Ulkomaat

Zikavirukseen liitettyjä kuolemia havaittu Kolumbiassa

Raskaana olevia naisia kehotettiin pidättäytymästä suutelemasta ihmisiä vuotuisessa karnevaalissa, joka alkaa Rio de Janeirossa lauantaina.

Sikiöiden kehityshäiriöihin yhdistettyä zikavirusta on löytynyt ensi kertaa tartunnan saaneiden ihmisten syljestä ja virtsasta, kertoivat tutkijat brasilialaisesta Oswaldo Cruz -säätiöstä perjantaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

Tieto lisää huolta viruksen leviämisen helppoudesta, joskin tutkijat sanoivat, että vasta lisätutkimukset näyttävät, voiko virus todella levitä syljen tai virtsan välityksellä.

Tämän mahdollisuuden takia säätiön johtaja Paulo Gadelha ohjeisti, että raskaana olevat naiset pidättäytyisivät suutelemasta ihmisiä vuotuisessa karnevaalissa, joka alkaa Rio de Janeirossa lauantaina.

”Välttäkää juomalasien ja aterimien jakamista ja kontaktia niihin, joilla on oireita mahdollisesta infektiosta. Älkää suudelko, tietenkään”, Gadelha sanoi AFP:n mukaan.

Kolumbia taas tiedotti per­jantaina kolmen ihmisen kuo­lemista, jotka se yhdisti zika­virukseen. Tartunnan saaneille oli kehittynyt harvinainen Guillain–Barrén oireyhtymä, joka vahingoittaa ihmisen ääreis­hermostoa.

”Maailma alkaa tajuta, että ­zikavirus voi olla tappava. ­Kuolleisuus ei ole kovin suuri, mutta se voi tappaa”, sanoi Kolum­bian terveysviranomaisten edustaja Martha Lucía Ospina AFP:n mukaan.

Zikavirus on levinnyt lähes kaikkiin Latinalaisen Amerikan maihin pääasiassa keltakuumehyttysten välittämänä, mutta tiedossa on kaksi tapausta, joissa tartunta on tapahtunut todennäköisesti sukupuoliteitse.

Zikavirusta vastaan ei ole rokotetta eikä lääkitystä. Tauti on useimmiten oireeton tai vähä­oireinen, mutta raskaana olevilla naisilla se on yhdistetty si­kiöiden pienipäisyyteen eli mikrokefaliaan, jota sairastavien vauvojen määrä on moninkertaistunut Brasiliassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Zikavirus
  • Brasilia
  • Kolumbia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – STT: Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    4. 4

      Tutkija: Jihadistisia iskuja tehdään aiempaa enemmän, vaikka terrorismia on kokonaisuutena vähemmän kuin vuosiin – ”Iskuja voidaan tehdä kaikkialla Euroopassa”

    5. 5

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    6. 6

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Suomalais­jäänmurtaja teki historiaa läpäisemällä Luoteisväylän ennätysaikaisin – upeat kuvat kertovat myös ilmaston­muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    7. 7

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää