Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ruotsi varoittaa lisääntyneestä sotilasvakoilusta – SVT: venäläiset uhkailivat sotaharjoituksiin osallistunutta Nato-upseeria

”Mitä enemmän Ruotsi tekee yhteistyötä Naton ja Yhdysvaltojen kanssa, sitä enemmän Venäjällä on kiinnostusta siihen, mitä Ruotsissa tapahtuu”, sanoo sotilasstrategian asiantuntija Stefan Ring.

Ulkomaat
 
Roni Rekomaa / Lehtikuva
Ruotsalaissotilas osallistui ilmasotaharjoitukseen Gotlannissa syyskuun alussa.
Ruotsalaissotilas osallistui ilmasotaharjoitukseen Gotlannissa syyskuun alussa. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Tukholma

Vieraiden valtojen tiedonhankinta ja vakoilu herättävät huomiota Ruotsissa. Sekä Pohjois-Ruotsista että Gotlannin saarelta on alkuviikosta raportoitu epäillyistä tiedusteluun liittyvistä toimista.

Ruotsin television SVT:n mukaan puolustusvoimat on nyt varoittanut työntekijöitään Norrbottenin alueella olemaan varuillaan.

”Viikoittain tapahtuu jokin pieni tai suuri turvallisuuteen liittyvä tapaus”, sanoo pohjoista sotilasaluetta edustava johtaja Mikael Frisell SVT:lle.

Hänen mukaansa kyse on esimerkiksi sotilaallisten suojelukohteiden tai sotilasharjoitusten epäillystä vakoilusta. Lisäksi kyse voi olla tiedonhankinnasta esimerkiksi sosiaalisen median kautta tai arkielämässä. Taustalla uskotaan olevan Venäjän.

SVT kertoo myös tapauksesta, jossa Nato-upseeria on uhkailtu venäläisten taholta. Tapaus sattui Luulajassa järjestetyn sotilasharjoituksen aikana ravintolassa. Uhkailijat olisivat näyttäneet kuvia upseerin perheestä ja vaatineet tietoja harjoituksista.

”Tarkoituksena on vaikuttaa toimintaamme ja henkilöstöömme, ja sitä tehdään sekä avoimesti että salassa”, Frisell sanoo.

Puolustusvoimat harkitsee, että vastaisuudessa työntekijöille voidaan luoda erityinen vinkkipuhelin, jolla voi raportoida epäillystä toiminnasta.

Svenska Dagbladetin mukaan tuntemattomat tahot lähestyivät sotilaita myös hiljattain Gotlannin saarella järjestetyn sotilasharjoituksen yhteydessä. Ulkomaisilla autoilla liikkuneet henkilöt ovat pyrkineet kyselemään tietoja toiminnasta, kertoo Hans Håkansson, Gotlannin puolustuksesta vastaavan Gotlandsgruppenin johtaja.

Kyse oli Ruotsin vuoden suurimmasta lentoharjoituksesta, johon myös Suomi osallistui.

Ruotsi teki vastikään viime viikolla päätöksen sijoittaa Gotlannin saarelle pysyviä joukkoja jo aiemmin kuin oli suunniteltu. Tätä ennen saari oli yli kymmenen vuoden ajan demilitarisoitu.

Tiedot vieraiden valtojen, erityisesti Venäjän, vaikutusyrityksistä ja luvattomasta tiedustelutoiminnasta Ruotsissa eivät ole uusia. Turvallisuuspoliisi Säpo on parin viimeisen vuoden aikana ottanut asian esiin avoimesti useita kertoja.

Säpon vuoden 2015 vuosikirjan arvion mukaan noin kolmannes Venäjän diplomaateista Ruotsissa työskentelee peitetoimissa.

Säpo viittaa muun muassa hiljattaiseen tapaukseen, jossa Ruotsi pyysi Venäjän lähetystön henkilöstöön kuulunutta ihmistä poistumaan maasta, koska hänen katsottiin olevan paikalla muista kuin diplomaattisista syistä.

Keväällä vuosikirjan julkiasun yhteydessä se katsoi, että vakoilun määrä on pysynyt suurin piirtein ennallaan.

Vakoojia voi toimia paitsi lähetystöissä, myös esimerkiksi lentoyhtiöissä tai toimittajina. Tavoitteena on hankkia tietoa ja vaikuttaa demokraattiseen päätöksentekoon.

Venäjän lisäksi Säpo kertoo muun muassa Iranin ja Kiinan harjoittavan tiedustelutoimintaa Ruotsissa.

Ruotsalainen puolustusstrategian asiantuntija Stefan Ring toteaa HS:lle, että Venäjän vakoilu Ruotsissa on luonnollinen seuraus Ruotsin yhteistyöstä lännen kanssa.

”Mitä enemmän Ruotsi tekee yhteistyötä Naton ja Yhdysvaltojen kanssa, sitä enemmän Venäjällä on kiinnostusta siihen, mitä Ruotsissa tapahtuu”, hän sanoo.

Onko vakoilun määrä juuri nyt kasvanut, on vaikea arvioida. Ring toteaa, että Ruotsissa ei ehkä vain ole kiinnitetty asiaan aiemmin kovin suurta huomiota, sillä turvallisuustilanne on ollut erilainen. Nyt, Itämeren tilanteen kiristyttyä, tilanne on muuttunut.

Puolustusministeri Peter Hultqvist kuvaa SVT:lle vakoilua tunnettuna realiteettina, mutta vakavana.

”Vakoilu on realiteetti, johon meidän on sopeuduttava. Se ei ole mitään yllättävää. Mutta se on vakavaa toimintaa, jota on pyrittävä torjumaan monilla eri tavoilla”, hän sanoi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat