Valikko
Ulkomaat

Saksalaismedia: Seksuaalisesta ahdistelusta uutena­vuotena ilmoituksia 12:ssa Saksan 16:sta osavaltiosta

”Seksuaalisen väkivallan ilmiö, joka osittain liittyi ryöstelyyn, on paljon suurempi kuin aiemmin luulimme”, kertoi Süddeutsche Zeitung.

Laajamittaista seksuaalista ahdistelua ei tapahtunut uutena vuotena vain Kölnissä. Seksuaalisesta ahdistelusta tehtiin ilmoituksia 12:ssa Saksan osavaltiossa, saksalainen media kertoi lauantaina poliisiraportteihin tukeutuen.

Sadat naiset kertoivat joutuneensa kopeloinnin ja ryöstelyn uhreiksi Kölnin rautatieaseman edustalla uuden vuoden yönä. Ahdistelijat olivat pääasiassa ulkomaalaisia miehiä, poliisin mukaan lähinnä pohjoisafrikkalaisia ja muiden arabimaiden edustajia.

Saksan median mukaan samankaltaisia tapahtumia samana yönä oli kahdessatoista Saksan 16:sta osavaltiosta. Asiasta kertoivat sanomalehti Süddeutsche Zeitung ja tv-kanavat NDR ja WDR.

”Seksuaalisen väkivallan ilmiö, joka osittain liittyi ryöstelyyn, on paljon suurempi kuin aiemmin luulimme”, Süddeutsche Zeitung sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Ahdistelutapausten määrä vaihteli kuitenkin paljon osavaltioiden välillä.

Kaikkein eniten ahdistelutapauksia oli Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa, missä Köln sijaitsee. Osavaltiossa tehtiin uutena vuotena noin tuhat ilmoitusta ahdisteluista.

Seuraavaksi eniten ilmoituksia tehtiin Hampurissa, 200.

Muissa osavaltioissa ahdisteluista tehtiin selvästi vähemmän ilmoituksia: Hessen, 31, Baijeri, 27, Baden-Württemberg, 25, Bremen, 11, ja Berliini, 6.

Ala-Saksin osavaltiossa, Brandenburgissa, Saksissa, Rheinland-Pfalzissa ja Saarlandissa tehtiin kussakin yksi ilmoitus seksuaalisesta ahdistelusta poliisille.

Kölnin joukkoahdistelu on lisännyt liittokansleri Angela Merkelin maahanmuuttopolitiikan vastustusta Saksassa.

Kun Euroopan pakolaiskriisi alkoi viime kesänä, Merkel vastasi siihen toivottamalla turvapaikanhakijat tervetulleiksi.

Yli miljoona turvapaikanhakijaa saapui Saksaan viime vuonna.

Uuden vuoden yön tapahtumat ovat ”myrkyttäneet” ilmapiirin Saksassa, kirjoitti integraatioasioista hallituksessa vastaava Aydan Ozoguz lauantaina sanomalehti Frankfurter Allgemeinessa.

”Muutama sata rikollista ei edusta miljoonaa pakolaista”, hän kirjoitti AFP:n mukaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Euroopan pakolaiskriisi
  • Seksuaalirikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Tietoturvaskandaali ravistelee Ruotsia – suomalainen asiantuntija pitää tapausta hyvänä muistutuksena ulkoistamisen riskeistä

    6. 6

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    7. 7

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    8. 8

      130 kipulaastaria ja 770 tablettia vahvaa kipulääkettä puolessa vuodessa oli liikaa – Valvira puuttuu säännöllisesti lääkärien lääkemääräyksiin

    9. 9

      Valtavat venäläiset sota-alukset sivuuttivat Helsingin – HSTV:n helikopterivideo näyttää ydinsukellusveneen saattueen Suomenlahdella

    10. 10

      Charlien vanhemmat lopettavat oikeustaistelun lisähoidon saamiseksi sairaalle vauvalle – hengityskoneessa kituvan vauvan kohtalo on kuohuttanut ympäri maailmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    6. 6

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    7. 7

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    8. 8

      Elina Jyväs 1977–2017

    9. 9

      Jalankulkijat kävelevät päin punaisia ja pyöräilijät ajelevat jalkakäytävillä – miksei liikenne­sääntöjen rikkomisesta sakoteta?

    10. 10

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää