-
SYDNEY. Voimakas 6,5 magnitudin maanjäristys ravisteli Tongan saarta Tyynellä valtamerellä sunnuntaiaamuna. Tsunamivaroitusta ei kuitenkaan annettu. Järistys sattui meren alla noin 140 kilometriä Neiafun kaupungista ennen kello yhdeksää paikallista aikaa.
-
SYDNEY/DELHI. Maa on järissyt tänään Intiassa. Vielä ei ole tietoja järistysten mahdollisesti aiheuttamista tuhoista. Järistys tapahtui Intian pohjoisosassa, mutta ravisutti rakennuksia myös maan pääkaupungissa Delhissä. Maanjäristyksen voimakkuus oli 5,7.Reuters korjaa aiempaa...
-
-
HS Sichuanissa
Kiinan viranomaiset ovat kieltäneet ihmisiltä avustusretket, koska hätäalueen tiet ovat ruuhkautuneet. Valtion ja järjestöjen apukuljetuksilla on ollut vaikeuksia päästä perille. Valkoinen pikkubussi juuttuu ruuhkaan heti, kun se pääsee Ya'anin...
-
HONSHU. Maanjäristys iski Japanin etelärannikolle Honshun saarelle sunnuntaina. Järistyksen magnitudi oli 6.1. Japanin ilmatieteen laitos sanoi, että vaaraa tsunamista ei kuitenkaan ole. Tokiossa ja sen esikaupungin Kanton alueella havaittiin...
-
Maanjäristyksen uhriluku kasvaa Kiinassa. Valtion median mukaan kuolleita on jo yli 150 ja loukkaantuneita yli 5 500. Uhriluvun pelätään edelleen nousevan, kun pelastustyöt etenevät. Järistys sattui Sichuanin maakunnassa lauantaina. Se iski Kiinan lounaisosaan 6,6 magnitudin voimakkuudella.
-
Maanjäristys on ravistellut Japanin pohjoisosassa sijaitsevaa Hokkaidon kaupunkia. Sen keskus sijaitsi Kuriilien saarien tuntumasa. Järistys oli voimakkuudeltaan 7,2 magnitudia. Tsunamivaroitusta ei ole annettu, eikä ainakaan Hokkaidon kaupungissa ole toistaiseksi raportoitu tuhoja.
-
TOKIO. Maa on vavahdellut Japanille kuuluvan Miyaken saaren lähistöllä jo yli kymmenen kertaa keskiviikkona. Suurin saarelle iskenyt maanjäristys oli voimakuudeltaan 6,2 magnitudia, kertoo Japanin kansallinen ilmatieteen laitos. Kaikkiaan...
-
Iranissa sattuneen maanjäristyksen seurauksena ainakin 34 on kuollut Pakistanissa, kertovat paikalliset viranomaiset. Iranissa kenenkään ei toistaiseksi kerrotak uolleen, vaikka järistys oli rajuin 40 vuoteen. Tiedot Iranissa surmansa saaneiden määrästä ovat vaihdelleet suuresti iltapäivän aikana.