Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

SVT: Ruotsi päätti sijoittaa ”kamikazekomppanian” Gotlantiin pysyvästi

Gotlanti sai nyt ensimmäiset pysyvät taistelujoukot yli kymmeneen vuoteen.

Ulkomaat
 
Magnus Laupa
Ruotsin puolustusvoimien komentaja on päättänyt sijoittaa pysyvästi joukkoja Golantiin. Kuva on Gotlannista vuodelta 2015.
Ruotsin puolustusvoimien komentaja on päättänyt sijoittaa pysyvästi joukkoja Golantiin. Kuva on Gotlannista vuodelta 2015. Kuva: Magnus Laupa

Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micael Bydén on päättänyt, että Ruotsin armeija sijoittaa keskiviikosta alkaen pysyvän sotajoukon Gotlannin saarelle, kertoo Ruotsin televisio SVT.

Gotlannissa paraikaa harjoitteleva noin 150 sotilaan nopean toiminnan mekanisoitu jalkaväkikomppania sai aamulla käskyn jäädä saarelle pysyvästi.

”Ulkoinen tilanne on huonontunut ajan myötä, joten olen tehnyt päätöksen pysyvästä sijoituksesta”, sanoi Bydén SVT:lle.

Bydénin mukaan sotilaallinen läsnäolo mahdollistaa sen, että paikalla on nyt joukko, joka voi harjoitella ja ryhtyä koviin toimiin, jos sellainen päivä tulee eteen.

Gotlannissa ei ole ollut pysyviä sotajoukkoja yli kymmeneen vuoteen. Ruotsin puolustusvoimilla oli strategisesti tärkeällä paikalla sijaitsevalla saarella kylmän sodan vuosina erittäin vahvat joukot. Viimeinen Gotlannin panssarirykmentti lakkautettiin kuitenkin vuonna 2005.

Ruotsi alkoi rekrytoida uutta taisteluosastoa Gotlantiin vuosi sitten. Suunnitelmissa on perustaa kahden komppanian suuruinen taisteluryhmä, johon kuuluu taistelupanssarivaunuja ja rynnäkköpanssarivaunuja.

Gotlantilaisen taisteluryhmän kokoa on myös arvosteltu Ruotsissa. Monet pitävät 200–300 sotilaan osastoa aivan liian pienenä. Gotlantilainen taisteluryhmä onkin jo ehtinyt saada lempinimen ”kamikaze kompaniet” eli kamikazekomppania toisen maailmansodan aikaisten japanilaisten itsemurhalentäjien mukaan.

Kenraali Bydénin mukaan turvallisuuspoliittinen tilanne on heikentynyt, mutta mitään välitöntä sotilaallista uhkaa ei Ruotsiin kohdistu. Ruotsin puolustusvoimat harkitsi kuitenkin sotilaallisen valmiuden nostamista vain noin kaksi viikkoa sitten.

Syynä olivat Venäjän sotaharjoitukset, jotka ulottuivat Baltiasta Krimille asti. Ruotsin puolustusvoimat huolestui siitä, että Venäjä keskitti harjoituksessa nopeasti suuria joukkoja Latvian rajan tuntumaan.

HS vieraili Gotlannissa viime vuoden keväällä. Reportaasi luettavissa täällä.

Gotlantiin halutaan nyt pysyviä joukkoja - rahoituksen riittäminen epäilyttää saarella
Gotlantiin halutaan nyt pysyviä joukkoja - rahoituksen riittäminen epäilyttää saarella
Ruotsin Gotlannissa ei ole ollut pysyvää sotilaallista läsnäoloa noin kymmeneen vuoteen. Nyt hallitus haluaa asiaan muutoksen. Saarella aikeita kiitellään. Sotilasinfrastruktuuri pitäisi silti rakentaa pitkälti uudelleen, sillä nykyisellään Gotlanti ei ole valmis ottamaan vastaan pysyviä joukkoja. HS:n videoreportaasi Gotlannista on julkaistu alun perin huhtikuussa 2015. toimittaja: Elina Kervinen, kuvaaja: Magnus Laupa, leikkaaja: Jari Siili
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat