Valikko
Ulkomaat

YK:n rauhanturvaajia epäillään jälleen lasten hyväksikäytöstä Keski-Afrikassa

Valtaosan rikoksista epäillään tapahtuneen vuonna 2014.

YK:n rauhanturvaajia epäillään jälleen lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä Keski-Afrikan tasavallassa, kertoo uutistoimisto Reuters. YK:n mukaan epäilyt kohdistuvat rauhanturvaajiin Georgiasta, Ranskasta ja nimeämättömästä Euroopan maasta.

Valtaosan rikoksista epäillään tapahtuneen vuonna 2014. YK:n edustajat ovat kuulleet kahta lasta, joiden epäillään joutuneen ranskalaisten rauhanturvaajien hyväksikäyttämiksi.

Toisen mukaan rauhanturvaajat ostivat seksiä tarjoamalla vettä ja keksejä.

”Nämä ovat äärimmäisen vakavia syytöksiä ja on tärkeää, että nämä tapaukset tutkitaan perusteellisesti ja välittömästi”, sanoi Reutersin mukaan YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Zeid Ra'ad Al Hussein.

Georgia on ilmoittanut tutkivansa rauhanturvaajiinsa kohdistuvat syytökset välittömästi.

Keski-Afrikan tasavallassa olleita rauhanturvaajia on epäilty seksuaalisesta hyväksikäytöstä aiemminkin. Jo vuonna 2014 YK:n raportti nosti esille epäilyjä, joiden mukaan Ranskan, Tšadin ja Päiväntasaajan Guinean rauhanturvajoukot olisivat hyväksikäyttäneet lapsia.

Viime vuonna julkistetun YK:n sisäisen raportin mukaan rauhanturvaoperaatioissa on vuosina 2008–2013 tullut esiin lähes 500 epäilyä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kolmasosassa tapauksista epäillyn hyväksikäytön kohteena on ollut lapsi.

Suurin osa raportin paljastamista epäilyistä on Kongon demokraattisesta tasavallasta, Liberiasta, Haitista ja Etelä-Sudanista.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Työttömänä ollut Kaisa Heikkilä suuttui, kun ystävä käski ryhtymään siivoojaksi – Korkeasti koulutettujen patistaminen mihin tahansa työhön on heidän väheksymistään, hän sanoo

    2. 2

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    3. 3

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    4. 4

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    5. 5

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    6. 6

      Saunaremontin yhteydessä paljastui vanha vesivahinko – laajasta kotivakuutuksesta ei ollut mitään apua

    7. 7

      Mullistava löytö: ihmisiä eli Amerikassa yli satatuhatta vuotta luultua aikaisemmin

    8. 8

      Johtaja otti lastenkodin rahoja omiin taskuihinsa: teetti itselleen huonekaluja, osti elektroniikkaa ja hankki lohkolämmittimen

    9. 9

      Sadan vuoden kuluttua Marsissa voi olla asutusta – planeetta kiinnostaa ihmiskuntaa ainakin kymmenestä syystä

    10. 10

      Donald Trump jakaa yhä pikkukaupungin – kannattajat Arcadiassa ovat tyytyväisiä presidentin alkukauteen, Hillary Clintonin kannattaja aikoo muuttaa pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    2. 2

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    3. 3

      Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

    4. 4

      Kela rankaisi ystävääni vanhemman menettämisestä

    5. 5

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    6. 6

      Näin upeina et ole koskaan nähnyt Signe Branderin ja muiden Helsinki-kuvaajien otoksia – tästä päivästä lähtien huippulaatuisia kuvia saa käyttää vapaasti

    7. 7

      Hankalia nuoria ei ole olemassa – on vain kesken­eräisyyttä ja kyvyttömiä aikuisia

    8. 8

      Asumistukileikkuri rankaisee pääkaupunki­seudun köyhiä, Helsinki pelkää – ”Kuvitteleeko joku, että asuminen tämän seurauksena halpenee?”

    9. 9

      Helsingin rikkaimmilla alueilla on usein surkeat palvelut – HS:n laskuri näyttää: idän lähiöt lyövät monet eliitti­kaupunginosat mennen tullen

    10. 10

      Välipohjissa mikrobikasvua, ullakolla linnunraatoja – Kätilöopiston sairaala suljetaan puolen vuoden kuluessa laajojen homevaurioiden takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Liike-elämässä mokaillaan hartaasti, ja yksi suomalaistuote pääsi epäonnistumisia esittelevään museoon – muistatko tämän vempaimen?

    11. Näytä lisää