Ulkomaat    |   HS Varsovassa

Vapaustaistelu palasi Varsovan kaduille – kuin tuulahdus 1980-luvulta

Vanhat symbolit kaivettiin esiin, kun hallituksen toimiin suivaantuneet puolalaiset palasivat kaduille puolustamaan demokratiaa.

Vajaat kolmekymmentä vuotta se kesti, mutta nyt Ewa Szymańskaja, 46, on palannut taistelemaan vapautensa puolesta.

Varhaisteininä hän kantoi repussaan kommunistihallinnon vastaisia lehtisiä ja joutui turvallisuuspoliisin pahoinpitelemäksi. Lauantaina Szymańskaja marssi Puolan lippu kädessä Varsovassa vastustamassa Puolan nykyhallintoa.

”Näyttää, että olemme palaamassa vanhalle tielle”, Szymańskaja sanoo, kun tuhannet ihmiset kerääntyvät hallituksen vastaiseen protestiin.

Vanhalla tiellä hän tarkoittaa Puolan kansallismielisen konservatiivihallituksen tekemiä uudistuksia, joita mielenosoittajat pitävät demokratian vastaisina.

Tunnelma on kieltämättä kuin tuulahdus 1980-luvulta.

Puolan kommunistihallintoa vastaan taistelleen Solidaarisuus-liikkeen symbolit on valjastettu surutta uuteen käyttöön. Lavalla luetaan uskonnollinen teksti, jota käytettiin jo kylmän sodan aikana. Seuraavaksi lauletaan Solidaarisuus-liikkeen vapaustaistelulaulu.

”Demokratia, demokratia!” mielenosoittajat huutavat ja nostavat kaksi sormea pystyyn rauhan merkiksi. Välillä soi John Lennonin kappale Imagine.

Mutta on selvää, että taistelu ja poliittinen tilanne ovat täysin erilaisia kuin totalitaarista kommunismia vastustaneen Solidaarisuuden aikana.

”Vuonna 1989 taistelimme saadaksemme vapauden, nyt yritämme puolustaa sitä”, sanoo Mateusz Kijowski, joka kuuluu useita mielenosoituksia viime viikkoina järjestäneen liikkeen johtohahmoihin.

Mielenosoittajat vastustavat uudistuksia, joita Puolan kansallismielinen konservatiivihallitus on ajanut läpi pikavauhtia parissa kuukaudessa.

Hallitus on vaihtanut turvallisuuspalvelun johdon ja ottanut sekä perustuslakituomioistuimen että julkisen median aiempaa tiukempaan poliittisen ohjaukseen.

Nyt valtapuolue valmistelee lakia, joka antaisi viranomaisille aiempaa laajemmat tiedusteluvaltuudet.

Uusi tiedustelulaki oli lauantain mielenosoituksen päähuoli.

Myös EU on säikähtänyt pikavauhtia tehtyjä uudistuksia. Aiemmin tässä kuussa EU-komissio päätti aloittaa tutkimuksen siitä, ovatko Puolan uudistukset oikeusvaltioperiaatteen vastaisia.

Miten Puolasta, jonka piti olla vahvan talouskasvun ja lupaavan demokratiakehityksen mallimaa, tuli koko EU:n huoli?

Yksi syy on tyytymättömyys. Lokakuun vaalit voittanut kansallismielinen Laki ja oikeus (PiS) sai houkuteltua uusia äänestäjiä etenkin nuorista, jotka kokivat jääneensä osattomiksi Puolan talouskasvusta.

Nuorisotyöttömyys on yli 20 prosenttia ja pätkätyöt tavallisia.

Aiemmin kiihkokansallismielisenä tunnettu PiS kävi maltillisen vaalikampanjan, joka keskittyi perheiden ja eläkeläisten etujen parantamiseen.

Vaalien jälkeen puolue on jättänyt vaalilupaukset syrjään ja keskittynyt ottamaan yhteiskunnallisia instituutioita poliittiseen hallintaan. Päätöksiä runnotaan läpi nopeasti ilman laajaa keskustelua, koska PiS:llä on enemmistö parlamentissa.

”Vaarana on, että he luovat enemmistön diktatuurin”, Kijowski sanoo.

Perinteisesti PiS:n tukijoita ovat olleet Puolan ”raamattuvyöhykkeen” katoliset maaseudun asukkaat. Varsovan mielenosoituksessa heitä ei näy. Pakkasessa värjöttelee niitä, jotka ovat hyötyneet talouskasvusta.

”Viimeiset kahdeksan vuotta ovat koko Puolan historian parhaat”, sanoo mielenosoitukseen saapunut Krystyna Plasota, 67.

Hän äänesti vaaleissa Kansalaisfoorumia (PO), joka johti Puolaa vuodesta 2007 viime lokakuun vaaleihin asti.

”Ei meidän tarvitse olla rikkaita. Vapaus on tärkeämpää.”

Valtaosa mielenosoittajista on keskiluokkaisia kaupunkilaisia ja keski-iän ylittäneitä.

Ikäjakauma selittää myös Solidaarisuus-liikkeen symboleiden uusiokäyttöä. Mielenosoittajat olivat nuoria aikuisia, kun Solidaarisuus nousi vastarintaan kommunistihallintoa vastaan.

”Mutta meidän sukupolvemme on hyvin jakautunut”, sanoo 68-vuotias Anna Kiermut.

Hänen rinnassaan on ”huonoin puolalainen” -merkki. Se viittaa nimitykseen, jolla PiS:n johtaja Jaroslaw Kaczyński on kutsunut mielenosoitusliikkeen osallistujia.

Kaczyński ei toimi pääministerinä eikä presidenttinä, mutta Puolassa pidetään selvänä, että hän johtaa maata kulisseista. Hän on myös mielenosoittajien suurin vihollinen. Pääministeri Beata Szydlosta ei puhu kukaan.

”Olen täällä, koska jo Kaczyńskien isä varoitti, ettei hänen poikiaan pidä päästää valtaan”, 90-vuotias Marianna Miller sanoo ihmisjoukon puserruksessa.

Hän viittaa Jaroslaw Kaczyńskiin ja tämän veljeen ­Lechiin, joka toimi Puolan presidenttinä ennen kuolemaansa Smolenskin lentoturmassa vuonna 2010.

PiS:n tavoitteena on korjata virheet, joita Puolassa on heidän mielestään tehty kommunismin kaatumisen jälkeen. Lisäksi hallitus haluaa lisätä kansallismielistä kulttuurituotantoa.

Kaiuttimista kuuluu Unkarista kutsuttujen vieraiden varoitukset. Älkää antako Puolassa tapahtua samaa kuin Unkarissa, on viesti.

Vuonna 2010 alkaneella valtakaudella Unkarin pääministeri Viktor Orbán on keskittänyt median ja oikeuslaitoksen valtapuolueen hallintaan. Puolan uudistukset ovat noudattaneet samaa kaavaa. Kaczyńskilla ja Orbánilla on läheiset suhteet, ja Kaczyński on ilmoittanut ihailevansa Unkarin mallia.

Unkarin tie on myös EU:n huoli. Se osoitti, että EU-maa voi kääntää selkänsä demokra­tialle. Jos Puola tekee saman, Unkaria ei enää voi kutsua poikkeus­tapaukseksi. Silloin unionin koko arvopohja on vaarassa.

Silloin kun entiset itäblokin maat vasta pyrkivät EU:n jäseniksi, unionilla oli keinoja vaikuttaa niiden demokratiakehitykseen. Nyt EU:n päätös tehdä selvitys Puolan oikeusvaltion tilasta uhkaa kääntää puolalaiset Brysseliä vastaan.

15-vuotias mielenosoittaja Hanna Kubaszewska pelkää EU:n toimien heikentävän suhteita muihin maihin. Hän vastustaa maan hallituksen päätöksiä, mutta uskoo, että niistä noussut kohu saattaa olla parasta, mitä Puolalle on hetkeen tapahtunut.

Ihmiset ovat taas kiinnostuneita siitä, mitä poliitikot tekevät.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • puola
  • Kommunismi
  • Euroopan unioni

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    5. 5

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    6. 6

      Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

    7. 7

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    10. 10

      Ministeriö: Hoitajille lisää lääkkeitä määrättäväksi – Lääkäriliitto vastustaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää