Valikko
Ulkomaat    |   Kommentti

Maailman suurimmassa muslimivaltiossa on ollut viime ajat rauhallista

Indonesiassa tehtiin viime vuosikymmenellä useita tuhoisia terrori-iskuja, joiden tekijät olivat ääri-islamisteja. Viime vuosina on kuitenkin ollut rauhallisempaa, kirjoittaa HS:n Kiinan-kirjeenvaihtaja Mikko Paakkanen.

Indonesiassa tehtiin viime vuosikymmenellä useita tuhoisia terrori-iskuja, joiden tekijät olivat ääri-islamisteja. Viime vuosina on kuitenkin ollut rauhallisempaa. Indonesian viranomaiset ovat pitkään tehneet kovasti töitä väkivaltaisten ääriainesten nujertamiseksi.

Indonesiassa on maailman suurin muslimiväestö, mutta valtaosa heistä edustaa maltillista suuntausta, eikä Indonesia ole erityisen uskonnollinen maa. Se on viime vuosina myös kehittynyt demokraattisempaan suuntaan.

Torstaisen iskun tekijöistä tai heidän motiiveistaan ei ollut heti tietoa. Viranomaiset presidentti Joko Widodoa myöten ovat kuitekin ilmoittaneet pitävänsä tapahtunutta terrori-iskuna, ja alustavat epäilyt suuntautuivat ääri-islamisteihin.

Paikalliset viranomaiset olivat jo ennen iskua varoitelleet, että terrori-isku Indonesiassa on mahdollinen.

Viranomaiset ovat viitanneet siihen, että Indonesiasta tiedetään lähteneen radikaaleja islamisteja Lähi-itään taistelemaan islamilaista valtiota havittelevan terroristijäjrestön Isisin riveissä. Osa heistä on palannut Indonesiaan, ja viranomaiset ovat epäilleet palaajien suunnittelevan iskuja Indonesiassa.

Ennen vuodenvaihdetta Indonesian poliisi ilmoitti estäneensä suunniteltuja terrori-iskuja. Ainakin osalla viime kuussa pidätetyistä on kerrottu olleen yhteyksiä Isis-järjestöön.

Pääkaupunki Jakartassa tehtiin edellinen tuhoisa terrori-isku vuonna 2009. Kahdessa hotellissa räjähtäneet pommit surmasivat seitsemän ihmistä ja haavoittivat yli viittäkymmentä.

Poikkeuksellisen tuhoisa terroriteko oli Indonesian Balilla vuonna 2002. Baarissa ja yökerhossa räjähtäneet kaksi pommia surmasivat yli 200 ihmistä, joista valtaosa oli turisteja. Iskun tekijäksi todettiin islamistinen Jamaah Islamiah -järjestö, jota on sittemmin pidetty nujerrettuna.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Indonesia
  • Kaakkois-Aasia
  • Terrori-iskut
  • Terrorismi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    2. 2

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    3. 3

      George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

    4. 4

      Opas miehen hankintaan

    5. 5

      Kokoomuksen Petteri Orpo rauhoitteli autonostajia – ”Autoverotus ei muutu tämän hallituksen aikana”

    6. 6

      Suola on suurempi uhka terveydelle kuin moni tietää – Tutkija listaa viisi helppoa keinoa, miten liikaa suolaa voi välttää

    7. 7

      Sarjahukuttamisista tuomittu jäi kiinni tuttavansa autosta Joensuussa

    8. 8

      Kaliningradilaiset pitävät itseään venäläisinä, mutta vallanpitäjät varoittelevat ”hiipivästä saksalaistamisesta”

    9. 9

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    10. 10

      Perussuomalaisten kannatus laskee taas – Näin sitä selittävät ex-puolueaktiivit, tutkija ja Halla-aho

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    4. 4

      Trump ei tarjonnut sovinnon eleitä – ensimmäinen puhe presidenttinä oli raju populistinen julistus, suoranainen sodanjulistus

    5. 5

      Trumpin virkaanastujaisissa soivat Sibeliuksen Finlandian sävelet

    6. 6

      Opas miehen hankintaan

    7. 7

      Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

    8. 8

      Emmi Salminen, 99, synnytti 20-vuotiaana aviottoman lapsen: ”Kätilö haukkui minua koko yön”

    9. 9

      Perussuomalaisten kannatus laskee taas – Näin sitä selittävät ex-puolueaktiivit, tutkija ja Halla-aho

    10. 10

      Trump nousi valtaan, Obama jätti hyvästit – näin virkaanastujaispäivä eteni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    9. 9

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    10. 10

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    11. Näytä lisää