-
IRAK. Kansainvälinen poliisijärjestö Interpol on etsintäkuuluttanut Irakin varapresidentin Tareq al-Hashemin. Häntä epäillään terrori-iskujen ohjaamisesta ja rahoittamisesta.Interpolin etsintäkuulutus on liki samanlainen kuin kansainvälinen pidätysmääräys.Poliisijärjestön pääsihteerin...
-
BAGDAD. Ainakin kymmenen ihmistä kuoli ja 15 haavoittui Irakin Diyalan provinssissa, kun itsemurhapommittaja räjäytti autonsa suositun kahvilan edessä torstai-iltana, turvallisuusviranomaiset kertovat.Paikallsien poliisiviranomaisen mukaan räjähdys tapahtui sunnienemmistöisessä kylässä...
-
-
BAGDAD. Ainakin 30 ihmistä kuoli ja noin sata haavoittui, kun eri puolilla Irakia tehtiin 12 pommi-iskua torstaina. Hyökkäysten sarja oli tuhoisin lähes kuukauteen.Mikään ryhmä ei ilmoittautunut iskujen tekijäksi, mutta ne muistuttivat al-Qaidan ja sen liittolaisten toteuttamia iskuja,...
-
BAGDAD. Irakin väkivaltaisuuksissa kuoli maaliskuussa vähiten ihmisiä sitten Yhdysvaltain johtaman liittouman hyökkäyksen Irakiin vuonna 2003.Irakin ministeriöiden kokoamien tietojen mukaan erilaisissa hyökkäyksissä sai surmansa yhteensä 112 irakilaista. Heistä suurin osa, 78, oli siviilejä.
-
Uutistoimisto Reuters kertoi maaliskuun alussa, että Irakissa "ainakin 14 teini-ikäistä, länsityyliin pukeutunutta punkrokkaria on tapettu kivittämällä Irakin pääkaupungissa Bagdadissa."Asiasta oli kertonut samoin yleensä luotettava Britannian yleisradioyhtiö BBC.Myös Helsingin Sanomat tarttui uutiseen.
-
BAGDAD. Terroristiverkosto al-Qaidaan kuuluva ääriryhmä ilmoitti keskiviikkona olevansa syyllinen pommi-iskuihin, joissa tiistaina Irakissa kuoli 46 ihmistä kahdeksassa eri kaupungissa. Irakin islamilainen valtio -ryhmä ilmoitti teoistaan ääri-islamistisella verkkosivustolla.Ryhmän...
-
BAGDAD. Ainakin 44 ihmistä on kuollut pommi-iskuissa, jotka alkoivat tiistaiaamuna eri puolilla Irakia. Lisäksi ainakin 200 on loukkaantunut.Mikään ryhmä ei ole ilmoittautunut iskujen tekijäksi, mutta viranomaiset epäilevät al-Qaidaa tai sitä tukevia paikallisia sunnien ääriryhmiä.
-
BAGDAD. Irakissa ainakin 50 ihmistä on saanut surmansa maan pääkaupungissa Bagdadissa aamulla tapahtuneessa pommi-iskujen sarjassa. Kuolleiden määrän pelätään nousevan yhä.Irakin viranomaisten mukaan iskut oli suunnattu poliisia vastaan.Tuhoisin pommi räjähti shiialaisalueella Karadahin kaupunginosassa.