Valikko
Ulkomaat

Akvaarion hai nielaisi pienemmän lajitoverinsa – yleisö katseli vierestä

Naarashai ärsyyntyi sen elintilaan ilmestyneestä lajikumppanista ja nieli sen kokonaisena.

Elintilasta kamppailleiden haiden taistelu päättyi eteläkorealaisessa merimaailmassa toisen väkivaltaiseen kuolemaan perjantaina, kertoo uutistoimisto AFP.

Soulilaisessa Coex-ostoskeskuksessa sijaitsevan merimaailman yleisö todisti vierestä, kun naaraspuolinen iso hai pisteli poskeensa pienemmän, koiraspuolisen lajitoverinsa.

Mashable.com-sivuston mukaan naaras on kahdeksanvuotias. Sen saaliiksi päätynyt koiras ehti viiden vuoden ikään ennen väkivaltaista kuolemaansa.

Akvaarion henkilökunnan mukaan kyseessä oli yli kaksimetrisen hietahain ja sitä puolet pienemmän koirahain jo torstaina alkaneesta reviirikamppailusta.

Perjantaina akvaarion avautuessa pienemmästä taisteluosapuolesta oli näkyvillä enää pyrstö, joka pisti esiin hietahainaaraan leukojen välistä.

Mashabel.comin mukaan saaliin nieleminen kesti hietahailta 21 tuntia.

”Hietahai hyökkää vaistonvaraisesti sen reviiriä uhkaavien kimppuun erityisesti lisääntymisaikaan”, merimaailman edustaja kertoi toimittajille AFP:n mukaan.

Hietahai nieli taistelukumppaninsa kokonaisena.

Akvaarion mukaan saalis on kuitenkin jopa kookkaalle hietahaille liian suuri, eikä se pysty sulattamaan sitä.

Odotettavissa onkin, että voitokas peto oksentaa lajitoverinsa viiden päivän kuluessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eläintarhat
  • Kalat
  • Etelä-Korea
  • Soul

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    2. 2

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    3. 3

      Tutkimus: Noin puolet suomalais­nuorista ei koe mitään puoluetta omakseen – nuorten kielteisyys romaneja kohtaan yllätti tutkijat

    4. 4

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    5. 5

      Ei, emme keksineet tätä itse: Netflix tekee seuraavaksi elokuvan, joka perustuu twiittiin, joka perustuu meemiin

    6. 6

      HSTV näyttää Kansallisbaletin ”komean ja vimmaisen” Voima-esityksen suorana lähetyksenä juuri nyt

    7. 7

      Joukkomurhista syytetyt irakilaiskaksoset pääsevät vapaaksi – ”Tunteet tietysti tulivat pintaan”

    8. 8

      Leonardo da Vincin äidin arvoitus ratkesi viimein: Keksijä-taiteilija oli 15-vuotiaan orpotytön lapsi, josta varttui aikamme ylistetyin nero

    9. 9

      Video näyttää golfkentällä löntystelevän karhun – poliisi varoittaa Espoossa liikkuvasta yksilöstä

    10. 10

      HKL kertoo, miten kaupunkipyörä tulee palauttaa: ”Pitäisi lukita vaijerilla aina se kaupunkipyörä, jota on käyttänyt, ei naapuripyörä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    2. 2

      Rohkeinta on olla intiimi – Aikuisten seksipuhe on usein teinien tasolla

    3. 3

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    4. 4

      Fossiililöytö mullistaa ihmisen kehityshistorian: sukulinja erkani apinoista Euroopassa eikä Afrikassa

    5. 5

      Kaupunkipyörien palautuksissa ongelmia, käyttäjät saaneet lähes sadan euron mätkyjä – ”Kyllä tällaisesta väärinymmärryksestä johtuvat tilanteet on lähtökohtaisesti hyvitetty”

    6. 6

      Rikkaiden ja köyhien kuntien asukkaiden tuloissa isot erot – katso tienaatko enemmän kuin kotikuntasi asukas keskimäärin

    7. 7

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    8. 8

      Leonardo da Vincin äidin arvoitus ratkesi viimein: Keksijä-taiteilija oli 15-vuotiaan orpotytön lapsi, josta varttui aikamme ylistetyin nero

    9. 9

      Video näyttää golfkentällä löntystelevän karhun – poliisi varoittaa Espoossa liikkuvasta yksilöstä

    10. 10

      Alkoholi­lain uudistus voi kaatua kokonaan – keskusta vastustaa vahvojen juomien tuloa kauppoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    7. 7

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    8. 8

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    9. 9

      Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

    10. 10

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    11. Näytä lisää