Valikko
Ulkomaat

Aleppon piiritys voisi kääntää koko Syyrian sodan al-Assadille – lähiviikot voivat muuttaa Syyriassa paljon

Venäjän liittyminen syksyllä sotaan oli yksi ratkaiseva tekijä yliotteen kääntämisessä kapinallisilta al-Assadin hallitukselle, asiantuntija sanoo.

Syyrian maltilliset kapinalliset on ajettu ahtaalle sisällissodassa, joka on kestänyt kuukautta vaille viisi vuotta.

Kapinallisten ”pääkaupunki” Aleppo on vaarallisen lähellä joutua piiritetyksi. Piiritys voisi merkitä Aleppon romahtamista ennen pitkää.

”Sillä olisi suuri symbolinen merkitys, joka merkitsisi opposition joutumista taka-alalle”, sanoo asiantuntija Mikko Patokallio konfliktinratkaisujärjestö CMI:stä

Patokallio korostaa, että sodan julistaminen kääntyneeksi on ennenaikaista. Kapinalliset ovat onnistuneet lyömään hallituksen Alepposta aiemminkin.

”Tilanne on opposition kannalta huolestuttava, mutta Aleppon kaatuminen on edelleen suuri ’jos’ ”, Patokallio sanoo.

Vaikka hallitus saisi suljettua kapinallisilta viimeisenkin huoltotien Turkkiin, Aleppon rintaman aseellinen huolto onnistuu vielä Idlibin kautta. Siviiliasukkaiden huoltoa ei sitä kautta voi hoitaa.

Hallituksella on siis kiistaton yliote, ja pattitilanne Syyriassa on mennyttä.

Vaaka on kääntynyt hallituksen hyväksi muutaman kuukauden aikana. Vielä alkusyksystä Bashar al-Assadin hallinto oli selvästi alakynnessä.

Syyskuussa Venäjä liittyi sotaan ”terroristeja vastaan” ja alkoi tehdä ilmaiskuja Syyriassa. Käytännössä Venäjä ryhtyi al-Assadin liittolaisena taistelemaan maallisia kapinallisia vastaan.

Käänsikö Venäjä sodan al-Assadin eduksi? ”Ei yksinomaan”, Patokallio sanoo. ”Maajoukoilla on ollut suurempi merkitys.”

Venäjällä on Syyriassa pieni määrä erikoisjoukkoja, mutta paljon suurempi merkitys on sen ilmavoimilla.

Maajoukoissa hallitukselle tärkeämpiä ovat olleet hallituksen avuksi tulleet shiialaisjoukot.

Iranin vallankumouskaartien upseerit ovat johtaneet joukkoja, joihin on tullut taistelijoita Libanonin Hizbollahilta ja muilta shiialaisryhmiltä. Myös Irakista on alkanut palannut shiiajoukkoja Syyriaan, Patokallio sanoo.

Nämä joukot ovat pehmittäneet Aleppon ympäristöä lokakuusta lähtien pienillä täsmäiskuilla, tutkimuslaitos Institute for the Study of War (ISW) kirjoittaa.

Pienet iskut vaihteleviin kohteisiin sekoittivat opposition ja valmistivat maaperää ennen suurta iskua. Se koitti viime perjantaina, kun hallitus aloitti Venäjän ilmapommitusten tuella suurhyökkäyksen Aleppoon.

Samana päivänä Genevessä oli määrä aloittaa jo kertaalleen lykätyt neuvottelut rauhasta Genevessä.

Muilta rintamilta, kuten Homsista, on lähetetty täydennysjoukkoja kohti Aleppoa, mutta kapinallisilla ei ole toivoa suurista apujoukoista.

Länsijoukot ovat pommittaneet Isisiä, mutta täysimittaiseen sotaan ne eivät halua liittyä. Kapinallisten arabiliittolaisetkaan tuskin osallistuvat sotaan merkittävästi.

Varmaa on vain se, että hallituksen eteneminen Aleppossa himmentää toivonkipinöitä neuvotteluratkaisusta Syyriassa. Al-Assadin ei tietenkään kannata neuvotella, koska tilanne on hallituksen kannalta päivä päivältä parempi.

Kapinalliset taas joutuvat kääntymään radikaalimpien liikkeiden puoleen voidakseen säilyttää asemansa. ”Jihadistien asema vahvistuu opposition keskuudessa”, Patokallio sanoo.

Varmaa on myös se, että pelko lähestyvästä piirityksestä sysää vähimmillään kymmeniätuhansia ihmisiä hengenvaaralliselle pakomatkalle. Turkki päästää rajan yli vain välittömässä hengenvaarassa olevat.

Turkin rajalla on nyt jo vähintään 35 000 ihmistä, jotka nukkuvat teltoissa, moskeijoissa ja oliivipuiden alla.

Kaikki tietävät, että jos hallituksen joukot pääsevät piirittämään Aleppoa, se johtaa inhimilliseen katastrofiin lähes väistämättä. Alle ei halua jäädä kukaan.

Alepposta taisteltu yli kolme vuotta

 Syyrian sisällissota alkoi maaliskuussa 2011, ja siinä on kuollut ainakin 250 000 ihmistä.

 Syyrian toiseksi suurin kaupunki Aleppo on ollut rajujen taistelujen kohteena vuodesta 2012.

 Venäjä aloitti ilmaiskut ”terroristeja vastaan” syyskuun lopussa 2015.

 Al-Assadin hallinto on pyrkinyt katkaisemaan kapinallisten huoltoreitin Turkkiin.

 Al-Assadin hallinto on valmistautunut suurhyökkäykseen Aleppoon useiden kuukausien ajan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Bernerin liikennevisio on kunnianhimoinen – toteutuessaan hanke muuttaisi suomalaista yhteiskuntaa peruuttamattomalla tavalla

    2. 2

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    3. 3

      Tässä ovat uuden liikennemallin voittajat ja häviäjät

    4. 4

      Ministeri Berner infossa: Liikenteen lähivuosien muutos on suurempi kuin auton keksiminen

    5. 5

      Sinnikkyyttä voi opettaa, ja se on nyt erityisen tärkeää, sanoo erityisluokanopettaja – ”Lapset ja nuoret eivät enää tajua, miten paljon työtä asiat vaativat”

    6. 6

      Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

    7. 7

      Jo kolme vakavaa korruptiovyyhtiä – mikä Helsingin hallinnossa oikein mättää, Jussi Pajunen?

    8. 8

      Selkäkipu ei estä seksiä – terapeutit esittelevät kahdeksan asentoa, joissa yhdyntä onnistuu

    9. 9

      HS asensi kohutun ”mustan laatikon” testiautoon – tällaista tietoa Bernerin esille nostama seurantalaite keräsi

    10. 10

      Lumivyöry Italiassa tempaisi hotellin mukanaan – kateissa noin 30 ihmistä, pelastustöitä hidastaa jopa viiden metrin lumihanki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    3. 3

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    4. 4

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    5. 5

      ”Jokainen, jolla on auto, häviää” – Veronmaksajien mukaan Bernerin esitys uhkaa romahduttaa käytettyjen autojen arvon jo nyt

    6. 6

      Helsingin epäily tarkentui: Virkamies veti välistä oppilaiden tietokoneisiin tarkoitettuja rahoja – päätti jopa 55 miljoonasta eurosta

    7. 7

      Sinnikkyyttä voi opettaa, ja se on nyt erityisen tärkeää, sanoo erityisluokanopettaja – ”Lapset ja nuoret eivät enää tajua, miten paljon työtä asiat vaativat”

    8. 8

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    9. 9

      Tiedustelupalvelu CIA avasi arkistojaan nettiin – ufoja, vakoilutarinoita sekä satoja Suomea koskevia asiakirjoja

    10. 10

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    8. 8

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    9. 9

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    10. 10

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    11. Näytä lisää