Valikko
Ulkomaat

Miljardööri Michael Bloomberg haukkuu Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat ja harkitsee kisaan lähtöä

Michael Bloomberg vahvistaa Financial Timesin haastattelussa pohtivansa ehdokkuutta. Arvoliberaali Bloomberg voisi imeä demokraateilta ääniä.

Mediaomistaja, miljardööri Michael Bloomberg harkitsee Yhdysvaltain presidentiksi pyrkimistä.

The New York Times uutisoi Bloombergin ajatuksista jo tammikuussa, mutta hän vahvistaa asian nyt lopullisesti talouslehti Financial Timesin haastattelussa.

Päätöksen taustalla on Bloombergin tyly arvio presidenttiehdokkaiden laadusta.

”Keskustelun taso on ahdistavan banaalia ja loukkaus äänestäjiä kohtaan. He ansaitsevat parempaa”, hän sanoo FT:lle.

New Yorkin entinen pormestari Bloomberg on väläytellyt presidenttiehdokkuuttaan myös aiemmissa vaaleissa. Hän kertoo FT:lle, että päätös lähtemisestä tehdään maaliskuussa.

”Kuuntelen, mitä presidenttiehdokkaat sanovat ja miten äänestäjät käyttäytyvät esivaaleissa.”

Bloomberg ei edusta demokraatteja eikä republikaaneja vaan pyrkisi Valkoiseen taloon itsenäisenä ehdokkaana. Hänen tulonsa mukaan kisaan voisi muuttaa sen luonnetta merkittävästi.

Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmässä riippumattomalla ehdokkaalla on vain pienet mahdollisuudet nousta presidentiksi. Arvoliberaali, aseiden sääntelyä ja ympäristön suojelua kannattava Bloomberg voisi kuitenkin tehdä hallaa erityisesti demokraateille imemällä Hillary Clintonilta ja myös Bernie Sandersilta ääniä.

FT:n mukaan Bloombergilla on epäilyksensä Clintonin kampanjaa kohtaan, vaikka kaksikolla on toimiva suhde New Yorkin ajoilta. Clinton, entinen New Yorkin osavaltion senaattori, on aiemmin todennut Bloombergin lähtevän kisaan vain, jos Clintonia ei valita demokraattien ehdokkaaksi.

Koska Sandersin ja Clintonin kisa on niin tasainen että se saattaa venyä yli maaliskuun alun, Bloomberg voi kuitenkin joutua tekemään päätöksensä ennen tietoa demokraattien ehdokkaasta.

Republikaanien Donald Trump on FT:n mukaan sanonut aiemmin, että hän olisi ”hyvin iloinen”, jos Bloomberg lähtisi mukaan kilpaan. Sanders puolestaan on tyrmännyt ajatuksen ja pitänyt sitä malliesimerkkinä Yhdysvaltain siirtymisestä pois demokratiasta kohti harvainvaltaa.

Mikäli Bloomberg päättää lähteä kisaan, hän voi Trumpin tavoin käyttää suuria määriä omaa rahaansa. Hänen nimeään kantavan ohjelmisto- ja mediayhtiön omistavalla Bloombergilla on lähes 40 miljardin dollarin omaisuus.

The New York Timesin mukaan Bloombergin avustajat laativat tammikuussa ehdokkuudesta suunnitelman, jossa rahaa kuluisi peräti miljardi dollaria.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • USA:lle presidentti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    3. 3

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    4. 4

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    5. 5

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    6. 6

      Venäjä riitelee 1940-luvun historiasta sekä Puolan että Baltian kanssa –  kutsuu Viron metsäveljiä natseiksi ja Puolan miehittämistä ilouutiseksi

    7. 7

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    8. 8

      Helsingin poliisi iskee moottoripyörien melun kimppuun – kovaäänisiä ajoneuvoja tarkkaillaan desibelimittareilla viikonloppuna

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Eläinsuojelu­yhdistyksessä kohdeltiin kaltoin ihmisiä – neljää epäillään työturvallisuus­rikoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Helsingin ratikkahankinta epäonnistui surkeasti – nyt HKL tyrkyttää rämiseviä vaunuja Saksaan

    6. 6

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    7. 7

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    8. 8

      Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

    9. 9

      ”Kaikki syyt ajaa polttomoottori­autolla ovat poistuneet” – Valtaavatko sähköautot viimein automarkkinat?

    10. 10

      Tatuointisi voi olla laiton – Suomessa on todella paljon tatuointeja, jotka saattavat rikkoa tekijänoikeuksia, väittää asianajaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    3. 3

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    4. 4

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    5. 5

      Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    8. 8

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    9. 9

      Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää