Valikko
Ulkomaat    |   HS-analyysi

Iran sai lompakkonsa takaisin, ja nyt se syytää rahaa länteen ja itään

Markkinoiden avauduttua Iran on ensi töikseen ryhtynyt hankintoihin, jotka vastaavasti avaavat sen omia ovia ulkomaailmalle.

Iran ei ole jäänyt istumaan rahojensa päälle, kun se pitkän odottelun jälkeen sai luvan käyttää niitä.

Runsas viikko sitten varmistui, että Iranilta todella puretaan ydinohjelman takia asetettuja talouspakotteita. Se tarkoitti pääsyä takaisin kansainväliseen pankkijärjestelmään ja jopa sadan miljardin euron vapautumista jäädytetyiltä ulkomaisilta tileiltä.

Sittemmin Iran on kertonut aikovansa tilata toistasataa matkustajalentokonetta eurooppalaiselta Airbusilta. Listahintojen mukaan ne maksavat yhteensä parikymmentä miljardia euroa.

Vertailun vuoksi: summa vastaa yli kolmasosaa Suomen valtion tämän vuoden menoista – olkoonkin, että lasku lentokoneista jakautuu monelle vuodelle.

Valtava tilaus ei edes riitä 80 miljoonan asukkaan maalle, jonka nykyinen lentolaivue on kulahtanut. Suunnitelmissa on yhteensä 500 uutta konetta.

Liikenneministeri Abbas Ahmad Akhoundin mukaan Iranin lennonjohtojärjestelmät vaativat 230 miljoonan euron edestä parannuksia, ja lisäksi edessä on Teheranin kansainvälisen lentoaseman laajennushanke.

Markkinoiden avauduttua Iran on siis ensi töikseen ryhtynyt hankintoihin, jotka vastaavasti avaavat sen omia ovia ulkomaailmalle.

Maanantaina aasialainen halpalentoyhtiö Air Asia kuvaili mahdollisuuksia ”valtaviksi”, kun se kertoi suunnitelmistaan aloittaa reittiliikenne Teheraniin. Italian Alitalia-yhtiö puolestaan ilmoitti alkavansa lentää Roomasta Teheraniin päivittäin aiemman neljän viikoittaisen lennon sijaan.

Euroopassa paraikaa vieraileva Iranin presidentti Hassan Ruhani on puhunut myös ”todennäköisistä” ja ”merkittävistä” Peugeot- ja Renault-autotilauksista.

Kaikki toki odottivat Iranilta suuria hankintoja pakotteiden loputtua. Sen toimien ripeys on silti yllättänyt, arvioi esimerkiksi saksalaisen DVB-pankin toimitusjohtaja Bertrand Grabowski uutistoimisto Reutersin mukaan.

Iran ei tuijota vain länteen. Viime lauantaina Ruhani isännöi Teheranissa Kiinan presidenttiä Xi Jinpingiä ja sopi maksavansa Kiinalle kaksi miljardia dollaria rautatien sähköistämisestä Teheranin ja toiseksi suurimman kaupungin Mashhadin välillä.

Kiina seuraa Iranin avautumista yhtä lailla vesi kielellä kuin länsimaatkin. Iran on nimittäin tärkeä osa Kiinan valtavaa geopoliittista hanketta, Eurooppaan ulottuvaa ”Silkkitien taloussiltaa”, jonka tarkoitus on vahvistaa samanaikaisesti Kiinan ulkomaankauppaa ja kansainvälistä vaikutusvaltaa.

Iran on nyt siellä, missä se on aina ollut karttaa katsomalla: kaiken keskellä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Iran
  • Iranin-vastaiset pakotteet
  • Talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    3. 3

      HSTV:n Arka paikka -ohjelma kello 11: Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

    5. 5

      Suomalaismiljardööri rikkoi kuljettajan suojatiesääntöä Helsingissä: tuomittiin lähes 80 000 euron sakkoihin

    6. 6

      Tuhotyö räjäytti asevarastoja Itä-Ukrainassa, kertoo maan armeija – jopa 20 000 ihmistä evakuoitu

    7. 7

      Lontoon iskun vuoksi on otettu kiinni seitsemän ihmistä useilla paikkakunnilla – video näyttää tapahtumat Westminsterin sillalla

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    10. 10

      Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisestä aloitetaan esitutkinta – hakeutui itse palkattomalle vapaalle tutkinnan ajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    4. 4

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    5. 5

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    6. 6

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    9. 9

      HSTV:n Arka paikka -ohjelma kello 11: Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    6. 6

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    11. Näytä lisää