti”, de Mistura sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

”Maailma seuraa tilannetta”, hän jatkoi.

AFP:n haastattelema, nimettömänä pysyttelevä opposition taistelija sanoi, että kapinalliset taipuivat sopimukseen, koska humanitaarinen tilanne Darayassa paheni jatkuvasti.

”Kaupunki ei ole enää asumiskelpoinen. Se on täysin tuhottu”, hän sanoi.

YK:n mukaan arviolta 600 000 tuhatta ihmistä elää saarrettuina eri puolilla Syyriaa. Valtaosaa heistä saartavat Syyrian hallituksen joukot, mutta myös aseelliset oppositioryhmät ja jihadistijärjestöt käyttävät samaa taktiikkaa.

HS:n toimittaja Jukka Huusko ja valokuvaaja Kaisa Rautaheimo kävivät sodan runtelemassa Syyriassa reportaasimatkalla elokuun alussa. Koko juttusarja on luettavissa täällä.

Homs: Syyrian kapina alkoi Homsista, jonka talojen seiniä täplittävät nyt luodinreiät
Homs: Syyrian kapina alkoi Homsista, jonka talojen seiniä täplittävät nyt luodinreiät
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat