Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Maailma kuvina

Ulkomaat
 
LUCY NICHOLSON / Reuters
Gael Martin, 5, kohtasi hämähäkkimieheksi pukeutuneen ikkunanpesijän Mattelin lastensairaalassa Yhdysvaltain Los Angelesissa.

1/9 Gael Martin, 5, kohtasi hämähäkkimieheksi pukeutuneen ikkunanpesijän Mattelin lastensairaalassa Yhdysvaltain Los Angelesissa.

LUCAS JACKSON / Reuters
Näytösmallin hiuksia laitettiin Marchesan muotinäytöksen takahuoneessa Yhdysvaltain New Yorkin muotiviikoilla Manhattanilla.

2/9 Näytösmallin hiuksia laitettiin Marchesan muotinäytöksen takahuoneessa Yhdysvaltain New Yorkin muotiviikoilla Manhattanilla.

JASON REED / Reuters
Uhanalaisiksi eläimiksi pukeutuneet lapset leikkivät eläinlyhtyjen ympärillä Sydneyn Tarongan eläintarhassa Australiassa.

3/9 Uhanalaisiksi eläimiksi pukeutuneet lapset leikkivät eläinlyhtyjen ympärillä Sydneyn Tarongan eläintarhassa Australiassa.

MIKE SEGAR / Reuters
Flintin asukas käänsi peukkunsa alaspäin Donald Trumpin saattueen ajaessa talon ohi Michiganissa Yhdysvalloissa.

4/9 Flintin asukas käänsi peukkunsa alaspäin Donald Trumpin saattueen ajaessa talon ohi Michiganissa Yhdysvalloissa.

RICARDO MORAES / Reuters
Kiinan Wang Hao hyppäsi hopeaa miesten pituushypyn finaalissa Rion paralympialaisissa Brasiliassa.

5/9 Kiinan Wang Hao hyppäsi hopeaa miesten pituushypyn finaalissa Rion paralympialaisissa Brasiliassa.

Ken Bohn / San Diego Zoo
Tarhattu korppi kaivoi tikulla ruokaa puunkolosta Yhdysvaltain San Diedon eläintarhassa.

6/9 Tarhattu korppi kaivoi tikulla ruokaa puunkolosta Yhdysvaltain San Diedon eläintarhassa.

ALKIS KONSTANTINIDIS / Reuters
Brittiläinen vapaaehtoistyöntekijä Helen Brannigan opetti englantia pakolaislapsille Chiosin saarella Kreikassa.

7/9 Brittiläinen vapaaehtoistyöntekijä Helen Brannigan opetti englantia pakolaislapsille Chiosin saarella Kreikassa.

KHAM / Reuters
Eläinhoitajat punnitsivat villieläinhoitolassa muurahaiskäpyä ennen sen palauttamista luontoon Hanoissa Vietnamissa. Muurahaiskäpyjä salametsästetään niiden suomujen takia. Suomuja käytetään kiinalaisessa lääketieteessä.

8/9 Eläinhoitajat punnitsivat villieläinhoitolassa muurahaiskäpyä ennen sen palauttamista luontoon Hanoissa Vietnamissa. Muurahaiskäpyjä salametsästetään niiden suomujen takia. Suomuja käytetään kiinalaisessa lääketieteessä.

JACKY NAEGELEN / Reuters
Kivenhakkaaja ja muurari työskentelivät Guedelonin linnan rakennustyömaalla lähellä Treignyä Ranskassa. Linnaa on rakennettu 1200-luvun materiaaleilla ja tekniikoilla vuodesta 1997 lähtien.

9/9 Kivenhakkaaja ja muurari työskentelivät Guedelonin linnan rakennustyömaalla lähellä Treignyä Ranskassa. Linnaa on rakennettu 1200-luvun materiaaleilla ja tekniikoilla vuodesta 1997 lähtien.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat