-
BEIRUT. Iran on tuominnut Israelin ilmaiskun Syyriaan. Iranin ulkoministeriön edustajan mukaan iskulla Israel pyrkii horjuttamaan alueen vakautta ja turvallisuutta, kertoo uutistoimisto Fars. Iranin edustaja vetosi alueen maihin, jotta ne...
-
Iranin kurdialueiden miehet ovat kampanjoineet viime viikkoina naisten oikeuksien puolesta pukeutumalla naisten vaatteisiin. Tempaus alkoi huhtikuussa, kun iranilainen oikeusistuin tuomitsi miehen kotiväkivallasta Marivan maakunnassa Pohjois-Iranissa.
-
-
Iranissa sattuneen maanjäristyksen seurauksena ainakin 34 on kuollut Pakistanissa, kertovat paikalliset viranomaiset. Iranissa kenenkään ei toistaiseksi kerrotak uolleen, vaikka järistys oli rajuin 40 vuoteen. Tiedot Iranissa surmansa saaneiden määrästä ovat vaihdelleet suuresti iltapäivän aikana.
-
Kaakkois-Iranissa tiistaina sattunut maanjäristys teki tuhoja naapurimaassa Pakistanissa. Uutistoimistojen mukaan yli tuhat taloa vaurioitui lähellä rajaa ja ainakin viisi ihmistä kuoli. Järistys tärisytti taloja Karachissa asti.
-
Kymmeniä ihmisiä kuoli maanjäristyksessä Lounais-Iranissa. Ainakin 30 ihmistä kuoli ja yli 800 haavoittui voimakkaassa maanjäristyksessä tiistaina Bushehrin maakunnassa Iranissa. Maanjäristyksen voimakkuus oli 6.3, arvioi Yhdysvaltain geologinen keskus.
-
ALMATY. Kaksipäiväiset neuvottelut Iranin ydinohjelmasta päättyivät ilman tuloksia Almatyssa Kazakstanissa lauantaina. EU:n ulkoministerin Catherine Ashtonin mukaan osapuolten näkemykset ovat yhä kaukana toisistaan. Yhdysvallat,...
-
TIRANA. Albania on luvannut vastaanottaa reilut 200 Iranin opposition edustajaa, jotka elävät Yhdysvaltain entisessä sotilastukikohdassa Irakissa. Albanian mukaan heille tarjotaan paikkaa humanitaarisista syistä. Asiasta oli keskusteltu...
-
Iranin uskonoppineet ovat arvostelleet maan presidenttiä Mahmud Ahmadinejadia tämän lausunnosta, joka liittyy Venezuelan presidentin Hugo Chávezin hautajaisiin. Ahmadinejad oli paikalla hautajaisissa. Oppineet kritisoivat sitä, että...