Valikko
Ulkomaat

Syyrian rauhanneuvottelut keskeytettiin – ”Ei ole enempää tehtävissä”

”Tässä ei ole enempää tehtävissä”, YK:n neuvottelija Staffan de Mistura kertoi toimittajille Genevessä.

Syyrian rauhanneuvottelut maan hallituksen ja opposition välillä keskeytettiin keskiviikkona Genevessä, kertoi uutistoimisto AFP. Neuvotteluja on tarkoitus jatkaa helmikuun 25. päivä.

”Tässä ei ole enempää tehtävissä”, YK:n neuvottelija Staffan de Mistura kertoi toimittajille Genevessä.

”Olen alusta asti ilmaissut, etten halua puhua vain puheen vuoksi. Siksi väliaikainen tauko on paikallaan. Tämä ei ole kuitenkaan neuvotteluiden loppu tai epäonnistuminen”, de Mistura sanoi.

Syyrian edustaja neuvotteluissa syytti oppositiota neuvotteluiden keskeytymisestä. Edustajan mukaan oppositio halusi lähteä neuvottelupöydästä, uutistoimisto Reuters kertoi.

Neuvottelut saatiin viimeinkin aloitettua viikonlopun aikana useiden myöhästymisten jälkeen. Neuvotteluja on yritetty aiemminkin, mutta ne ovat kariutuneet vakaviin erimielisyyksiin.

Nyt Geneveen oli kutsuttu myös opposition edustajia. Julkisuudessa osapuolet syyttelivät toisiaan syyrialaisten kärsimyksistä ja ongelmista. Hallituksen ja opposition edustajat pidettiin eri huoneissa neuvotteluiden aikaan.

Neuvotteluiden tarkoituksena olisi sopia rauhasta sekä Syyrian uuden hallinnon järjestämisestä, uusista vaaleista ja perustuslaista. Kiistaa on herättänyt muun muassa se, voiko maan nykyinen johtaja Bashar al-Assad jatkaa toimessaan.

Viisi vuotta jatkuneessa Syyrian sodassa on kuollut noin 260 000 ihmistä ja miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa. Sodassa ovat osallisina muun muassa suurvallat kuten Yhdysvallat ja Venäjä sekä Turkki, Saudi-Arabia ja Iran.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syyrian sisällissota
  • Diplomatia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    3. 3

      Pikkupakkanen sai Ranskan sähköyhtiön vetoamaan kansaan: älkää käyttäkö tulostinta, tuhotkaa vanhat sähköpostit

    4. 4

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    5. 5

      Lehti: Teini-ikäiset ampuivat maassa makaavaa nuorta kuulapyssyllä kasvoihin Sipoossa – pahoinpitelijät kuvasivat kaiken

    6. 6

      Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti

    7. 7

      Putin laski karkeaa pilaa Trump-väitteistä – ”Miksi hänen edes tarvitsisi palkata prostituoituja?”

    8. 8

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    9. 9

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    10. 10

      Patrik Laine pokkasi kaksi palkintoa – isälle tarkat ohjeet kiitospuheesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    3. 3

      Japanilaiset tutkijat varoittavat: Älä näytä rauhanmerkkiä sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    5. 5

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    6. 6

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    7. 7

      Sarjahukuttamisista tuomittu on yhä kateissa, poliisi julkaisi kasvokuvan – ”mahdolliset vihjeet hätäkeskukseen”

    8. 8

      Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

    9. 9

      Lähes kaikki Kelan etuudet pienenevät tänä vuonna – HS kertoo, miten muutokset vaikuttavat sinun tuloihisi

    10. 10

      Tältä näyttää Helsingin valtava pyörivä jäälautta – Keksijä: ”Haen tälle kansainvälistä näkyvyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    5. 5

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    6. 6

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    7. 7

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    8. 8

      Perheenisät kehittivät liikeidean: Ostetaan talonrähjä, kasvatetaan kannabista ja pannaan talo myyntituloilla kuntoon

    9. 9

      Kyllä, Suomessa ihmisellä on oikeus juoda itsensä hengiltä – isäni teki 15 vuotta hiljaista itsemurhaa juomalla ja onnistui lopulta

    10. 10

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    11. Näytä lisää