Ulkomaat

Valikko
Ulkomaat

Irakilaisia palaa Saksasta sadoittain kotiin

Berliinin Tegelin lentokentällä lähes kaikki paluulennoille lähtijät ovat miehiä.

Berliini

Saksassa jo yli tuhat turvapaikanhakijaa on lähtenyt takaisin kotimaahansa. Lähtijät ovat lähinnä irakilaisia.

Asiasta kertovat Die Welt -lehti ja Berliner Zeitung. Irakin edustustot Saksassa ovat viime vuoden kolmen viime kuukauden aikana toimittaneet irakilaisille 1 250 matkustusasiakirjaa.

Berliinin suurimman turvapaikanhakijoiden rekisteröitymiskeskuksen Lageson kupeessa matkatoimistoa pitävä Alaa Hadrous kertoo Die Weltille, että päivittäin toimistoon tulee 10–15 paluumatkaa suunnittelevaa irakilaista. Hän kertoo varanneensa noin 400 irakilaiselle matkaliput Bagdadin- tai Erbilin-lennoille neljän viime kuukauden aikana.

”He olivat ajatelleet kaiken Saksassa täysin erilaiseksi”, hän kertoo.

Berliinin Tegelin lentokentällä Irakiin palaajat ovat melkein pelkästään miehiä. Monet ostavat lentolippunsa kentältä viime tipassa saadakseen sen mahdollisimman halvalla. Yhdellä lennolla palaajia voi olla tusinan verran.

Myös muihin maihin kuin Irakiin on palaajia. Muutamat afganistanilaiset ja pakistanilaiset ovat Saksan maahanmuutto­viraston mukaan päättäneet palata.

Tilastoa palaajien määrästä ei vielä ole, mutta jotakin voi päätellä Saksan vapaaehtoisille palaajille kustantamista paluulipuista – sellaisen saa, jos lippuun ei itsellä ole varaa. Marras-joulukuussa Saksa maksoi pelkästään 377 irakilaiselle paluun. Osa kuitenkin rahoittaa paluunsa itse.

”Yleensä paluun syy on perhe”, sanoo Saksan maahanmuuttoviraston virkamies Johann Ehrnsperger Die Weltille.

Monilla turvapaikanhakijoilla on myös ollut ylimitoitettuja odotuksia elämästä Saksassa.

Saksaan tuli vuoden 2015 aikana 1,1 miljoonaa turvapaikan­hakijaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turvapaikanhakijat
  • Irak
  • Saksa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    2. 2

      Teillä kulkee kymmeniätuhansia kolariautoja – näin tunnistat kolarikorjatun auton

    3. 3

      Eläkekeskustelussa kytee sukupolvien sota – Katso HS:n laskurista, paljonko kukin ikäpolvi on säästänyt eläkettä ja paljonko sitä on luvassa

    4. 4

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    5. 5

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    6. 6

      Lelusalakuljettaja Rami Adhamin menneisyys maahanmuuttajana: metsurina Sallassa, sukeltajana Lohjalla ja esitanssijana juppiravintolassa

    7. 7

      Lapsiperheen arki kuihdutti seksielämän ja vei läheisyyden – pelkään parisuhteeni puolesta

    8. 8

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    9. 9

      Lewis Hamilton vinoili Nico Rosbergin lopettamisesta

    10. 10

      Näytelmä väittää: Juha Sipilä on kova ja osaamaton johtaja, josta media rakensi messiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    3. 3

      Nico Rosberg lopettaa F1-uransa – ”Olen noussut oman vuoreni – olen huipulla, joten tämä päätös tuntuu oikealta”

    4. 4

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    5. 5

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    6. 6

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    7. 7

      Puolustusministeri Niinistö sai valtavasti julkisuutta Venäjällä – yhdellä lyhyellä lausahduksella

    8. 8

      Onko Juha Sipilä sairastunut ”pääministeritautiin”?

    9. 9

      Koulukiusaamisen julkinen kuva on vinoutunut – kiusattu on harvoin hylätty kärsijä, kiusaaja harvoin vain kiusaaja

    10. 10

      Natsilippu roikkui opiskelija-asunnon ikkunassa – ”Ei nauti lain suojaa”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    2. 2

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    5. 5

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    6. 6

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    7. 7

      Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

    8. 8

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    9. 9

      Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32

    10. 10

      Suomalainen on niin etuoikeutettu, että hävettää

    11. Näytä lisää