Ulkomaat

Tanska ja Ruotsi sulkevat kilvan rajojaan – Tutkija: Euroopan integraation perusta uhkaa hajota

Pohjoismaiden välillä on sitten 1950-luvun vallinnut passivapaus. Maanantaina henkilöllisyyden osoittavat paperit vaadittiin kaikilta.

Kööpenhamina

Ei kulunut kuin joitakin tunteja, ja Tanska nokitti takaisin.

Ruotsi aloitti maanantaina henkilöllisyystodistusten vaatimisen kaikissa maahan tulevissa junissa, busseissa ja lautoilla jo rajan takana.

Jo puolilta päivin Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen kutsui lehdistön koolle, ja kertoi, että Tanska aloittaa vastaavasti väliaikaiset rajatarkastukset Saksan rajalla.

Tanska ei halua, että turvapaikanhakijat jäävät Ruotsin uuden käytännön takia sen hoidettaviksi. ”Kun muut Pohjoismaat, nyt myös Ruotsi, laittavat tulpan rajalleen, voi sillä olla suuria seurauksia Tanskalle. Se voi tarkoittaa, että yhä suurempi määrä pakolaisia pysäytetään matkallaan pohjoiseen ja he jäävät tänne meille”, Løkke Rasmussen perusteli.

Kööpenhaminassa, Kastrupin lentokenttäaseman jäätävässä viimassa, oli maanantaina poikkeuksellinen tunnelma.

Pohjoismaiden välillä on sitten 1950-luvun vallinnut passivapaus. Maanantaina henkilöllisyden osoittavat paperit vaadittiin kaikilta.

Tanskan junayhtiö DSB oli palkannut yhteensä 150 Securitas-yhtiön vartijaa skannaamaan jokaisen Tanskasta junalla Ruotsiin mielivän passin tai henkilöllisyystodistuksen. Ilman vaadittavia papereita matkaan ei päässyt enää kukaan, ei ruotsalainen, ei tanskalainen, ei turvapaikanhakija.

Tarkastukset sujuivat maanantaina ilman suurta kaaosta. DSB:n mukaan takaisin käännytettiin arviolta prosentti kulkijoista, joukossa oli joitakin pakolaisia ja joitakin paikallisia. Moni laiturilla pudisteli silti päätään. ”On sääli, että olemme palanneet tällaisiin rajatarkastuksiin, ja tämä tietenkin vie paljon aikaa ihmisiltä, jotka matkustavat päivittäin rajan yli”, sanoi sillan yli Malmöhön töihin kulkeva tanskalainen it-alan työntekijä Jakob Christensen.

”Eihän täällä edes näe yhtään pakolaisia, joten mielestäni tämä on hiukan liioittelua.”

Ruotsin uusi käytäntö on ehtinyt jo alkumetreillään saada valtaisan määrän arvostelua.

Skånen ja Kööpenhaminan välillä kulkee yksinomaan junalla päivittäin laskijasta riippuen 9 000–12 000 työmatkaajaa. Kahden maan yhdistyneet työmarkkinat ovat olleet vahva kasvutekijä alueella.

Maanantaista lähtien työmatkalaisten kulku voi viivästyä junayhtiö DSB:n arvion mukaan 45 minuuttia.

Ensin junasta on kiivettävä lentokentällä. Sitten poliisi pysäyttää vielä Malmössä Hyllien asemalla Ruotsin varsinaisen rajatarkastuksen takia.

Tutkimuslaitos Öresundsinstitutet on arvioinut, että pelkkä ajanhukka aiheuttaa yhteiskunnalle 1,6 miljoonan kruunun eli 174 000 euron kustannukset päivässä.

”Uskon, että noin kuukauden kuluttua työmatkailijat alkavat miettiä muita mahdollisuuksia. He etsivät esimerkiksi töitä siitä maasta, missä asuvat eivätkä koko laajemmalta Suur-Kööpenhaminaksi kutsutulta alueelta”, pohti laiturin viimassa värjötellyt Michael Randropp, työmatkailijoita edustavan Kystbanen-yhdistyksen puheenjohtaja.

Randroppin edessä 325 metriä pitkä uusi aita esti halukkaita juoksemasta Ruotsiin lähteville junille tarkastusten ohi.

Vastaava aita nousi sunnuntaina myös Hyllieen. Aidat ovat turvatoimia. Monille myös symboleja.

”Jotkut ovat sanoneet minulle, että tuohan on vähän kuin Berliinin muuri tai uusi rautaesirippu”, Randropp sanoi.

Ruotsiin tuli viime vuonna tuli viime vuonna liki 163 000 turvapaikanhakijaa, Tanskaan taas marraskuun loppuun ulottuvien tilastojen mukaan noin 18 500. Ruotsin hallitus, kuten myös yhä useammat tavalliset ruotsalaiset, ajattelevat, että nyt on muiden vuoro kantaa vastuuta.

Avustusjärjestöt ovat silti huolissaan siitä, että sotaa pakenevilla on yhä harvempia vaihtoehtoja. Muun muassa Ruotsin Punainen risti ja UNHCR ovat arvostelleet Ruotsia siitä, että Ruotsin henkilöllisyystodistusvaatimus tarkoittaa käytännössä, että vain harva voi enää hakea turvapaikkaa maasta, sillä suurella osalla ei ole tarvittavia papereita. Kastrupin asemalla tarkastukset saivat myös tukea.

”Eivät nämä tarkistukset olisi olleet tarpeellisia, jos kaikki muut maat, muun muassa Suomi, olisivat olleet valmiita ottamaan vastaan suuremman määrän pakolaisia. Olen hyvin vihainen kaikille muille EU-maille Saksaa ja Itävaltaa lukuun ottamatta”, sanoi Malmöhön matkalla oleva ruotsalainen psykoterapeutti Catrin Carter.

Juutinrauman rannoilla onkin nyt kyse paitsi turvapaikkapolitiikasta myös Pohjoismaiden välisistä suhteista. Ruotsin ja Tanskan välit ovat kiristyneet huomattavasti pakolaiskriisin kärjistyessä. ”En muista, koska tilanne poliittisella tasolla olisi ollut yhtä paha näiden kahden maan välillä”, sanoo valtio-opin professori ja Eurooppa-tutkimukseen erikoistuneen instituutin johtaja Marlene Wind Kööpenhaminan yliopistosta.

Tanskassa Ruotsin liberaalin politiikan vastainen ilmapiiri on kasvanut jo jonkin aikaa. Ruotsi puolestaan on syyttänyt Tanskaa siitä, että Tanska sysää vastuun turvapaikanhakijoista muille. Päätös Tanskan rajatarkastuksista sai siksi maanantaina kiitosta maahanmuuttoministeri Morgan Johanssonilta, joka totesi SVT:lle myös, että ne olisi pitänyt aloittaa aiemmin.

Wind korostaa, että vapaa liikkuvuus on yksi Euroopan integraation perustavia tekijöitä, eikä Pohjoismaiden, kuten Ruotsin ja Tanskan, pitäisi osallistua sen romuttamiseen. Sen sijaat maiden pitäisi tosissaan rakentaa yhteistä eurooppalaista ratkaisua. Tällaisesta ratkaisusta molempien maiden johtajat puhuvat toistuvasti.

”Puhe ei riitä, täytyy toimia. Jollei yhteistä toimintaa nähdä seuraavina kuukausina, olen peloissani, että koko pääpilari Euroopan integraatiossa hajoaa.”

Takennus: Jutun muotoilusta saattoi aiemmin ymmärtää, että Pohjoismaiden kansalaiset pääsevät kulkemaan vain passilla. Myös muu hekilötodistus tai ajokortti käyvät.

Fakta

 Ruotsin hyväksymä laki edellyttää, että Ruotsiin tulevissa junissa, busseissa ja lautoilla tarkistetaan henkilöllisyystodistus. Ilman sitä ei pääse maahan. Pohjoismaiden kansalaisilta myös esimerkiksi ajokortti käy.

 Tarkastukset alkoivat maanantaina Tanskan puolella, missä kuljetusyhtiöt ovat vastuussa niiden hoitamisesta. Lisäksi Ruotsi tekee rajatarkastuksia Malmössä.

 Tanska puolestaan aloitti maanantaina puolilta päivin väliaikaiset rajatarkastukset Saksan vastaisella rajalla. Kyseessä ovat pistokokeet, jotka ovat aluksi voimassa 10 päivää. Tarkastuksia voidaan jatkaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruotsi
  • Tanska
  • Pakolaiset
  • Eurooppa
  • Elina Kervinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    5. 5

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    6. 6

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    7. 7

      Vekkulan lopettaminen aiheutti palautevyöryn – Linnanmäki saanut yli 800 ideaa uutta laitetta varten

    8. 8

      IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään

    9. 9

      Hotelli Kämpin salissa järjestetään ensi viikolla Venäjän-mielisten tilaisuus ”hybridiuhkista ja Donbassin tulevaisuudesta” – Hotelli ei halua kommentoida

    10. 10

      Kaksi kolmesta suomalaisesta jää asumaan kotiseudulleen, mutta Helsingissä pysyy vain puolet – Kartta näyttää, mistä suomalaiset karkaavat ja minne he jäävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    4. 4

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    7. 7

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    8. 8

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    9. 9

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    10. 10

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Suomalainen Tero Kivisaari pääepäilty maailman suurimpiin kuuluvassa korruptiotapauksessa – Telian entisille johtajille syytteet törkeästä lahjonnasta Uzbekistanissa
    3. Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät
    4. IFK teki valmentajalleen venäläisen tempun: Selin on kuin formulakuski kehnossa tallissa – yritä siinä nyt ajaa, kun auto ei kulje mihinkään
    5. Migrin mukaan turvapaikanhakijoiden itsemurhayritykset ovat harvinaisia – ”Osassa on kyse enemmänkin mielenosoittamisesta”
    6. Sipilä vei kikyn ilosanomaa Ranskaan, jossa presidentin uudistukset herättävät raivoa ay-liikkeessä – ”Arvostan Macronin tapaa tarttua toimeen”
    7. Keravan kunta: ”Lihaton vaihtoehto ei ole ravitsemuksellisesti riittävä” – kaupunki uudisti päiväkotien ja koulujen ruokalistat ja lähetti varoituskirjeen vanhemmille
    8. Lukko murjoi valmentaja Pekka Virran juhlaottelussa tämän entistä työnantajaa
    9. Vekkulan lopettaminen aiheutti palautevyöryn – Linnanmäki saanut yli 800 ideaa uutta laitetta varten
    10. Nainen surmasi 73-vuotiaan miehen iskemällä tätä useasti mattoveitsellä vessassa Aleksis Kiven kadulla – syyttäjä vaatii tuomiota murhasta
    11. Lentopallokausi alkaa: 39-vuotias konkari on yhä huippuiskussa – lepo, ruokavalio ja voimaharjoittelu ovat Mikko Eskon menestyksen salaisuus
    12. Näytä lisää