Valikko
Ulkomaat

Ainakin 18 kuollut Yhdysvaltojen itärannikon lamauttaneessa Snowzilla-lumimyrskyssä

Vanhin lumitöissä kuolleista oli 94-vuotias. Paikoin lunta on tullut yli metri.

”Hengenvaaralliseksi” kutsuttu epätavallisen raju lumisade lamautti Yhdysvaltain itärannikon lauantaina.

The Washington Post ja The New York Times -lehtien mukaan myrsky on vaatinut ainakin 18 ihmisen hengen. Valtaosa on kuollut liikenneonnettomuuksissa. Lumen liukastamat tiet ovat aiheuttaneet pelkästään Virginiassa satoja onnettomuuksia tieliikenteessä.

New Yorkin pormestari Bill de Blasio on vahvistanut, että kolme iäkästä kaupungin asukasta on kuollut lumitöitä tehdessään. Vanhin New Yorkin osavaltiossa lumitöissä kuolleista oli 94-vuotias. Hänen ruumiinsa löytyi lumilingon vierestä Long Islandilta.

Snowzillaksi kutsuttu lumimyrsky ulottui Arkansasin osavaltiosta New Yorkiin saakka. Myrsky on vaikuttanut jopa yli 85 miljoonan amerikkalaisen elämään eli noin neljännekseen koko väestöstä.

Atlantilta lauantain aikana hitaasti sisämaahan lipunut myrsky on kasannut itärannikolle poikkeuksellisen paljon lunta. The New York Times -lehden mukaan New Yorkin Central Park -puistoon satoi lauantai-iltaan mennessä yli 60 senttiä lunta. Lehden mukaan myrsky on kaupungin kolmanneksi pahin sitten vuoden 1869.

Uutiskanava CNN:n mukaan Länsi-Virginian Glengaryssa on mitattu sataneen yli metri lunta.

Myrkyn takia Yhdysvalloissa on peruttu myös tuhansia lentoja.

Lumisateiden uskotaan jatkuvan vielä sunnuntaiaamuun asti.

New Yorkissa kiellettiin lauantaina autoilu. Kaupungissa saivat ajaa vain hälytysajoneuvot. Kaupunkilaisia kehotettiin odottamaan sisätiloissa myrskyn laantumista.

Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa Ronald Reaganin lentokenttä suljettiin, kun alueelle satoi lauantai-iltaan mennessä yli 20 senttiä lunta. Myös julkinen liikenne katkaistiin pääkaupungissa koko viikonlopuksi, ja ihmisiä kehotettiin pysyttelemään kotonaan.

”Ei ole syytä mennä ulos”, pormestari Muriel Bowser sanoi NBC-kanavalle. ”Siellä on piiskaava lumisade ja tuuli ja tästä on otettava vaari.”

Lämpötila laski Washingtonissa alimmillaan -3 asteeseen ja pohjoistuulta oli kahdeksan metriä sekunnissa.

Jopa lauantaille pääkaupungissa sovittua suurta lumisota­tapahtumaa jouduttiin lykkäämään sunnuntaille myrskyn vuoksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Sääilmiöt
  • Washington

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    2. 2

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    3. 3

      Vääntö virkaanastujaisten yleisöstä sai lisäkierteen – Trumpin neuvonantaja sanoo Valkoisen talon tiedottajan esittäneen ”vaihtoehtoisia faktoja”

    4. 4

      Anne Berneriltä uusi ehdotus – sadan miljoonan euron hankintatuki auton tänä vuonna ostaville

    5. 5

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    6. 6

      Hiirikokeet kertoivat, miksi länsimainen ravinto usuttaa ahmimaan – ja miten se saataisiin loppumaan

    7. 7

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    8. 8

      Maavoimien uuden helikopterin lentotunnin hinta on lähes 16 000 euroa – 6 600 euroa enemmän kuin Hornetin

    9. 9

      Lastenvaunut paloivat rappukäytävässä Helsingin Kannelmäessä

    10. 10

      Pohjoismaiden liittovaltio olisi 26 miljoonan asukkaan suurvalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    4. 4

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    5. 5

      Kiinalaistavara saapuu 14 sentillä kotiovellesi

    6. 6

      Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

    7. 7

      Anne Berneriltä uusi ehdotus – sadan miljoonan euron hankintatuki auton tänä vuonna ostaville

    8. 8

      Tänne länsimetron miljoonat menevät – yksi vessakoppi maksaa kymmeniätuhansia, hissit ja liukuportaat 24 miljoonaa euroa

    9. 9

      Vääntö virkaanastujaisten yleisöstä sai lisäkierteen – Trumpin neuvonantaja sanoo Valkoisen talon tiedottajan esittäneen ”vaihtoehtoisia faktoja”

    10. 10

      ”Tilanne voi olla vaarallinen”, sanoo rasismista elokuvan tehnyt Elina Hirvonen: Suomi on jakaantunut leireihin, jotka eivät yritäkään ymmärtää toisiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    3. 3

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    6. 6

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää