Valikko
Ulkomaat

”Lentävä lautanen” syöksyi pakoon 1 500 kilometrin tuntinopeudella – CIA:n kaivoi arkistoistaan kiehtovimmat ufohavainnot

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n arkistoihin kerääntyi varsinkin 1950-luvun ufohuuman aikaan paljon raportteja tunnistamattomista lentävistä esineistä.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA on julkaissut virallisessa blogissaan listan mielenkiintoisista ufoasiakirjoistaan.

1950-luvulla tehdyt havainnot tunnistamattomista lentävistä esineistä on listattu Salaiset kansiot -scifisarjan paluun innoittamana.

Osa tapauksista kiehtoisi CIA:n mukaan Maan ulkopuolisten olentojen ja Yhdysvaltain hallinnon kieroista suunnitelmista varmaa FBI-agenttia Fox Mulderia (David Duchovny). Asiantuntijoiden arviot taas vahvistaisivat hänen parinsa Dana Scullyn (Gillian Anderson) ennakkoluuloja havaintojen todenperäisyydestä.

HS julkaisee otteita CIA:n listaamista tapauksista.

Selittämättömien tapausten joukossa on muun muassa heinäkuussa 1952 Länsi-Saksassa raportoidun havainnon.

48-vuotias mies ja hänen tyttärensä olivat joutuneet seisahtumaan Frankfurtin länsipuolella olevan kylän lähelle, kun heidän moottoripyöränsä kumi oli puhjennut.

Äkkiä miehen tytär näki joitain outoa muutaman kymmenen metrin päässä. Aluksi mies luuli nähneensä iltahämärässä eläimen, mutta kävellessään lähemmäs hän näki kaksi metallinvärisiin pukuihin sonnustautunutta hahmoa.

Havaittuaan silminnäkijät hahmot olivat paenneet pyöreään, ”paistinpannun” näköiseen kulkuvälineeseensä, joka oli noussut ilmaan ja kadonnut taivaalle. CIA:n mukaan myös muut paikalliset asukkaat olivat nähneet taivaalla outoja valoilmiöitä.

”Kun näin laitteen, ajattelin heti, että se oli uusi neuvostoliiton armeijan kulkuneuvo. – – Tunnustan, että pelko valtasi minut, koska neuvostoliittolaiset eivät halua kenenkään tietävän heidän töistään”, mies kertoo raportissa.

Belgian Kongossa sijaitsevien uraanilouhosten läheisyydessä taas nähtiin samana vuonna outoja lentäviä pyöreitä koneita.

Lentokoneella kappaleiden perään lähtenyt ilmavoimien komentaja pääsi vain noin 120 metrin päähän kappaleista. Hän kuvaili niiden olleen päällystetty metallilla ja pyörineen hurjaa vauhtia paikallaan pysyneen sisäosansa ympärillä.

Takaa-ajo päättyi noin 15 minuutin jälkeen, kun ”lentävät lautaset” katosivat yllättäen. Pilotti arvio koneiden lentäneen karkuun jopa 1­500 kilometrin tuntinopeudella.

Eräässä raportissa kerrotaan muun muassa Espanjan Barcelonan yllä saman vuoden maaliskuussa tehdyistä havainnoista.

Paikallisten asukkaiden kerrotaan nähneen taivaalla noin 2 000 metrin korkeudessa ”raketinmuotoisen” lentokoneen, joka jätti jälkeensä pitkän savuvanan.

Arkijärkeen kollegaansa enemmän uskovan Dana Scullyn mielenkiinnon taas voisi CIA:n mukaan herättää tutkijoiden vuonna 1953 tekemä arvio ufohavaintojen todenperäisyydestä.

Asiantuntijat arvioivat, että raportoidut silminnäkijöiden havainnot olivat usein puutteellisia. Tutkijoiden mukaan on hyvin mahdollista, että laaja julkinen keskustelu ”lentävistä lautasista” oli saanut armeijan ylivarovaiseksi ja innoittanut ihmisten mielikuvitusta.

Heidän mielestään kansallinen turvallisuus ei ollut vaarassa selittämättömistä havainnoista huolimatta.

Muihin CIA:n raportoimiin ufohavaintoihin voi tutustua täällä.

CIA:n kymmenen vinkkiä viranomaisille ufohavaintojen tutkimiseen

1. Perusta ryhmä tutkimaan ja arvioimaan havaintoja.

2. Määrittele tutkimustesi tavoitteet.

3. Kysy apua asiantuntijoilta.

4. Lajittele eri tapaukset järjestelmällisesti.

5. Sulje pois väärät havainnot.

6. Opi tunnistamaan lentokoneet ja muut laitteet, jotka saattavat olla havaintojen takana.

7. Tutustu silminnäkijöiden lähettämään aineistoon, kuten kuviin.

8. Pyri toisintamaan outoja havaintoja kokeilla.

9. Kerää ja tarkastele aineistoa.

10. Pyri välttämään vääriin havaintoihin kannustamista.

Lähde: CIA

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • ufot
  • CIA

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    3. 3

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    4. 4

      Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

    5. 5

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    6. 6

      Rahamaailman ”pulska kissa”? Barack Obama nostaa yhdestä puheesta 400 000 dollaria ja joutui vastustajien hampaisiin

    7. 7

      Hurjia vuokrankorotuksia pelkäävät Lehtisaaren asukkaat syyttävät kirkkoa mediatempusta – ”Viivästettyä vääryyttä”

    8. 8

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    9. 9

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    10. 10

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    3. 3

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    4. 4

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    5. 5

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    6. 6

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    7. 7

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    8. 8

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Trump kuvailee avoimesti elämäänsä ”pienessä kotelossa” ja harmittelee, ettei saa enää ajaa autoa: ”Rakastin entistä elämääni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    6. 6

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    7. 7

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    8. 8

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    9. 9

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    10. 10

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    11. Näytä lisää