Valikko
Ulkomaat

Japanin valtiovarain­ministeri erosi lahjussyytteiden vuoksi –”Abenomicsin” suunnittelija katui kyynelehtien

Valtiovarainministeri on jo neljäs skandaalin vuoksi eronnut ministeri pääministeri Shinzo Aben hallituksessa.

Japanin valtiovarainministeri Akira Amari erosi torstaina lahjussyytteiden vuoksi. Amarin epäillään ottaneen vastaan lahjuksia ja kestityksiä rakennusyhtiöltä.

Kyynelehtivä Amari sanoi tiedotustilaisuudessa, että miljoonan jenin (noin 7 800 euron) summa oli kirjattu asianmukaisesti laillisiksi poliittisiksi avustuksiksi, sanomalehti Asahi Shimbun kertoi.

Lahjuksista viime viikolla kertoneen japanilaislehden mukaan rakennusyhtiö tarjosi Amarille kosteita illallisia kaikkiaan noin 12 miljoona jenin eli 93 000 euron arvosta. Lehden mukaan rakennusyhtiön tavoitteena oli sananvallan saaminen maanomistuspäätöksissä.

Lisäksi yksi Amarin avustajista oli ottanut rakennusyhtiöltä kolme miljoonaa jeniä (23 300 euroa).

Amarin eroa pidetään suurena iskuna pääministeri Shinzo Abelle, joka on yrittänyt saada Japanin kaksi vuosikymmentä deflaation kourissa kitunutta taloutta nousuun. Amari on jo neljäs ja merkittävin Aben ministeri, joka eroaa lahjussyytteiden vuoksi.

Amari oli hallituksessa vuodesta 2012. Häntä pidettiin yhtenä Aben luottomiehistä ja ”abenomicsin” eli Aben elvytyspolitiikan pääsuunnittelijoista. Amarin eron arvioitiin vaikeuttavan Japanin talouspolitiikkaa merkittävästi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Japani
  • Korruptio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    3. 3

      Selvitys: Putkiremontti maksaa pääkaupunkiseudulla kaksi kertaa niin paljon kuin muualla – mutta syy ei ole remonttifirmojen kiskonta

    4. 4

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    5. 5

      Louhimies eri mieltä tv-johtaja Sairasen tiukasta kritiikistä – kiista Suomen elokuvahistorian muistettavimpia

    6. 6

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    7. 7

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    8. 8

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    9. 9

      Trumpin vävy joutuu senaatin tiedusteluvaliokunnan kuulusteluun Venäjä-yhteyksistä

    10. 10

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    8. 8

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    9. 9

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    10. 10

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää