Valikko
Ulkomaat

Kaksi suomalaista Euroopan etsityimpien rikoksista epäiltyjen listalla

Etsintäkuulutettujen joukossa on muun muassa yksi Pariisin terrori-iskujen pääepäillyistä.

Euroopan poliisivirasto Europol avasi perjantaina EU-maiden etsityimpiä rikoksista epäiltyjä listaavan verkkosivuston.

Viraston mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun eurooppalaiset viranomaiset jakavat tietoa vakavista rikoksista epäillyistä tai tuomituista henkilöistä samassa palvelussa.

Jokaisen EU-maan viranomaiset saavat valita sivulle muutaman etsityimmän rikollisensa. Sivusto on käytettävissä 17:llä kielellä, myös suomeksi.

Perjantai-iltapäivällä palvelussa olleiden 45:n etsintäkuulutetun listalta löytyy myös kaksi suomalaista: Marina Cecilia Kettunen, 29, sekä Dimitri Allan Lindeman, 50.

Kettusta epäillään törkeästä petoksesta. Lindeman taas on etsintäkuulutettuna törkeästä pahoinpitelystä. Lindeman on tuomittu kahdeksi vuodeksi vankilaan.

Keskusrikospoliisin rikosylikomisarion Hannu Kauton mukaan palvelusta voi saada väärän kuvan rikosnimikkeistä. Ne noudattavat EU:n luokittelua rikostyypeistä.

”Esimerkiksi törkeä pahoinpitely menee sivustolla samaan luokkaan kuin tappo, murha tai muu henkirikos. Siinä syntyy helposti väärinkäsitys”, Kautto sanoo.

Hänen mukaansa tarkoituksena on, että vastaisuudessa palvelussa olisi näkyvillä Suomen rikoslain mukainen rikosnimike.

Muiden etsintäkuulutettujen joukossa on muun muassa Belgiassa syntynyt Salah Abdeslam, 26, joka on yksi Pariisissa marraskuussa 2015 tehdyn terrori-iskun pääepäilty. Iskussa kuoli 130 ihmistä ja satoja loukkaantui.

Tietoja etsintäkuulutetuista voi ilmoittaa nimettömästi suoraan Europolin sivuston kautta.

Oikaisu: Toisin kuin uutisessa ensin kerrottiin Europolin sivustoon viitaten, Lindemania ei epäillä murhasta vaan törkeästä pahoinpitelystä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    3. 3

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    4. 4

      Helsingin toimia valvova Wille Rydman virkamiehen epäillyistä rikoksista: ”Järkyttävää, uskomatonta ja ällistyttävää”

    5. 5

      Autoliitto ei niele Bernerin esitystä autoilun veronalennuksista – toimitusjohtaja: Jokaiselle yritetään tarjota jotain

    6. 6

      Uusi matkakortinlukija sekoittanut käyttäjiä – näin teekkarit tekisivät siitä loogisen ja nopean

    7. 7

      Mieskolmikko ahdisteli iäkästä naista Espoossa – yrittivät myös viedä käsilaukun

    8. 8

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    9. 9

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    10. 10

      Kela asiakkailleen: Älkää tulko käymään tai soittako, toimeentulotuki­asiakkaat ruuhkauttivat palvelut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    5. 5

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    6. 6

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    9. 9

      Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti

    10. 10

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää