Uutiset 24h
Pekka Pekkala
Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
Sveitsin media: Voitimme hopeaa
Turha murehtia
Vuotosivusto WikiLeaksin uusimmat paljastukset Yhdysvaltain 1970-luvun diplomaattipostista sisältävät materiaalia myös Suomesta. Kaikkiaan 1,7 miljoonan dokumentin joukossa on esimerkiksi muistioita suurlähetystöiltä toiselle, raportteja...
LONTOO. Vuotosivusto WikiLeaks on ilmoittanut julkaisevansa tänään maanantaina yli 1,7 miljoonaa yhdysvaltalaista diplomaatti- ja tiedusteludokumenttia 1970-luvulta. Verkkosivustolle on sen perustajan Julian Assangen mukaan koottu...
Ruotsin nykyinen ulkoministeri Bildt tyrmäsi Aftonbladetin uutisoinnin naurettavana. Ruotsin nykyinen ulkoministeri Carl Bildt toimitti vuonna 1976 Yhdysvalloille tietoja Ruotsin silloisista hallitusneuvotteluista, uutisoi ruotsalaislehti...
Wikileaks-tiedovuodosta epäillyn yhdysvaltalaissotilaan salaa nauhoitettu lausunto on julkaistu. Julkisuuteen nauhan toimitti sanan- ja lehdistönvapautta ajava järjestö Freedom of Press Foundation (FPF). Oikeudenkäynnin valmisteluistuntoja...
Yhdysvaltain armeijan sotilas Bradley Manning myönsi torstaina, että hän on vuotanut Yhdysvaltain hallinnon salaisia dokumentteja Wikileaks-vuotosivustolle. Wikileaks sai haltuunsa kaikkiaan 250 000 Yhdysvaltain salaista diplomaattisähkettä...
MARYLAND. Wikileaks-sivustolle salaisten tietojen vuotamisesta epäillyn yhdysvaltalaissotilaan Bradley Manningin odotetaan astuvan tänään todistajanaitioon puolustamaan itseään. Manning lukee 35-sivuisen lausunnon, jossa hän puolustautuu...
LONTOO. Wikileaks-perustajan Julian Assangen vartiointi kellon ympäri Ecuadorin suurlähetystöllä Lontoossa käy kalliiksi. Britannian poliisin mukaan kuluja on kertynyt jo 3,4 miljoonan euron edestä. Assange pakeni suurlähetystöön kesäkuussa,...
LOS ANGELES. Wikileaks-sivuston perustaja Julian Assange kehottaa Yhdysvaltain hallinnon jäseniä vuotamaan tietoja kiistellyistä lennokki-iskuista. Assange hämmästelee, että presidentti Barack Obaman hallinto on hyväksynyt salaiset...