Valikko
Ulkomaat

Amnesty: Burundista löytyi ehkä joukkohautoja

Ihmisoikeusjärjestö löysi satelliittikuvista viisi mahdollista joukkohautaa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty sanoo löytäneensä todisteita, joiden mukaan Itä-Afrikassa sijaitseva Burundi on yrittänyt peitellä turvallisuusjoukkojen väkivaltaa hautaamalla joukkosurman uhreja joukkohautoihin joulukuussa.

Satelliittikuvia, videoita ja todistajanlausuntoja vertaamalla Amnesty on päätynyt siihen, että todennäköisesti kymmeniä uhreja haudattiin joukkohautoihin joulukuun 11. päivän laajojen väkivaltaisuuksien jälkeen.

Amnesty löysi satelliittikuvista viisi mahdollista joukkohautaa suunnilleen silminnäkijöiden kertomista paikoista.

”Kuvien perusteella näyttää siltä, että viranomaiset yrittävät tietoisesti peitellä turvallisuusjoukkojen tappamisen laajuutta ja koettavat estää totuuden selviämistä”, sanoi Amnestyn Itä-Afrikan, Afrikan sarven ja suurten järvien alueen johtaja Muthoni Wanyeki Britannian yleisradiolle BBC:lle.

Burundi alkoi luisua kohti väkivaltaa huhtikuussa, kun presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti aikovansa hakea kolmannelle kaudelle. Ilmoitus johti laajoihin mielenosoituksiin, koska kolmannen kauden katsotaan olevan perustuslain vastainen.

YK:n mukaan kriisissä on kuollut ainakin 439 ihmistä, ja 240 000 on paennut sitä ulkomaille. Ainakin 87 ihmistä kuoli Burundissa joulukuussa, kun asemiehet hyökkäsivät armeijan tukikohtiin ja armeija iski voimalla takaisin.

Afrikan unioni keskustelee parhaillaan Etiopiassa kriisin ratkaisemisesta. Se haluaisi lähettää maahan rauhanturvaajia estämään Burundin luisumista sisällissotaan ja mahdolliseen kansanmurhaan, mutta presidentti Nkuruzizan ei uskota suostuvan siihen.

Burundissa käytiin 1990-luvulta alkaen 12 vuotta kestänyt sisällissota, jossa kuoli arviolta 300 000 ihmistä. Burundissa on sama etninen jakolinja hutuihin ja tutseihin kuin naapurivaltio Ruandassa, jossa nähtiin yksi 1990-luvun pahimmista kansanmurhista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Burundi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Washington hyytyi Trumpin sotkuihin

    5. 5

      Palkittu eliittisotilas Trumpille: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    6. 6

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    7. 7

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    8. 8

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    9. 9

      Poliisin USA:ssa ampuman naisen kuolemasta uutta tietoa – Ampuminen saattoi johtua poliisiauton läpsäisystä

    10. 10

      Suomen juomavesi on maailman parasta – Miksi tänne silti tuodaan vettä moninkertaisesti enemmän kuin täältä viedään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    3. 3

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    4. 4

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    7. 7

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    8. 8

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    9. 9

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    10. 10

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    9. 9

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää