-
Ekonomistit epäilevät Kreikan kykyä palata takaisin omaan valuuttaan, jos maa ajautuu lopullisesti törmäyskurssille lainahanoja säätelevien EU:n ja IMF:n kanssa.Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen ylijohtaja Juhana Vartiainen pitää Kreikan ajautumista selvitystilaan yhä todennäköisempänä,...
-
ATEENA. Kreikan sosialistit ja konservatiivit valmistautuvat sekasortoisiin hallitusneuvotteluihin. Sosialistijohtaja Evangelos Venizelosin mukaan kreikkalaiset äänestävät sunnuntaina myös eurojäsenyydestä.Sosialistit ja konservatiivit pelkäävät, että ne joutuvat käymään neuvotteluita...
-
-
Merkintöjä
Suomalainen, saksalainen ja kreikkalainen menivät berliiniläiseen puistoon vappupiknikille.He kohottivat muovimukilliset espanjalaista kuohuviiniä työn juhlalle, vaikka juhlaan ei juuri ole aihetta.Kreikkalainen aloitti: "Palasin juuri muutaman päivän vierailulta kotoa Ateenasta.
-
PIREUS/THESSALONIKI. Vielä kolme vuotta sitten äärioikeistolaisen Kultainen aamunkoitto -puolueen kannatus oli hivenen yli kaksi promillea. Nyt, sunnuntaina pidettävien parlamenttivaalien alla puolue on voimansa tunnossa.Ennusteiden mukaan se ylittää vaivatta kolmen prosentin äänikynnyksen...
-
PIREUS. Kreikkaa viime vuosikymmenet hallinneiden sosialistipuolue Pasokin ja konservatiivipuolue Uuden demokratian johto nukkuu yönsä huonosti vaalien alla. Lopputulosvaihtoehdot ovat puolueiden kannalta huono ja katastrofaalinen.Pienpuolueet sekä vasemmalta että oikealta ovat viemässä...
-
LONTOO. Kreikkalainen Piraeus Bank vaatii uutistoimisto Reutersilta 50 miljoonan euron vahingonkorvauksia. Syynä on Reutersin uutinen, jossa kerrottiin pankin hallituksen puheenjohtajan perheen kiinteistöliiketoiminnasta.Jutussa kerrottiin Piraeus-pankin vuokranneen seitsemän kiinteistöä...
-
ATEENA. Kreikassa on avattu maan ensimmäinen laittomien siirtolaisten pidätyskeskus. Talousvaikeuksien kanssa kamppaileva Kreikka pyrkii vähentämään maahan tulevien siirtolaisten määrää. Maahan saapuu joka vuosi noin 130 000 siirtolaista, useimmat heistä Turkin kautta.Ensimmäiset...
-
ATEENA. Kreikassa siepatuksi joutunut pakistanilainen 17-vuotias poika on löytynyt nälkään nääntyneenä, kertoi Ana-uutistoimisto tällä viikolla.Sukulaiset löysivät pojan kuolleena puistonpenkiltä tammikuussa saatuaan vinkin pojan sieppaajilta. Sieppaajat olivat samoja ihmisiä, jotka...