Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Filippiineillä voi nyt tappaa melkein kenet tahansa – verukkeeksi riittää sanoa, että murhattu oli huumekauppias

Ulkomaat
 
Mikko Paakkanen Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on Pekingin-kirjeenvaihtaja.

Filippiineillä voi nykyään tappaa melkein kenet tahansa, kunhan panee murhatun ruumiin viereen lapun, jossa lukee, että hän on huumekauppias.

Tällaisista murhista on vain parissa kuukaudessa tullut arkipäivää. Murhia on niin paljon, että todennäköisesti vain murto-osa niistä selvitetään.

Presidentti Rodrigo Duterten huumeiden vastainen kampanja on esimerkki populistisen poliitikon kansalle kauppaamasta, näennäisen yksinkertaisesta ratkaisusta, joka ei lopulta ratkaise ongelmaa.

Suuri osa kansasta näyttää ainakin toistaiseksi suvaitsevan tappamista, ellei jopa hyväksyvän sen. Kyselyjen mukaan yli 90 prosenttia kansasta hyväksyy Duterten presidenttiyden.

Huumeidenkäyttäjät ja heidän tekemänsä rikokset ärsyttävät monia. Kansaan uppoaa ajatus, että vitsauksesta hankkiudutaan eroon yksinkertaisesti poistamalla huumekauppiaat. Heitä on poistettu tappamalla muutama tuhat ja pidättämällä poliisin mukaan yli 16 000. Vain murto-osalle pidätettyjen määrästä riittää vieroituspalveluja.

Samankaltaisille ajatuksille rikollisten kovakätisestä kurittamisesta on kansan keskuudessa kaikupohjaa useimmissa maissa. Filippiineillä hallinto on tullut ruokkineeksi näitä ajatuksia niin, että silmittömästä tappamisesta on tullut todellisuutta.

Huumesodassa on pantu rikostutkintaan jonkin verran korkeitakin poliitikkoja ja vikamiehiä, mutta valtaosa pidätyksistä ja tapoista on kohdistunut kaupunkien köyhälistöalueiden asukkaisiin, joilla on huumekaupassa korkeintaan juoksupojan rooli, jos sitäkään.

Huumekauppa on järjestelmä. Siihen kuuluu esimerkiksi käskyvaltasuhteita, kansainvälisiä yhteyksiä, raaka-aineiden ja tuotteiden liikennettä sekä korruptoituneita viranomaisia. Jos järjestelmästä poistetaan muutama tuhat alatason narkomaania ja katukauppiasta, järjestelmä korvaa heidät ennen pitkää uusilla.

Siksi tappamisen seurauksena ei ole huumeongelman poistuminen, vaan laittomuuden tila, jossa huumekauppiaana voidaan lopulta ampua periaatteessa kuka tahansa, jonka naama ei miellytä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat