-
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupaa nostaa taistelun ilmastonmuutosta vastaan toisen virkakautensa tärkeimpien tehtävien joukkoon. Hän sanoi virkaanastujaispuheessaan, että piittaamattomuus ilmastonmuutoksen uhasta olisi petos tulevia sukupolvia kohtaan. Obama puhui myös...
-
Blogi
Tuomas Niskakangas lopettaa bloginsa arvioimalla tulevaa.
-
-
Blogi
Toiselle kaudelle valittu presidentti Barack Obama valmistelee jo kulisseissa toisen kauden hallitustaan. Tärkein linkki siinä on uuden ulkoministerin valinta. Suosittu ja ahkera Hillary Clinton on sanonut jättävänsä ulkoministerin tehtävän ja siirtyvänsä lepäämään.
-
ST. PETERSBURG. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama voitti presidentinvaalit myös Floridassa, kertoi uutistoimisto AP. Vaalit pidettiin jo tiistaina, mutta Floridan ääntenlasku valmistui vasta nyt, osavaltioista viimeisenä. Obama sai lopulta 332 valitsijaa. Haastajalle, republikaanien...
-
Blogi
Haastaja luuli loppuun asti voittavansa, vaikka gallupit kertoivat muuta, kirjoittaa HS:n Yhdysvaltojen kirjeenvaihtaja Tuomas Niskakangas.
-
MIAMI. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on voittanut vaalit myös Floridassa, sanoivat sekä republikaani- että demokraattilähteet perjantaina Suomen aikaa. Virallinen ääntenlasku vaa'ankieliosavaltioihin kuuluvassa Floridassa on edelleen kesken. "Floridan demokraattien puolesta...
-
Yhdysvalloissa toiselle kaudelle valittu presidentti Barack Obama aikoo puhua kansalle taloustilanteesta. Valkoisesta talosta kerrotaan, että Obama antaa lausuntonsa tv-kameralle tänään perjantaina. Presidentin odotetaan ottavan kantaa ainakin kiisteltyihin veroleikkauksiin ja säästöihin.
-
WASHINGTON. Yhdysvaltain presidentinvaalit vietiin läpi ammattimaiseen tapaan, mutta todellisia huolenaiheita on olemassa, sanovat vaaleja seuranneet kansainväliset tarkkailijat. Huoli liittyy muun muassa äänestäjälistoihin, kampanjarahoituksen läpinäkyvyyteen ja ääntenlaskentaan,...