Valikko
Ulkomaat

Ulkoministeri Wallström: Ruotsin on aika palauttaa asevelvollisuus

Pääministeripuolue sosiaalidemokraatit sanoo yhä tiukasti ei Nato-jäsenyydelle. Wallström painotti, että Ruotsin ja Suomen yhteistyö asiassa on tärkeää.

Sälen. Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström katsoo, että Ruotsin tulisi ottaa asevelvollisuus uudelleen käyttöön.

”Minun mielestäni on aika palauttaa asevelvollisuus. On mietittävä, miten se tarkasti muotoillaan”, Wallström sanoi sunnuntaina Ruotsin Sälenissä käynnistyneessä vuotuisessa puolustusseminaarissa.

Ruotsin hallitus on jo aiemmin suhtautunut asevelvollisuuden palauttamiseen myönteisesti. Wallströmin muotoilu asian puolesta oli nyt huomattavan suora.

Hän katsoo, että asepalveluksen pitäisi olla tasa-arvoinen ja sen pitäisi sisältää sekä sotilaallinen osa että siviiliosa, joiden välillä jollakin tapaa voisi valita.

”Mielestäni sille on tarvetta. Ei vähiten, jos ajatellaan erilaisia luonnonkatastrofeja. Meillä on ollut esimerkiksi metsäpaloja ja muita luonnonkatastrofeja, joiden yhteydessä siitä olisi ollut todella apua esimerkiksi kadonneiden etsimisessä”, ulkoministeri sanoi.

Wallström mainitsi yhtenä mahdollisena tehtävänä siviilipuolella myös maahanmuuttoviraston auttamisen pakolaisten vastaanottamisessa.

Asevelvollisuuden jäädyttämisestä päätettiin Ruotsissa 2009. Keskustelu sen palauttamisesta johtuu muun muassa siitä, että tuolloin luotu uusi ammattiarmeija ei ole saanut rekrytoitua riittävää määrää sotilaita.

Hallituksen asettama selvityshenkilö pohtii paraikaa asiaa. Selvitys lähtee siitä, ettei mahdollista asevelvollisuutta palautettaisi vanhassa muodossaan, vaan jonkinlaisena vapaaehtoisuutta ja velvollisuutta yhdistävänä muotona. Aiemmin hallitus on viitannut useita kertoja Norjan ja Tanskan malleihin. Selvityksen on määrä valmistua syksyllä.

Hallituksen visiot saavat kansalaisilta laajaa tukea. Seitsemän kymmenestä ruotsalaisesta tuki asevelvollisuuden palauttamista Dagens Nyheterin hiljattain julkaisemassa kyselyssä.

Ulkoministeri otti sunnuntaina kantaa myös Nato-keskusteluun. Sosiaalidemokraatteja edustava Wallström painotti odotetusti, että Ruotsin turvallisuuspoliittinen linja pysyy ennallaan.

”Nato-jäsenyys ei tukisi jännitteiden lientymistä”, hän sanoi.

Ruotsissa Nato-keskustelu on kiihtynyt sen jälkeen, kun porvarioppositio löysi syksyllä yksimielisyyden Nato-jäsenyyden kannatuksesta. Sosiaalidemokraattien sanavalintoja Natosta seurataan nyt siksi tarkasti. Ruotsissa on pitkä perinne tehdä puolustuspoliittiset linjauksen blokkirajat ylittäen. Siksi sosiaalidemokraattien mielipiteellä on asiassa mitä luultavimmin painoa siinäkin tapauksessa, että valta vaihtuisi Ruotsissa vuoden 2018 vaaleissa.

Sama liittoutumattomuutta painottava viesti välittyi sunnuntaina myös Suomen ja Ruotsin pääministerien Juha Sipilän ja Stefan Löfvenin yhteisestä mielipidekirjoituksesta, joka julkaistiin molemmissa maissa. Pääministerit painottivat liittoutumattomuuden etuja ja keskinäisen yhteistyön tarvetta.

Kirjoituksessa myös viitattiin viime helmikuussa tehtyihin linjauksiin siitä, että Suomi ja Ruotsi syventävät puolustusyhteistyötään siten, että se voisi näin päätettäessä kattaa rauhanajan yhteistyön lisäksi myös sotilaallisen yhteistyön.

Wallströmin mukaan sinänsä harvinaisen yhteiskannanoton ajoitus liittyi Sälenin konferenssin alkuun sekä kiihtyneeseen Nato-keskusteluun Ruotsissa ja opposition uuteen linjaan.

”Olen myös huomannut, että Suomessa on pelko, että Ruotsi saattaisi tehdä päätöksen konsultoimatta Suomea. On tärkeää sanoa, että me teemme yhteistyötä läheisesti näissä kysymyksissä”, hän sanoi.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak pitää kannanottoa yhtenä pääministeri Sipilän selvimmistä ulko- ja turvallisuuspoliittisista kannanotoista.

”Oliko siinä mitään uutta, ei, mutta hyvin selvästi haluttiin alleviivata yhteistä tilannekuvaa ja näkemystä siitä, että nykyinen linja on palvellut molempia hyvin ja päätös näissä asioissa tehtäisiin yhdessä.”

Suomesta Sälenin seminaariin ei osallistu tänä vuonna ministeritason vieraita. Sen sijaan tapaamiseen osallistuu muun muassa Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruotsi
  • Turvallisuuspolitiikka
  • Nato
  • Elina Kervinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    2. 2

      Yhdysvaltain senaatti päätti täpärästi aloittaa poikkeusmenettelyn Obamacaren kumoamiseksi

    3. 3

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Trump piti puheen 40 000 partiolaiselle – niin tiedotusvälineet, Washingtonin päättäjät kuin Obamakin saivat taas kuulla kunniansa

    6. 6

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    7. 7

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    8. 8

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    9. 9

      Adobe luopuu Flashista – ohjelmistoa käyttävillä kolme vuotta aikaa siirtää sisältönsä toiseen muotoon

    10. 10

      Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki kaksinkertaisti vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    3. 3

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    4. 4

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    5. 5

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    8. 8

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    9. 9

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    10. 10

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää