Valikko
Ulkomaat

Venäläinen filmiyhtiö tekee elokuvaa verkko­rikoksista – yhtiön tiloihin tehdyn ratsian jälkeen pankeista varasteleva haitta­ohjelma lopetti

Moskovalainen filmiyhtiö valmistelee elokuvaa verkkorikoksista. Samaan aikaan kun rahaa varastava haittaohjelma lakkasi varastamasta yhdysvaltalaisista pankeista, filmiyhtiön tiloihin tehtiin ratsia.

Mitä ihmettä moskovalaisen elokuvayhtiön ja sen naapurin toimitiloissa tapahtui ennen marraskuuta 2015?

Yhtiöllä oli valmisteilla elokuva rahakkaasta verkkorikollisuudesta. Samaan aikaan Yhdysvaltojen rahoituslaitoksia vaivasi Dyre-nimellä tunnettu rahaa varastava haittaohjelma. Sitten se loppui. Samoihin aikoihin elokuvayhtiön toimitiloihin tehtiin poliisiratsia.

Varmuutta asioiden yhteydestä ei ole, kirjoittaa uutistoimisto Reuters.

Vuonna 2014 useita yhdysvaltalaisia pankkeja vaivasi rahaa varastava haittaohjelma. Uhreiksi joutuivat ainakin Bank of America ja JPMorgan Chase. Haittaohjelma toimi muun muassa syöttämällä sähköpostilla lähetetyn linkin kautta koodia kuluttajien selaimiin ja pääsi sitä kautta käsiksi informaatioon, johon ei olisi pitänyt. Dell-ohjelmistotalon tietoturvaan erikoistuneen SecureWorks-yhtiön mukaan uhreiksi joutui jopa 400 rahoituslaitosta.

Moskovalainen 25th Floor on ihan vakuuttavan oloinen elokuvayhtiö. Se vastaa sivujensa mukaan esimerkiksi yhdysvaltalaisen draamaelokuva Exposedin Venäjän-levityksestä. Elokuvan pääosassa nähdään Keanu Reeves. Yhtiöllä on omaa tuotantoa. Esituotantovaiheessa on yhtiön sivujen mukaan Botnet-niminen ”kybertrilleri” – venäläis-yhdysvaltalainen yhteistuotanto.

Reutersin mukaan Botnet on väljästi tositapahtumiin pohjautuva rikoselokuva, jonka esikuvana on vuonna 2010 Yhdysvalloissa paljastunut noin 3 miljoonaa dollaria tuottanut verkkohuijaus. Tapauksesta syytettiin 37:a ihmistä. Lööppijulkisuus muistaa tapauksesta Yhdysvaltojen Massachusetsissa asuneen brunetin, ”maailman seksikkäimmän hakkerin”, joka toimi Zeus-haittaohjelmaa käyttäneiden verkkorikollisten varoja liikutelleena muulina.

25th Floor -yhtiön elokuvakäsikirjoituksessa Yhdysvaltojen signaalitiedustelu NSA saa kaunokaisen kiinni ja tämä ilmiantaa rikoskumppaninsa, Reuters kertoo.

Marraskuussa 2015 25th Floor -yhtiöön tehtiin ratsia. Venäjän sisäministeriön kyberrikosyksikön edustajan mukaan yksiköllä ei ole tekemistä ratsian kanssa. Turvallisuuspalvelu FSB ei kommentoinut asiaa Reutersille. Uutistoimisto kertoo saaneensa ratsiasta tiedot kolmesta eri lähteestä, joista kaksi kertoi, että myös filmiyhtiön naapurissa sijaitseva toimisto tutkittiin.

Dyre-niminen haittaohjelma lakkasi leviämästä Yhdysvalloissa marraskuussa 2015. Miksi ja miten, ei ole tarkemmin tiedossa. Reutersin haastattelema yhdysvaltalaisen iSight -yhtiön edustaja John Miller oli kuitenkin vakuuttunut, miksi ohjelman leviäminen loppui.

”Häiriöt ja keskeytyminen ohjelman leviämisessä osoittavat selkeästi yhtäläisyyden onnistuneen viranomaisoperaation kanssa”, tietoturvaekspertti Miller sanoi Reutersille.

Reuters lisää, että haittaohjelma Dyren tutkintaan osallistuu venäläinen tietoturvayritys Kaspersky Lab. Kasperskysta ei haluttu kommentoida asiaa.

Filmiyhtiötä auttoi Botnet-elokuvan teknisten yksityiskohtien kanssa moskovalaisen tietoturvayhtiö Group-IB:n johtaja Ilja Satšov. Pyynnön avusta esitti filmiyhtiön toimitusjohtaja Nikolai Voltšov. Satšov ja Voltšov tapasivat noin kuudesti.

Marraskuussa Satšov sai toimitusjohtaja Voltšovilta hätääntyneen puhelun. Piti tavata pian.

”Hän oli peloissaan ja aivan kalpea”, sanoin Satšov Reutersille. ”Hän tiesi rikostutkinnasta.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Verkkorikollisuus
  • Elokuvat
  • Venäjä
  • Haittaohjelmat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    8. 8

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    9. 9

      Ei uskoisi, jos ei näkisi: Britannia aloitti uhmakkaan matkan ulos EU:sta, kun brexit-hallitus nujersi parlamentin ja muut vastustajat

    10. 10

      HIFK venyi Turussa yllätykseen – Tampereella muhii kevään kiekkosensaatio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää