Valikko
Ulkomaat

Kölnin uudenvuodenaaton tapahtumista jo yli 500 rikosilmoitusta, Hampurissa 133 ilmoitusta

Uudenvuodenaaton tapahtumat Kölnissä ovat aiheuttaneet jo 516 rikosilmoitusta, joista yli 200 koskee seksuaalista häirintää, kertoi poliisi sunnuntaina uutistoimisto AFP:n mukaan.

Uudenvuodenaaton tapahtumat Kölnissä ovat aiheuttaneet jo 516 rikosilmoitusta, joista yli 200 koskee seksuaalista häirintää, kertoi poliisi sunnuntaina uutistoimisto AFP:n mukaan.

Määrä on kasvanut huomattavasti 379:stä ilmoituksesta, jotka poliisi oli saanut lauantaina.

Hampurissa poliisi on saanut jo 133 rikosilmoitusta nuorten naisten ahdistelusta uudenvuodenaattona. Kölnin ja Hampurin yhteenlasketut luvut ovat siis jo 649 ilmoitusta.

Kölnin epäillyistä pääosa on poliisin mukaan turvapaikanhakijoita ja luvattomia maahanmuuttajia Pohjois-Afrikasta.

Hampurissa päällekarkaajat ”näyttivät afrikkalaisilta, arabeilta tai eteläeurooppalaisilta”, poliisi kertoi uhrien sanoneen AFP:lle.

Tapahtumat ovat lisänneet arvostelua liittokansleri Angela Merkelin vapaamielistä maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. Saksaan tuli viime vuonna 1,1 miljoonaa turvapaikanhakijaa.

Merkel on jo sanonut olevansa valmis kiristämään lakeja, joilla rikoksen tekijät voitaisiin entistä helpommin karkottaa maasta.

Kölnin poliisipäällikkö jätti tehtävänsä sen jälkeen, kun poliisin saamattomuutta uudenvuodenaaton rähinöinnissä arvosteltiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      JSN joutui median oman poikkeuksellisen arvostelun kohteeksi, jäsenten taustojakin repostellaan – Mitä siitä pitäisi ajatella?

    5. 5

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    6. 6

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    7. 7

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    8. 8

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    9. 9

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    10. 10

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    8. 8

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    9. 9

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    10. 10

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää