Valikko
Ulkomaat

Trumpin vaalitilaisuudessa kannattajia yhdistää vahvan johtajan kaipuu – ”Putin nauraa Obamalle päin naamaa”

Maanantaina Yhdysvaltain presidentinvaaleissa annetaan ensimmäiset äänet, kun republikaanit ja demokraatit äänestävät Iowassa puolueensa presidenttiehdokkaasta.

Iowa City, Iowa. Donald Trump Meksikoon!” huutavat parikymppiset nuoret Iowan yliopiston urheiluhallin edessä. Kylteissä lukee ”Hylätkää Trump” ja ”Rakastan muslimeja”.

Parin metrin päässä seisoo pitkä jono urheiluhalliin, jossa on alkamassa Trumpin vaalitilaisuus. Jonottajat, joista suuri osa on nuoria valkoisia miehiä, naureskelevat mielenosoittajille, joista suuri osa on nuoria valkoisia naisia.

”Oletteko te muslimeja vai?” huudetaan jonosta. Kaksi miestä seisoo jo uhmakkaasti nenät vastakkain, kun heidät vedetään erilleen.

Vanha nainen myy jonottajille Trump-rintanappeja. Viidellä dollarilla saa napin iskulauseella: ”Pommitetaan Isis helvettiin” tai ”Pommitetaan Isis paskaksi”. Jos ottaa vielä ”Tehdään Amerikasta jälleen suuri” -napin, kolme lähtee kympillä.

Maanantaina Yhdysvaltain presidentinvaaleissa annetaan ensimmäiset äänet, kun republikaanit ja demokraatit äänestävät Iowassa puolueensa presidenttiehdokkaasta. Ympäri osavaltiota järjestetään vaalikokouksia, joiden tuloksia seurataan koko maailmassa.

Demokraattien puolella entinen ulkoministeri Hillary Clinton on saanut kovan haastajan senaattori Bernie Sandersista, jonka vasemmistolainen sanoma vetoaa nuoriin. Todellinen uutispommi on kuitenkin se, että räyhähenki Donald Trump johtaa selvästi republikaanien mielipidemittauksia. Jos Trump voittaa Iowassa, republikaanien on alettava totutella ajatukseen uudesta isännästä, joka vie puoluetta populistiselle, siirtolaisvastaiselle ja nationalistiselle tielle.

Viime viikolla sadat iowalaiset olivat valmiita jonottamaan pakkasessa nähdäkseen Trumpin. Yleisin syy tämän kannatukseen oli ulkomaalaisten, etenkin muslimien ja Isisin, pelko.

”Pidän Trumpista, koska en pidä muslimipakolaisista. En suoraan sanottuna pidä koko islamista. Koraani perustuu kansanmurhaan”, tietotekniikan opiskelija John Smith väitti.

Sairaanhoitaja Joan Rizer oli huolissaan turvallisuudesta. ”Terrorismi lisääntyy, ja meidän pitäisi olla paljon tarkempia rajojemme suhteen.”

”Presidentti Trump palauttaisi kurin Lähi-itään”, sanoi koululainen Nick Fairfield. ”Ennen Venäjäkin kunnioitti meitä. Nyt Putin nauraa Obamalle päin naamaa.”

Eikö kannattajia sitten vaivaa se, että Trump on mollannut vuorotellen niin muslimeja, meksikolaisia, naisia, sotaveteraaneja kuin vammaisiakin? Äskettäin Trump rehvasteli, että voisi ampua jonkun menettämättä kannatustaan.

”Ei hän kaikkia muslimeja tai meksikolaisia vastusta. Hän vastustaa vain pahoja”, sähköalalla työskentelevä Scott Kolby sanoi.

Trump puhuu mitä puhuu, jotta hän saa huomiota maksamatta mainoksista, sanoi yrittäjä Brian Aller. ”Se on fiksua.”

”Eivät ne [puheet] vaivaa minua, koska eivät ne koske minua”, pakkausalan työntekijä Jeff Connor sanoi.

Totta onkin, että Trumpin suosio on suurinta valkoisten, keski-ikäisten ja vähän koulutettujen miesten parissa. Politiikan tutkija Matthew MacWilliams kirjoitti Politico-lehdessä, että Trumpin kannattajien yhdistävä tekijä on auktoriteetin kaipuu. Vahva presidentti palauttaisi Yhdysvaltain itsetunnon, kuten Ronald Reagan 1980-luvulla.

”Ei linkkuveitsiä”, muistutti järjestyksenvalvoja jonottajia.

”Entä aseenkanto-oikeus?” miesjoukko huusi takaisin. ”Ei tämä ole Hillaryn vaalitilaisuus.”

Toinen iso huoli trumpilaisten mielessä oli talous. Heidän mielestään poliittinen eliitti ei välitä siitä, että luvattomat siirtolaiset polkevat palkkoja.

”Vapaakauppa ei ole amerikkalaisille reilua. Työpaikat karkaavat ulkomaille, eikä meillä ­pian ole enää hyväpalkkaisia töitä. Olen nähnyt sen läheltä”, Kolby sanoo.

Miksi newyorkilainen miljardööri sitten välittäisi tavallisista työntekijöistä? Koska Trumpin rahat tekevät hänestä riippumattoman, sanoo Kolbyn kollega Steve Binkerhoff.

”Trump ei tee niin kuin republikaanit tai demokraatit haluavat. Siksi hän voi kuunnella ihmisiä”, hän sanoo.

”Trump saisi talouden menestymään, koska hänen omakin bisneksensä on menestynyt. Hän on rakentanut isoja, hienoja taloja”, taloustieteen opettaja Yvonne Galusha sanoo.

Jonottajia kuunnellessa on helppo unohtaa, että Yhdysvalloilla menee talouslukujen valossa melko hyvin. Työttömyys on viisi prosenttia, luvattomien siirtolaisten määrä laskussa. Yhdysvallat on ottanut Syyriasta toistaiseksi vasta kolmetuhatta pakolaista.

Pilkkaamalla poliittista korrektiutta Trump on kuitenkin tehnyt siirtolaisten vastustamisesta ellei salonki-, niin ainakin urheiluhallikelpoista.

Jotkut ovat silti vähän noloina siitä, että haluavat nähdä Trumpin.

”Tulimme uteliaisuudesta. Emme edes pidä Trumpista. Hänellä on liian suuri suu”, sanoo eläkeläinen Audrey Knox, joka äänestää yleensä demokraatteja.

Älä nyt, sanoo puoliso Jeff Knox. ”Trumpin puheissa on jotain pahaa ja jotain hyvää.”

Knox tiivistää monien mieli­piteet sanoessaan, että Yhdysvaltojen pitäisi olla vahvempi maa. ”Nyt ulkopolitiikkamme on liian heikkoa, ja Kiinan vaikea taloustilanne vaikuttaa meidänkin talouteemme.”

Uskovatko Knoxit sitten, että Trump pystyisi peruuttamaan globalisaation ja palauttamaan työpaikat Yhdysvaltoihin?

En tiedä, Knox vastaa. ”Mutta Trump väittää, että hän osaa tehdä diilejä.”

HS:n Washingtonin kirjeenvaihtaja Laura Saarikosken blogissa seurataan lähestyviä vaaleja.

USA:n uusi presidentti valitaan marraskuussa

 Yhdysvalloissa valitaan tänä vuonna uusi presidentti. Kumpikin pääpuolue, republikaanit ja demokraatit, valitsevat oman ehdokkaansa esivaaleissa tänä keväänä.

 Ensimmäisenä ehdokkaista äänestetään Iowassa 1. helmikuuta. Republikaanit ja demokraatit kerääntyvät omiin vaalikokouksiinsa.

 Republikaaneilla on lippuäänestys. Demokraatit ryhmittyvät kokoushuoneen eri nurkkiin, ja kannattajat lasketaan.

 Varsinainen vaalipäivä on 8. marraskuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    2. 2

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    3. 3

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    4. 4

      Yksi atomiaikakauden suurista mysteereistä saattoi saada selityksen – Etelä-Atlantin kaksoisvälähdys oli todennäköisesti salainen ydinkoe

    5. 5

      Naiset synnyttävät entistä myöhemmin – katso, kuinka moni sinua nuorempi tai vanhempi sai lapsen viime vuonna

    6. 6

      Europolin joulukalenteri esittelee Kontiolahdella kolmesta puukotuksesta epäillyn

    7. 7

      Salomonsaarilla ja Kaliforniassa voimakkaita maanjäristyksiä

    8. 8

      Jasper teki 2-vuotiaana 200 palan palapelejä – lapsen lahjakkuuteen suhtaudutaan Suomessa usein häpeillen, sanoo asiantuntija

    9. 9

      17 tunnin leikkaukseen osallistui 50 lääkäriä ja hoitajaa – kaksivuotiaat siamilaiset kaksostytöt erotettiin onnistuneesti toisistaan Kaliforniassa

    10. 10

      Mitä jos Linnan juhlien miehistä kirjoitettaisiin kuin naisista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    3. 3

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    4. 4

      Jasper teki 2-vuotiaana 200 palan palapelejä – lapsen lahjakkuuteen suhtaudutaan Suomessa usein häpeillen, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Asuinalueiden erot kasvavat Helsingissä koko ajan – ”Ihmisillä tuntuu olevan halu asua samankaltaisten lähellä”

    6. 6

      Naiset synnyttävät entistä myöhemmin – katso, kuinka moni sinua nuorempi tai vanhempi sai lapsen viime vuonna

    7. 7

      Mitä jos Linnan juhlien miehistä kirjoitettaisiin kuin naisista?

    8. 8

      ”Kaikki talot pitää peruskorjata säännöllisin välein” ja 6 muuta harhaluuloa: Valtionpalkinnon saaneet arkkitehdit kumoavat tutut rakennusmyytit

    9. 9

      Olga Maltseva kirjoitti 50 Venäjää ylistävää kommenttia päivässä – Pietarin trollitehdas kärsii entisten työntekijöiden avautumisista

    10. 10

      Yksi atomiaikakauden suurista mysteereistä saattoi saada selityksen – Etelä-Atlantin kaksoisvälähdys oli todennäköisesti salainen ydinkoe

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    3. 3

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    6. 6

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    7. 7

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    8. 8

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    9. 9

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    10. 10

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    11. Näytä lisää