-
BRYSSEL. EU-maat pääsivät keskiviikkona pienen askeleen eteenpäin veronkierron torjunnassa. EU-maiden johtajat sopivat Brysselissä järjestetyssä huippukokouksessa, että niin kutsutun säästöverodirektiivin muutoksesta eli pankkitietojen...
-
Unioni uhkaa hävitä energiakisassa Yhdysvalloille. Vuosien jahkailun jälkeen EU:n johtajat ovat tajunneet, että Eurooppa tarvitsee toimivat energian sisämarkkinat. EU-maiden päämiehet yrittivät keskiviikkona Brysselissä puskea eteenpäin...
-
-
Unionin johtajat hakevat helpotusta pitkittyneeseen taantumaan ja työttömyyteen puuttumalla veronkiertoon. Kasvua yritetään edistää myös energian sisämarkkinoiden rakentamisella. EU-maiden johtajilla on tänään edessään vaikea tehtävä,...
-
Vihreiden saksalainen raportoija haluaisi nettiasiakkaille tiukempaa suojaa kuin komissio. Yrityksille ovat tulossa ainakin rangaistussakot ja pakko nimittää tietosuojavastaava. Sosiaalisen median ja verkkokaupan yritykset ovat huolestuneita...
-
Toisessa EU-maassa asuvan suomalaisen jäämistö jaetaan asuinmaan perintölain mukaan, kun EU:n uusi perintöasetus tulee voimaan. Testamentissa voi kuitenkin määrätä, että perimykseen sovelletaan oman kansalaisuusvaltion lakia. Onko sinulla...
-
Hannu Vuori, 72, toivoo paperisodan vähenevän, kun EU yhtenäistää perintösäännöt. Espanjan Aurinkorannikolla eläkepäiviä viettävälle Hannu Vuorelle, 72, ulkosuomalaisten perintöasioita selkeyttävä EU:n perintöasetus ja eurooppalainen...
-
Europarlamentaarikot Tarja Cronberg (vihr), Petri Sarvamaa (kok) ja Sampo Terho (ps) maalasivat perjantaina Helsingissä seinälle melkoisia EU-piruja. "EU:n henkinen pohja on murenemassa. Euro on muuttunut yhtenäisyyden symbolista erottavaksi...
-
Rehnin mukaan ehdotus pk-yritysten lainansaantia helpottavasta esityksestä on tarkoitus saada käsittelyyn jo EU:n kesäkuun huippukokouksessa. EU:n talouskomissaari Olli Rehnin mukaan EU:n ja Yhdysvaltain kesällä alkavissa vapaakauppaneuvotteluissa...