Valikko
Ulkomaat

EKP harkitsee lopettavansa 500 euron setelien painamisen – pyrkimyksenä hankaloittaa rahanpesua ja terrorismin rahoittamista

Viranomaiset epäilevät yhä useammin, että 500 euron seteleitä käytetään hämäriin tarkoitusperiin.

Euroopan keskuspankki (EKP) päättää pian, jatkaako se 500 euron setelien painamista, kertoo korkea-arvoinen virkailija.

”Harkitsemme tätä aktiivisesti ja teemme päätöksen piakkoin”, EKP:n hallituksen jäsen Benoît Cœuré kertoi ranskalaislehti Le Parisienille.

Viranomaiset epäilevät yhä useammin, että 500 euron seteleitä käytetään hämäriin tarkoitusperiin.

”Emme voi sivuuttaa tätä argumenttia, varsinkaan kun on tärkeää taistella rahanpesua ja terrorismin rahoittamista vastaan”, Cœuré sanoi.

Arvokkaat setelit helpottavat rikollisille suurien summien kuljettamista pienessä tilassa.

Euroopan komissio sanoi aiemmin tässä kuussa, että se suunnittelee konsultoivansa EKP:tä ja muita tahoja siitä, pitäisikö 500 euron seteleiden suhteen ryhtyä toimiin.

”Mielestäni perustelut niiden säilyttämiseksi ovat kerta kerralta vähäisempiä”, Cœuré sanoi mutta tiedosti samalla, että jotkut ”etenkin Saksassa” ovat huolissaan käteismaksujen katoamisesta.

Kolme sadasta kierrossa olevassa setelistä on 500 euron seteleitä, kertovat EKP:n tilastot. Ne muodostavat kuitenkin runsaan neljänneksen kierrossa olevien seteleiden kokonaisarvosta.

Monet asiantuntijat ovat huomauttaneet, että 500 euron setelien poistuminen ei olisi erityisen tehokas keino taistelussa rikollisuutta vastaan.

”Järjestäytynyt rikollisuus ei ole typerää. Suurin osa niiden rahoista kierrätetään peiteyhtiöiden kautta ilman käteisrahaa”, sanoi varjotalouden asiantuntija Friedrich Schneider Linzin yliopistosta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • EKP
  • Suuret setelit
  • Euro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    2. 2

      Anne Berner infossa: Liikenteen lähivuosien muutos on suurempi kuin auton keksiminen

    3. 3

      Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

    4. 4

      HSTV kello 11: Sinnikkyyttä voi opettaa, ja se on nyt erityisen tärkeää, sanoo erityisluokan­opettaja – ”Lapset ja nuoret eivät enää tajua, miten paljon työtä asiat vaativat”

    5. 5

      Lumivyöry Italiassa hautasi hotellin – useita kuollut, rakennuksessa oli jopa 30 ihmistä

    6. 6

      HSTV seuraa liikenne­uudistuksen ratkaisupäivää: ministeriön tiedotustilaisuus käynnissä, ministeri Berner studiossa kello 16

    7. 7

      ”Jos mieheni ei olisi halunnut lapsia, olisin varmasti ollut tyytyväinen ilman” – Erimielisyys lasten hankkimisesta on parisuhteissa yleistä

    8. 8

      HS asensi kohutun ”mustan laatikon” testiautoon – tällaista tietoa Bernerin esille nostama seurantalaite keräsi

    9. 9

      Naisten siivousvimmasta voivat kärsiä paitsi miehet myös ystävättäret

    10. 10

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    3. 3

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    4. 4

      ”Jokainen, jolla on auto, häviää” – Veronmaksajien mukaan Bernerin esitys uhkaa romahduttaa käytettyjen autojen arvon jo nyt

    5. 5

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    6. 6

      Helsingin epäily tarkentui: Virkamies veti välistä oppilaiden tietokoneisiin tarkoitettuja rahoja – päätti jopa 55 miljoonasta eurosta

    7. 7

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    8. 8

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    9. 9

      HSTV kello 11: Sinnikkyyttä voi opettaa, ja se on nyt erityisen tärkeää, sanoo erityisluokan­opettaja – ”Lapset ja nuoret eivät enää tajua, miten paljon työtä asiat vaativat”

    10. 10

      HK sekoittaa jauhelihan joukkoon porkkanaa – ”Kasvisten pilkkominen on työlästä ja vie aikaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    8. 8

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    9. 9

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    10. 10

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    11. Näytä lisää