Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

SpaceX:n avaruusraketti räjähti laukaisualustalla Floridassa – lasti tuhoutui, ei loukkaantuneita

Räjähdyshetkellä oli käynnissä laukaisua edeltävä testi.

Ulkomaat
 
Ensikuvat SpaceX:n raketin räjähdyspaikalta
Ensikuvat SpaceX:n raketin räjähdyspaikalta
SpaceX:n raketti räjähti laukaisualustalla Floridassa. CNN:n välittämistä ensikuvista näkyy paikalta nouseva tiheä savu. Kuva: CNN,
Fakta

SpaceX haluaa tehdä avaruuslennoista halvempia

 Elon Musk perusti SpaceX-yhtiön vuonna 2002 vanhaan varastoon Los Angelesin lähiössä.

 Yhtenä lähtökohtana oli tehdä avaruuslennot huomattavasti Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasaa halvemmalla ja vallata suuri osuus kaupallisista avaruuslennoista.

 SpaceX ilmoittaa verkkosivuillaan lopulliseksi tavoittekseen sen, että ihmiset voisivat asua muilla planeetoilla.

Yksityisen SpaceX-yhtiön miehittämätön avaruusraketti räjähti laukaisualustallaan Cape Canaveralissa Floridassa torstaina, kertovat yhdysvaltalaiset tiedotusvälineet uutistoimisto Reutersin mukaan.

”Tavallisen ohjeistuksen mukaisesti laukaisualustalla ei ollut ketään, eikä kukaan loukkaantunut”, SpaceX kertoi tiedotteessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

Onnettomuus sattui aamuyhdeksältä paikallista aikaa eli iltapäiväneljältä Suomen aikaa.

Räjähdys tuhosi raketin lisäksi sen lastin eli israelilaisen tietoliikennesatelliitin. Ei ollut heti selvää, vahingoittiko räjähdys laukaisualustaa tai miten tapahtunut vaikuttaa tuleviin laukaisuihin.

Tapahtuneen syy ei ollut heti selvä. SpaceX puhui anomaliasta eli jonkinlaisesta poikkeavasta tekijästä laukaisualustalla.

Paikalta nousi suuri musta savupilvi. Ihmiset kertoivat sosiaalisessa mediassa, että räjähdus vavisutti taloja kilometrien päässä.

Uutistoimisto AP:n mukaan räjähdyksiä tapahtui monta useiden minuuttien aikana.

Onnettomuushetkellä oli käynnissä Falcon 9 -raketin laukaisua edeltävä testi. Raketin oli määrä kuljettaa satelliitti avaruuteen tulevana viikonloppuna.

SpaceX-yhtiötä johtaa liikemies Elon Musk, joka tunnetaan myös verkkomaksujärjestelmä PayPalin ja sähköautoyhtiö Teslan taustalta. Hän perusti SpaceX:n vuonna 2002 tehdäkseen avaruusteknologiasta aiempaa halvempaa ja mahdollistaakseen matkat Marsiin. SpaceX on muun muassa kuljettanut rahtia kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinnon Nasan laskuun.

Kesäkuussa 2015 SpaceX:n Falcon 9 -raketti räjähti kaksi minuuttia nousun jälkeen tuhoten myös rahtialuksen, Nasan tarvikkeet ja espoolaisten yläkoululaisten suunnitteleman sienilaboratorion.

SpaceX suunnittelee lähettävänsä ensimmäisen miehittämättömän rahtilennon Marsiin vuonna 2018 ja miehitetyn lennon aikaisintaan vuonna 2024.

Kesäkuussa Musk kertoi The Washington Post -lehden haastattelussa suunnittelevansa kokonaisen huoltoreitin perustamista Maan ja Marsin välille.

”Pohjimmiltaan puhumme säännöllisten rahtilentojen käynnistämisestä Marsiin. Lentoon voi luottaa, se lähtee kerran 26 kuukaudessa, niin kuin juna lähtee asemalta”, Musk sanoi. Planeettojen kiertoradat tuovat Marsin ja Maan lähimmäs toisiaan 26 kuukauden välein.

Joe Skipper / Reuters
SpaceX-yhtiön Falcon 9 -avaruusrakettia kuljetettiin halliin laukaisupaikalla Cape Canaveralissa toukokuussa.
SpaceX-yhtiön Falcon 9 -avaruusrakettia kuljetettiin halliin laukaisupaikalla Cape Canaveralissa toukokuussa.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat