Valikko
Ulkomaat

72-vuotias kuolemaantuomittu teloitettiin Yhdysvalloissa

Brandon Astor Jones oli Georgian osavaltion vanhin kuolemaantuomittu vanki

Yhdysvaltain osavaltio Georgia teloitti aikaisin keskiviikkoaamuna vanhimman kuolemaantuomitun vankinsa, kertoo uutistoimisto Reuters.

72-vuotias Brandon Astor Jones oli tuomittu kuolemaan lähikaupan johtajan murhasta, jonka hän toteutti vuonna 1979 ryöstön yhteydessä.

Teloitus toteutettiin valtionvankilassa Georgiassa. Jones kuoli tappavaan pistokseen kello 00:46 paikallista aikaa.

Jonesin kuolema viivästyi lähes kuusi tuntia hänen asianajajiensa nostaman valituksen vuoksi. Yhdysvaltain korkein oikeus kieltäytyi myöhään tiistaina Jonesin pyyntöön teloituksen täytäntöönpanon lykkäämisestä.

Kuolemanrangaistuksia valtakunnallisesti valvovan tietokeskuksen mukaan Jonesin teloitus oli viides teloitus tänä vuonna Yhdysvalloissa. Georgiassa aiotaan teloittaa myös toinen vanki tässä kuussa.

Viime kuussa vankeja teloitettiin Texasissa, Alabamassa ja Floridassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Teloitukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    5. 5

      Kananmuna on nyt trendiruokaa – tutkimukset korostavat terveellisyyttä, ja suomalaisia vaivaavan kolesteroli­herkkyyden voi testata helposti

    6. 6

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    7. 7

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    8. 8

      Isis heikkenee myös internetissä – propagandakone oli huipussaan pari vuotta sitten, nyt monet ryhmät käyvät informaatiosotaa terroristijärjestöä vastaan

    9. 9

      Onko saunassa oikeasti pakko olla alasti?

    10. 10

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    6. 6

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    7. 7

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    8. 8

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    9. 9

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    10. 10

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää