Uutiset 24h
Maija Aalto
Leijonat tuuliajolla: Yhdysvallat johtaa pronssipeliä 2–0
Turha murehtia
Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten
Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
ATEENA. Äärioikeistolaisen, Kultainen aamunkoitto -nimeä kantavan puolueen kansanedustajan Christos Pappasin väitettiin perjantaina huutaneen natsitervehdystä "Heil Hitler", kun puolueen kansanedustaja Panagiotis Iliopoulos heitettiin ulos salista.
Perussuomalaiset ja keskusta ilkkuivat Suomen ja Kreikan vakuusjärjestelyä, koska siinä ei mainita vakuuksia lainkaan. Eduskunta on valmis pidentämään Kreikan laina-aikoja 15 vuodella ja korkojen maksun lykkäämistä 10 vuodella. Portugalin...
Korkein hallinto-oikeus moitti valtiovarainministeriötä sopimuksen salaamisesta. Urpilaisen kertoi salailun olleen Kreikan toive. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) mukaan Suomen ja Kreikan vakuussopimuksen asiakirjojen...
Euron kohtaloa ratkaistaan Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa, joita ahdistavat jättivelat ja työttömyys. Maiden johtajia painostetaan kotoa ja ulkomailta. Silti toivoakin on. HS esittelee johtajakolmikon, jonka käsissä ovat talouskriisin pahimmat sotkut.
Kreikan poliisi on hajottanut äärioikeistolaisen, uusnatsistiseksikin luonnehditun Kultainen aamunkoitto -puolueen kokouksen torstaina Ateenassa. Yksi lainsäätäjä uhkasi haastaa kaupungin pormestarin oikeuteen kokoontumisen estämisestä.
ATEENA. Rahtialus on uponnut törmättyään toiseen rahtialukseen Kreikan lounaisrannikolla. Kreikan rannikkovartioston mukaan onnettomuudessa kuoli ainakin kaksi uponneen laivan miehistöön kuulunutta syyrialaista. Kahdeksan ihmistä on vielä kadoksissa onnettomuuden jäljiltä.
PATRAS. Kreikan poliisi on pidättänyt kolme miestä, joiden epäillään ampuneen ulkomaalaisia mansikanpoimijoita. Välikohtaus tapahtui keskiviikkona Manoladan kylässä Etelä-Kreikassa. Syytösten mukaan miehet alkoivat ampua noin 200 siirtotyöläisen...
Jopa 30 mansikoita poiminutta siirtolaista on joutunut sairaalaan jouduttuaan työnantajansa tulituksen kohteeksi keskiviikkona, kertoivat kreikkalaislehdet torstaina. Arviolta 200 Bangladeshista kotoisin ollutta siirtolaista oli vaatinut...