Valikko
Ulkomaat

Kysely: Brittienemmistö haluaa maan pysyvän EU:ssa

Kansanäänestys EU-jäsenyydestä järjestetään mahdollisesti kesäkuussa.

Valtaosa briteistä haluaa maansa pysyvän Euroopan unionin jäsenmaana, kertoo lauantaina julkaistu Daily Mail -lehden teettämä mielipidekysely.

Aiemmissa mielipidekyselyissä ero jäsenyyden kannattajien ja vastustajien välillä on ollut pienempi. Osin enemmistö on myös vastustanut Britannian pysymistä EU:ssa.

Lehden mukaan Britannian pysymistä EU:ssa kannattaa nyt 54 prosenttia kyselyyn vastanneista. Eroa unionista haluaisi 36 prosenttia ja kannastaan päättämättömiä on joka kymmenes.

Britannian pääministeri David Cameron on luvannut kansanäänestyksen maan jäsenyydestä Euroopan unionissa.

Britannia yrittää nyt neuvotella itselleen edullisemmat ehdot jäsenyydestä ennen äänestystä. Päätöksiä Britannian vaatimuksista ei ole EU:ssa kuitenkaan vielä tehty. Toistaiseksi Cameron on sanonut olevansa tyytymätön EU:n ehdotuksiin.

Kansanäänestys järjestetään mahdollisesti kesäkuussa. Sitä ennen EU:n muiden jäsenmaiden odotetaan ottavan kantaa Britannian vaatimuksiin huippukokouksessa helmikuussa.

Britannian mahdollisella erolla olisi arvioiden mukaan vakavat seuraukset Euroopan unionille.

Mielipidetutkimuksessa haastateltiin puhelimitse 1 006 brittiä tammikuun 22. ja 24. päivän välillä

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Britannia ja EU
  • Britannia
  • EU

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    2. 2

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    3. 3

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    4. 4

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    5. 5

      Lopetetaan sinkkujen neuvominen

    6. 6

      Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

    7. 7

      Hollannin pääministeri avoimessa kirjeessä: Jos maan tavat eivät sovi, häipykää maasta

    8. 8

      Kiinniotettu kuoli poliisin syliin Vihdintiellä Vantaalla – ajotiellä juosseen miehen ”kunto romahti” yhtäkkiä

    9. 9

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    10. 10

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    2. 2

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    3. 3

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    4. 4

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    5. 5

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    6. 6

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    7. 7

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    8. 8

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    9. 9

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    10. 10

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää