Valikko
Ulkomaat

Onnen kyyneleet vaihtuivat Suomessa pettymykseen – tuhannet irakilaiset turvapaikan­hakijat palanneet Euroopasta kotimaahansa

Paluumuuttajat kertovat muun muassa kotoutumisen hitaudesta ja ulkopuolisuuden tunteesta

Tuhannet viime vuonna Euroopasta turvapaikkaa hakeneet irakilaiset ovat palanneet kotimaahansa, vaikka sodan repimässä maassa on yhä turvatonta.

Myös Suomesta lähtijöiden määrä on kasvanut.

Sanomalehti The New York Times on haastatellut useita Euroopan oloihin pettyneitä irakilaisia. Heidän joukossaan on myös Suomessa oleskelleita ihmisiä.

Mohammed al-Jabiry, 23, kertoo The New York Timesille itkeneensä onnesta saavuttuaan Suomeen. ”Toivoin parempaa tulevaisuutta – että löytäisin paremman työn, voisin jatkaa opintojani ja ansaita enemmän rahaa.”

Kuukausien jälkeen al-Jabiry tajusi kuitenkin, että menisi vielä pitkään ennen kuin hän voisi saada töitä tai oman asunnon. Päivät ja viikot kuluivat lähinnä vastaanottokeskuksessa haahuiluun ja kuntosalilla käymiseen.

Useiden unettomien öiden jälkeen al-Jabiry päätti palata kotikaupunkiinsa Bagdadiin. ”Irakissa voin löytää vaimon. Ja äitini on täällä.”

Al-Jabiryn lähtöön vaikuttivat myös monet muut asiat, kuten viileä ilmasto ja kalliit hinnat.

Ihmisten al-Jabiry sanoo olleen alkuun ystävällisiä ja uteliaita. ”He ottivat meistä kuvia ja kutsuivat koteihinsa.”

Hän pitää suhtautumisen käännekohtana Pariisin terrori-iskua. ”Ihmiset alkoivat kääntää kasvonsa pois meistä. Minusta tuntui siltä, etteivät suomalaiset halunneet meitä enää.”

Viranomaiset eivät al-Jabiryn mukaan painostaneet paluuseen, mutta vastaanottokeskuksessa alkoi levitä sana Suomen valtion kustantamista lipuista paluulennoille.

Toinen Suomessa oleskellut ja Irakiin palannut nuorukainen, 26-vuotias Aqeed Hassan, kertoo vaikeuksista sopeutua liberaaliin eurooppalaiseen yhteiskuntaan konservatiivisessa arabikulttuurissa varttumisen jälkeen.

”Tuntui, etten pysty elämään avoimessa yhteiskunnassa.”

Vastaavia tarinoita on myös muista Euroopan maista. Entinen ammattisotilas ja kolme veljeään sisällissodassa menettänyt Haitham Abdulatif, 48, kertoo The New York Timesille saapuneensa Belgiaan mielessään unelma omasta talosta ja hyvästä työpaikasta.

Hän oli myynyt autonsa runsaalla 7 000 dollarilla voidakseen rahoittaa matkan itselleen ja kymmenvuotiaalle tyttärelleen.

Useiden vastoinkäymisten jälkeen Abdulatif ilmoitti Belgian viranomaisille haluavansa palata Irakiin.

”He olivat yllättyneitä. Mutta kerroin heille kuolevani mieluummin kotimaassani kuin vieraassa maassa.”

Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM kertoo avustaneensa viime vuonna 3 500 irakilaisen kotiinpaluussa.

The New York Timesin mukaan kyseessä on vain pieni osa kaikista Irakiin palanneista, sillä paluu tapahtuu usein yhteistyössä paikallisen hallituksen tai Irakin suurlähetystön kanssa.

IOM:n tilastot osoittavat, että Suomesta palanneiden määrä on kasvanut kesän jälkeen selvästi. Kun IOM:n avustamia Irakiin palanneita oli heinäkuussa 7 ja elokuussa 9, syyskuussa määrä oli 32 ja lokakuussa jo 63.

Kasvu jatkui marraskuussa, jolloin palanneita 73. Joulukuussa tapahtui pieni notkahdus: palaajia oli 50. IOM:n Helsingin-toimistossa työskentelevän Tobias van Treeckin mukaan määrä olisi ollut joulukuussa vielä suurempi, mutta useiden pyhäpäivien vuoksi vain osaa halukkaista pystyttiin avustamaan.

Koko vuonna 2015 Suomesta palasi Irakiin IOM:n avustamana 234 henkeä. Ensimmäisten kuuden kuukauden aikana paluita oli vain 19. Vuonna 2014 koko vuoden luku oli 75.

Van Treeckin mukaan on huomionarvoista, että 92 prosenttia vuoden 2015 palaajista oli päätynyt paluuseen itse ja vain 8 prosenttia saanut kielteisen oleskelulupa- tai turvapaikkapäätöksen. Edellisvuonna 58 prosenttia oli saanut kielteisen päätöksen ja 42 prosenttia tehnyt ratkaisunsa itsenäisesti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroopan pakolaiskriisi
  • Irak

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    5. 5

      Tampereen teknillinen yliopisto halusi tehdä etiopialaisesta tyrannista kunniatohtorin – yliopistolta vaaditaan anteeksipyyntöä

    6. 6

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    7. 7

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    8. 8

      Kauniaisissa on Suomen suurin keskieläke, yli 3 000 euroa – katso oman kuntasi tilanne

    9. 9

      Perheet kertovat pakkolääkittyjen ihmisoikeusjuristien kidutuksesta Kiinassa – rotat näykkivät nenää ja korvia

    10. 10

      Futistähti Ronaldon käsittämättömästä näköispatsaasta tuli somehitti, tässä parhaat reaktiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    7. 7

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    8. 8

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    9. 9

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    10. 10

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää