Ulkomaat    |   HS-analyysi

Katalonian itsenäisyysliike palasi raiteille päättäväisempänä kuin koskaan

Separatistit kokosivat rivinsä hetkellä, jolloin Espanjan keskushallinto on heikoimmillaan.

Katalonia on taas tiellä kohti itsenäistymistä, ehkä päättäväisemmin kuin koskaan aiemmin ja hetkellä, jolloin Espanjan keskushallinto on heikoimmillaan.

Separatistit pääsivät sopuun aluehallinnon lamauttaneessa kiistassaan vain tunteja ennen ajautumista uusintavaaleihin. Viisi vuotta aluejohtajana toiminut itsenäisyysliikkeen keulakuva Artur Mas suostui sen takaamiseksi väistymään virastaan.

Alueparlamentin äänestyksessä sunnuntai-iltana uudeksi aluejohtajaksi valittiin suhteellisen tuntematon Carles Puigdemont, 53, jonka johdolla Katalonia aikoo irtautua Espanjasta 18 kuukaudessa.

”Eläköön vapaa Katalonia!” Puigdemont huusi sanomalehti La Vanguardian mukaan.

Puigdemont on Masin johtaman Convergència-puolueen luottomies, Gironan kaupunginjohtaja ja itsenäisyyttä kannattavien kuntien liiton (Associació de Municipis per la Independència, AMI) puheenjohtaja.

Puigdemont on leipurin poika ja journalisti. Hän oli avoimen itsenäisyysmielinen jo 1980-luvulla, jolloin liike oli melko marginaalinen ja hänen puolueensakin tyytyi ajamaan itsehallinnon lisäämistä.

”Valloittajat tullaan ajamaan ulos Kataloniasta”, Puigdemont julisti vuonna 2013 sanomalehti El Paísin mukaan.

Mas yritti neuvotella itselleen jatkoa aluejohtajana syyskuun vaalien jälkeen yli kolmen kuukauden ajan, mutta itsenäisyysmielisten parlamenttienemmistöön vaadittava tukipuolue CUP ei vain suostunut tukemaan korruptiotapausten tahraamaksi tulkitsemaansa Masia.

Kiista piti aluehallinnon lamaantuneena, minkä takia alueparlamentin marraskuinen julistus aloittaa toimet itsenäistymiseksi ei ole johtanut käytännössä mihinkään. Espanjan perustuslakituomioistuin totesi julistuksen laittomaksi, mutta toisaalta julistuksessa sanottiin, ettei Katalonian aluehallinto enää tunnusta Espanjan oikeuslaitoksen eikä etenkään perustuslakituomioistuimen toimivaltaa.

Puigdemontin johdolla Katalonia aikoo nyt sorvata itselleen perustuslain ja muodostaa itsenäisen valtion tarvitsemia elimiä kuten keskuspankin, oikeuslaitoksen ja verotoimiston. Se yrittää myös painostaa Espanjaa neuvotteluihin vastuiden, varojen ja esimerkiksi sähköverkon uusjaosta. Se on yrittänyt saada Espanjaa saman pöydän ääreen uhkaamalla jättää osuutensa valtionvelasta Madridin hoidettavaksi.

Puigdemont yrittää myös saada tukea EU-mailta. Itsenäisyysmielisten enemmistö haluaisi Katalonian pysyvän EU:ssa. Toistaiseksi itsenäisyysliikkeellä ei ole juuri lainkaan kansainvälistä tukea, mikä on merkittävimpiä esteitä heidän unelmansa toteutumiselle.

”Tämä aika ei sovi pelkureille”, Puigdemont sanoi sanomalehti El Periódicon mukaan.

Separatistien uusi hurmos asettaa Espanjan keskushallinnon hankalaan tilanteeseen, sillä valtiota pyörittää väliaikaishallitus. Pääministeri Mariano Rajoy on tuskaillut muodostaakseen uuden hallituksen joulun alla järjestettyjen parlamenttivaalien jälkeen. Kuvion selkenemisestä ei ole merkkejä, ja Espanjaa uhkaavat jopa uusintavaalit.

Rajoyn konservatiivinen kansanpuolue PP on turhaan yrittänyt saada tukea sosialistipuolue PSOE:ltä. Katalonian irtautumisuhka tekee perinteisten vastavoimien liittoutumisesta aiempaa todennäköisemmän, sillä kumpikin vastustaa itsenäistymisaikeita yhtä tiukasti.

”Hallitus ei hyväksy yhtäkään tekoa, joka voisi vahingoittaa Espanjan yhtenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta”, Rajoy julisti sunnuntaina tv-puheessaan.

Toistaiseksi Rajoy on tyytynyt kamppailemaan separatisteja vastaan uhkauksin ja oikeustoimin, mutta Katalonian yltyvä niskurointi pakottaa hänet harkitsemaan turvautumista pakkokeinoihin. Rajoy on halunnut välttää kovia otteita viimeiseen asti, koska avoin konflikti lisäisi vastakkainasettelua Katalonian ja Espanjan välillä ja helpottaisi itsenäisyysmielisten näyttäytymistä uhreina.

Espanjalaiset tiedotusvälineet kertoivat jo marraskuussa, että pääministeri Rajoy on valmistautunut lopettamaan Katalonian rahoittamisen ja ottamaan hallintaansa Katalonian poliisivoimat, jotka tavallisesti toimivat aluehallinnon määräysvallan alla. Luvassa voi siis olla tilanne, jossa poliisien uskollisuus asetetaan puntariin.

Rajoy on varautunut jopa siirtämään Katalonian itsehallintoalueen suoraan Madridin määräysvallan alle.

Noin 7,5 miljoonan asukkaan Katalonialla on oma kielensä ja kulttuurinsa. Se vastaa noin viidesosaa Espanjan taloudesta ja kuudesosaa väestöstä.

Itsenäisyyden kannatus Kataloniassa on kasvanut nopeasti tällä vuosikymmenellä. Pääsyitä on itsehallinnon lisäämisen kaatuminen perustuslakituomioistuimessa vuonna 2010, vaikka asia oli hyväksytty alueparlamentissa, Espanjan parlamentissa ja kansanäänestyksessä.

Moni kokee, että suhteellisen varakas Katalonia maksaa talouskriisistä toipuvassa Espanjassa keskushallinnolle enemmän kuin saa takaisin.

Alueparlamentin paikkaenemmistöstä huolimatta itsenäisyysmielisten äänisaalis syyskuun vaaleissa oli alle 48 prosenttia. Huomattavasti suurempi osa katalonialaisista kannattaa itsenäistymisestä järjestettävää kansanäänestystä, mutta Espanjan keskushallinto on johdonmukaisesti tyrmännyt sellaisenkin.

Separatistit riitelivät keskenään kuukausia

 Itsenäisyysmieliset puolueet saavuttivat niukan paikkaenemmistön Katalonian alueparlamentissa vaaleissa syyskuun lopussa. Ne lupasivat aloittaa toimet Katalonian irrottamiseksi Espanjasta.

 Aluejohtaja Artur Masin vetämä laajapohjainen Junts pel Sí -liittouma tarvitsi tuekseen radikaalin vasemmiston pienpuolueen CUP:n, mutta se ei suostunut tukemaan hänen jatkoaan aluejohtajana, mikä johti aluehallinnon lamaantumiseen.

 Kiista ratkesi viimeisenä mahdollisena päivänä ennen ajautumista uusintavaaleihin, kun uudeksi aluejohtajaksi valittiin Masin sijaan hänen puoluetoverinsa Carles Puigdemont.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Katalonia
  • Espanja
  • Eurooppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, kunnes kuolema muutti kaiken

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    5. 5

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    6. 6

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    7. 7

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    8. 8

      Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

    9. 9

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    10. 10

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    3. 3

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    4. 4

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    5. 5

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    6. 6

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    7. 7

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    8. 8

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    9. 9

      Poliisi: Maahanmuuttajataustaista miestä puukotettiin Vantaalla – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    10. 10

      Tapamme ostaa vaatteita muuttuu, ja se ravistelee kauppaa – Seppälä haettiin konkurssiin, Lindexin tulos puolittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää