Uutiset 24h
Tuomo Pietiläinen
Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
NSA-vuotaja: USA:ssa ei reilua oikeudenkäyntiä
NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
Turkki vihastui Britannian väitetystä vakoiluoperaatiosta
Syyria varasti päähuomion maailman johtajien G8-kokouksen alkajaisiksi. Sen aattona paljastui lisäksi väite, että Britannia ja USA vakoilivat liittolaisiaan huippukokouksissa 2009. Kaksi suurvaltajohtajaa, kaksi täysin erilaista näkemystä Syyrian sodasta.
LONTOO. Kaksi suurvaltajohtajaa, kaksi täysin erilaista näkemystä Syyrian sodasta. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Venäjän Vladimir Putin tapasivat maanantai-iltana G8-kokouksessa Lough Ernessä Pohjois-Irlannin maaseudulla. Tapaamisesta välittyi jäätävä tunnelma, kun johtajat...
Syyrian presidentti Bashar al-Assad on varoittanut Eurooppaa kapinallisten aseistamisesta saksalaisen Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehden haastattelussa. "Kun eurooppalaiset luovuttavat aseita, tulee Euroopan takapihasta terroristien...
Iranin vastavalittu presidentti Hasan Ruhani on vakuuttanut pyrkivänsä maltilliseen ulkopolitiikkaan. "Hallitukseni ensisijainen ulkopoliittinen tavoite on ystävälliset ja läheiset suhteet lähialueen 15 maahan", Ruhani sanoi lehdistötilaisuudessa...
Venäjän presidentti Vladimir Putin varoitti länsimaita Syyrian hallinnon vastaisten kapinallisten tukemisesta. Putinin mukaan Syyrian presidentin vihollisia, jotka syövät ihmisten elimiä, ei pitäisi tukea."Tuskin tukemisen arvoisia ovat...
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov pitää muun muassa Egyptin kannattamaa ehdotusta Syyrian ylle perustettavasta lentokieltoalueesta laittomana. Aluetta olisi tarkoitus valvoa F-16 –hävittäjillä ja Patriot-ohjuksilla Jordaniasta käsin.
Yhdysvallat ilmoitti perjantaina antavansa Syyrian kapinallisille käsiaseita ja ammuksia. Päätös aseistaa kapinallisia herätti paljon arvostelua. Yhdysvaltain päätös osallistua Syyrian sisällissotaan entistä suuremmalla panoksella...
Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinto on käyttänyt kemiallisia aseita kapinallisjoukkoja vastaan Syyrian sisällissodassa, arvioivat yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset tiedusteluelimet. Tiedustelutiedon mukaan vähintään noin 100–150 ihmistä on kuollut kemiallisten aseiden käytön seurauksena.