-
PEKING. Kiinan pääkaupungin julkisissa vessoissa saa olla enintään kaksi kärpästä. Näin linjaa Pekingin julkisuuskuvasta vastaava lautakunta, kertoivat paikalliset tiedotusvälineet keskiviikkona.Sääntö koskee puistojen, rautatieasemien, lentokenttien, sairaaloiden ja ostoskeskusten pahamaineisia käymälöitä.
-
Yhdysvaltain eliittiyliopistoihin suorastaan tulvii Kiinan "punaisen aateliston" lapsia samaan aikaan kun Kiinan kommunistijohto arvostelee amerikkalaisia arvoja. Yksi opiskelijoista on Xi Mingze, jonka isä Xi Jinping on Kiinan varapresidentti ja mahdollinen uusi johtaja, The Washington Post kertoo.
-
-
PEKING. Kiinassa rankkasade ja raemyrsky tappoivat noin neljäkymmentä ihmistä, kertoivat maanpaikallisviranomaiset sunnuntaina. Lisäksi 18 ihmistä on kateissa ja lähes 90 joutui sairaalaan.Voimakas sade ja rakeet vasaroivat vuoristoista aluetta maan luoteisosassa torstaina iltapäivällä.
-
Kiinan ja Filippiinien välit uhkasivat torstaina kiristyä entisestään, kun Kiinan valtiontelevision uutisankkuri väitti saarivaltion kuuluvan Kiinalle.Valtiot kiistelevät Etelä-Kiinan merellä sijaitsevan Huangyan saaren hallinnasta. Saarialueella uskotaan olevan suuret öljy- ja kaasuvarat.
-
PEKING. Kiinalaislukion oppilaat ovat turvautuneet tiputukseen luokkahuoneessa pärjätäkseen yliopiston pääsykokeissa. Keski-Kiinassa sijaitsevan Xiaogangin lukion oppilaat pistävät aminohappoja suoraan suoneen, koska sen uskotaan parantavan suorituskykyä ennen hermoja raastavaa koetta.
-
PEKING. Uutiskanava Al-Jazeera on sulkenut englanninkielisen toimituksensa Pekingissä sen jälkeen kun Kiina kieltäytyi uusimasta kanavan toimittajan viisumia.Qatarissa päämajaansa pitävän Al-Jazeeran kirjeenvaihtaja Melissa Chan on työskennellyt Pekingissä vuodesta 2007. Noin 14 000...
-
PEKING. Kiinan uusimmassa ruokaskandaalissa viranomaiset ovat löytäneet kaalikauppiaita, jotka ovat ruiskuttaneet myymiään kaaleja formaldehydillä. Kaasun tarkoituksena on ollut pitää kaalit tuoreen näköisinä pitkien kuljetusten jälkeen.Kiinassa on viime vuosina paljastunut lukuisia ruokaskandaaleja.
-
SHANGHAI. Kiinalainen kiinteistöporho Huang Nubo aikoo vuokrata Islannista maata ylellisen lomakeskuksen rakentamiseen. Viime syksynä Islannin hallitus torjui liikemiehen suunnitelmat maan ostamisesta.Huang Nubon perustama Zhongkun Group on nyt saanut alustavan hyväksynnän Islannilta...