Valikko
Ulkomaat

Tutkimus: Maailmassa on valmistettu niin paljon muovia, että koko maapallon voisi kääriä kelmuun

Muovi on levinnyt syvälle merenpohjaan, kaukaisille saarille ja jopa napaseuduille.

Ihmiset ovat valmistaneet toisen maailmansodan jälkeen niin paljon muovia, että määrällä voisi kääriä koko maapallon muovikelmuun, kertoo tuore tutkimus. Asiasta uutisoi brittilehti Guardian.

Anthropocene-julkaisussa julkaistu tutkimus arvioi, että muovijäte ulottuu nyt jokaiseen maailman kolkkaan. Muovi on levinnyt syvälle merenpohjaan, kaukaisille saarille ja jopa napaseuduille.

Tutkimusta johtanut professori Jan Zalasiewicz Leicesterin yliopistosta kertoo Guardianille, että tulokset tulivat täytenä yllätyksenä.

”Tiesimme kyllä, että ihmiset ovat valmistaneet kasvavissa määrin erilaisia muoveja 70 viime vuoden aikana, mutta meillä ei ollut aavistustakaan siitä, miten laajalle muovijäte on levinnyt”, Zalasiewicz toteaa.

Muovia valmistetaan tutkimuksen mukaan vuosittain yli 300 miljoonaa tonnia. Toisen maailmansodan jälkeen muovia on valmistettu yhteensä noin 5 miljardia tonnia.

Muovin määrä vaikuttaa maapalloon tutkijoiden mielestä paljon enemmän kuin on ajateltu. Esimerkiksi monen kalalajin elimistössä on muovia, koska kalat luulevat muovia ravinnoksi.

”Muovi on hiljalleen peittämässä koko maapallon”, Zalasiexicz ennustaa. Muovi hajoaa hitaasti, joten tutkijoiden mukaan ongelma on erittäin pitkäaikainen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • muovi
  • Tiede
  • tutkimukset
  • Ympäristö
  • Maapallo
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    2. 2

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    3. 3

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    4. 4

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    5. 5

      Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

    6. 6

      Lopetetaan sinkkujen neuvominen

    7. 7

      Hollannin pääministeri avoimessa kirjeessä: Jos maan tavat eivät sovi, häipykää maasta

    8. 8

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    9. 9

      Kiinniotettu kuoli poliisin syliin Vihdintiellä Vantaalla – ajotiellä juosseen miehen ”kunto romahti” yhtäkkiä

    10. 10

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    2. 2

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    3. 3

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    4. 4

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    5. 5

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    6. 6

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    7. 7

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    8. 8

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    9. 9

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    10. 10

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää